mitä jos ja sitten kun

Korvat palelevat
Kävellä kotiin kun Narikalla on pimeää ja vain muutama
tupakoimassa, suudella kylmettyneitä sormia (jonkun toisen)
Kulkea käytävää, klassista musiikkia Kampin bussipysäkeillä
Väsyä ajatella sattumista, sattumia, savua sanoja ja sitä mitä jos
ja sitten kun

Istua elokuvateatterin keskimmäisellä rivillä, kun molemmilla puolilla istuvat
vastarakastuneet kädet toistensa reisillä
kuunnella tirskunaa ylärivin teineiltä ja huomata ettei ole teini
jotain vitun luontokuvia ensimmäisen tunnin
toisen tunnin itkin ilmeikkäitä kasvoja ja inhimillisyyttä, ehkä kukaan ei huomaa jos olen hiljaa
pudotin salmiakkikuulat lattialle, en uskaltanut liikkua, hipaisuakaan
niitä dinosauruksia en tosin ymmärrä
olla onnellinen siitä että valitsi juuri nämä kengät
(varaudun nykyään monenlaisiin asioihin, uskokaa pois, uskokaa nyt
kun ette ole humalassa)

pelätä että oma varjo on jonkun toisen
pelätä tuulta, ettei sen läpi mahdukaan
kuljettaa sormia kuolleiden oksien läpi
tuntea se kohta kadusta, jossa veri alkaa taas kulkea
haluta juosta
toivoa olevansa juovuksissa
tulla varovaisesti kotiin keskellä yötä, kun olohuoneessa palaa vielä lamppu ja televisiosta tulee luontodokumentteja

Hermostossani

Olen ottanut tavaksi kävellä hieman saksofonitunnin jälkeen, etenkin silloin kun olen sanonut jotakin mitä ei ehkä olisi kannattanut sanoa. Kanavan vesi oli korkealla tänä iltana, harmaa kuten taivaskin. Siltojen ali siltojen yli, lokkien vierestä ja veden päältä. Olen miettinyt, mitä osaisin sanoa jos toteaisin kykeneväni sanomaan sen ääneen. Mutta sitä en kerro tässä.

Siskolleni tultiin juttelemaan, sanottiin että sinulla on kaunis helisevä nauru. Sellainen nauru joka viestii lapsuuden kutituksista ja niiden ahdistavuudesta, sellainen tukahdutettu, kaunis, kumpuava. Ja toden totta, hänellä on mukaansatempaava nauru, sellainen, joka saa ympäröivätkin nauramaan, ja jos osaisin kuvaisin niitä lauseilla jotka kertovat tähdistä.

(Olen ehkä onnekas, poissaolojani merkitään harvoin)

Liiaksi tekemistä on jäänyt lomalle, liian monta tekstiä jotka pitäisi kirjoittaa, kirjaa jotka pitäisi lukea ja rauhaa jotka pitäisi kokea, vaikka niille ei ole paikkaa tai mahdollisuutta.
Lisäksi on ihmisiä jotka haluaisin tuntea, mutta en osaa. Viimeaikoina olen ajatellut liian paljon ja tuntenut liian vähän.
Hiukseni ovat takussa väsymyksen jäljiltä ja seuraava tunti on vasta kahdenkymmenenyhden päivän päästä, tai ehkä vähän päälle. On huono aika aloittaa yhtään mitään. Pitäisi osata nousu jonka kaaret sotkeutuvat, pisteet muuttavat paikkaansa ja ylennyksen ylentävät itseään (se ei ole hermostossani).

(Turku)

go go turkka

(Jotenkin ironisen hullua katsoa tuskaa, joka kumpuaa seitsemänvuotiaiden nykyisestä, jokapäiväisestä kohtalosta. Se on aa. Se on aa. Seonaaseonaa. Hikipisara valuu nenän päästä mutta viivyttelee, viivyttelee.) Puinen rappusenkaide, pyöreä, koristeinen. Pushkin tuoksuu kauniilta, tuoksuu kauniimmalta kuin kuulostaa. Vanhoissa filmipätkissä, joissa on hämärä valaistus eivätkä silmät erotu pimeydestä, silmät sulautuvat pimeyteen, silmät. ovat. pimeyttä edes pientä valopilkkua mielipuolen kasvoissa. (Kieli lipoo huulia ahdistuksesta kuivuneita, joka ikinen ihohuokonen näkyy poskilta. Pienet pyöreät silmälasit istuvat paikallaan vihassakin, kuin liimattuina. Pellavanvaaleita hiuksia leijailee maahan, kun ne ahdistuksessa riuhdotaan päästä. Eläimellinen huuto valtaa tilan, pulisongit, onneksi ne eivät ole enää muodissa.) Ikkunasta ulosluotu katse voi tarkoittaa niin montaa asiaa, useimmiten se tarkoittaa hengähdystä. Tartu pikaisesti juuri siihen asiaan, mitä et halua ajatella.

kumman kaa

Rautatiematkustaminen elää renessanssia ja valitettavasti pelkkä raitis ilma ei vie ihmistä kovin pitkälle. Matikantunnilla syön valkosuklaata ja lasken opettajan päästä hiuksia. Ne vähenevät tunti tunnilta.

Metrossa vastapäätäni istui nainen silmät kiinni ja jauhoi purkkaa suu auki. Ajattelin Chicagoa. Jauha sitä purkkaa vielä kerran ja hän jauhoi. Silmät aukenivat vasta Kampissa.  

(Kumman kaa oisit mieluummin, Ville Niinistön vai Jyrki Kataisen. Elämä on täynnä vaikeita valintoja, vaikeita kysymyksiä.)

Äikän muistiinpanoja

Ihminen on hailakka. HAILAKKA. Opettele käyttämään sanaa lienee.
Silloin et koskaan valehtele.

Kyseisessä on omata-henkeä. Hylkää se, jollei se ole sinulle välttämätön.

Kankeus on toisinaan hyväksyttävää. Tai en tiedä, riippuu mitä arvostaa. Se mäkeen. Ei vedetä johtopäätöksiä. Ollaan jämäköitä, tehdään päätelmiä.

Vaihtelevaa virheellisyyttä löytyy. Ikkuna on auki ja minulla on kuuma.

Kirosanat ottavat mystisyyden pois lauseista. Mittavuudelle ei tapahdu mitään.

Haluaisin luonnonkiharat hiukset. Eilen yöllä katsoin Lumikkia, mutta lopetin, sillä se ei ollut entisensä. Neljännekset ovat äklöjä, joten – mitä sitten?

Hän tuli huoneeseen laulaen.

(Autoin sitä ottamaan pinnit päästä.
Se sanoi että haluaa pörröttää hiuksensa.)

musiikista 1

Kotona soitan kitaraa kunnes sormeni ovat mustat.

Tähdistä

(All I do is kiss you through the bars of a rhyme
I'd do the stars with you any time)

Pitäisi mennä suihkuun parempi mennä keskellä yötä kuin aamulla jolloin ei herää
olen umpikujassa, mikään ei tunnu liikkuvan eteenpäin eikä rationalisointi vaikuta tunteisiin millään tavalla, mikä on sääli

Olen vähän miettinyt, että ihmiset on ihania, ainakin minun ihmiseni, joista en omista yhtäkään mutta jotka ovat silti minun, vähäsen
Ja nämä myös
Siskokin tuli käymään sieltä missä se nyt asuu vähän aikaa, sieltä missä on hulluja ihmisiä
Faija muistaa joka ilta sanoa että rakastaa ennen kuin ottaa lääkkeensä
Toinen sisko ei pidä minusta, paitsi jos annan hänelle jotakin
ja äiti on semmoinen kuin minusta varmaan tulee jonakin päivänä, toivottavasti, mieleltään
perhe pähkinänkuoressa
Joku sanoi että on kypsyyden merkki kun ei enää vihaa omaa äitiään
en tiedä, ehkä minä vaan pehmenen iän myötä

V laittoi viestiä ja vastasinkin vaikka minun piti olla vihainen hänelle
Puhui tähdistä, miksi miehet aina olettavat että naiset haluavat katsella heidän kanssaan tähtiä
ei sillä, kyllä minä haluan, mutta silti.
Pehmenemisestä, ihan oikeasti minusta on tullut kamalan pehmeä, kamalan tunteva
se on vähän pelottavaa
ja tuntuu aika hyvältä

(Asioita joista haluaisin kirjoittaa mutten kirjoita:

kangaskassit
hengittäminen kun on syksy, melkein talvi
aikuisuus
käveleminen väärään suuntaan
unet)

murrosikäisistä

kirje

Olen yrittänyt kirjottaa kirjettä, aina joskus iltaisin. Kirjoitan kokonaisuuksista, tarinoiden keskikohdista ja siitä mitä on ehkä. Haluaisin kirjoittaa siitä miten kotoisa ääni ratikkakiskojen huminasta on tullut. Kuinka monet kerroistaloissa ovat sammuttaneet valot jo puoli kahdeltatoista
ja kuinka monet toisaalta vielä valvovat
Miten sotkuista käsialastani on tullut, haluan sanoa asiat liian nopeasti ja liian huolimattomasti, sanoa vain
Miten puhelut ahdistavat taas ja kännykän soittoääni kaikuu vielä puhelun loputtua
urheilutalon valokyltin "talo" välkkyy.

säteilen

Luurankopaitainen mieshoitaja ja naislääkäri tervehtivät toisiaan ohittaessaan paikkani käytävällä. Kirjoitan siitä mielessäni kirjan.

Kuvauksissa hoitaja oli nuori mies. Jos sen olisi tavannut baarissa oltaisiin oltu tasa-arvoiset, mutta siinä se oli vakavana, duunissa lastensairaalassa ja minä olin lapsi. Otsa rypyssä. Kuvauksissa piti nostaa kädet pään yläpuolelle ja antaa muiden päättää milloin hengität. Suu täyttyi metallista ja tukahduttava kuumuus valtasi kehon, teki mieli riuhtoutua irti ja rynnätä pois. Sen sijaan pysyin paikallani hengittämättä, nielaisematta metallin makua ja hymyilin hoitajalle, ei, ei mitenkään kamalan huono olo. Meilahdessa oksensin invavessan lavuaariin. Käytävällä lääkärit puhuvat facebookista, ja sänkinen mieshoitaja kysyi olenko eksynyt enkä ollut mutta kiitin silti. Nyt olen radioaktiivinen. Ainakin kunnes käyn taas kusella. 

Löysin sille sanan: Haikea


aikaisemmin haikeus on ollut erilaista, hetkellistä, voimakasta. Nyt se on ilmassa leijuvaa ja hipaisevaa, sellaista haikeutta, joka seuraa ja tulee esille kun saat hetken rauhan itsellesi eikä kellekään tarvitse hymyillä. Viimeaikoina monet ihmiset ovat vihanneet nostalgiaa.
Nostalgia on haikeutta.

Minusta tuntuu että nyt kun pitäisi, en taidakaan olla valmis itsetutkiskeluun.
En ylipäätään ole valmis, häilyn ja helisen

Lääkärinraportin mukaan olen reipas, tasapainoinen ja mukavasti asioistaan jutteleva nuori. Aika järkyttävää. Olen koko päivän miettinyt, onko vika minussa vai lääkärissä.  

Ja hän opetti minulle kolme asiaa

Luentosali täyttyy tuuheahiuksisista vanhoista naisista ja kahdesta vanhasta miehestä. Kello on varttia yli kuusi ja taululla Obama levittää käsiään sanoen ”Yes we can”. Ajattelen Jutta Urpilaista.

”Kyllä minusta kaksikymppinen on vielä aika lapsi”, luennoitsija sanoo ja vanhusten joukosta kuuluu yksimielistä hymähtelyä.
Lapsuus on se, joka ensimmäisenä menee.
Nuoruus suree (hohtavan viatonta ja käpertynyttä. Kuitenkin sen takana on avoin maisema)

Yritän miettiä mikä on minun suklaamunani, mielessä pyörii kymmeniä nimiä joista haluaisin kirjoittaa, mutta en löydä heidän tunnettaan, vain heidän suuntansa joka on minun suuntani. Ajattelen kaatua-sanan etymologiaa. Ajattelen sitä aikaa, kun yksi leipä maksoi miljoona markkaa, sitä miten sodan suurimmat murhaajat ovat nälkä,  sairaus ja Rokka.

Kotona teen mansikkavanilja chupa chupsin tuoksuisen kasvonaamion ja katson ohjelmaa jossa  mies kiipesi katolle ja antoi kellojen soida, paukutti oikein kunnolla ja karjui niin että koko kylä kuuli. Miehellä oli pitkät hiukset, kuluneet vaatteet ja sänki. Katolla se levitti kätensä kuin Jeesus ristillä ja Jeesukselta hän näyttikin, huusi: tuokaa mulle nainen! Se oli kaunista, ja riipivää.

Konserttimme jälkeen punastuin vähän.
Toisinaan olen hupsun teinityttömäinen.
Mutta ei se väärin oo.

ainakin päivän

Kiitos, oli kaunis viikonloppu.

ajallaan

Jäätelöiden kaloripitoisuus kummastuttaa (minttujäätelöä sairaalan kahviossa)
miten kaloreita mitataan, kalorit ovat ajatuksia
Täällä jotkut näyttävät suruisilta ja loput peittävät välinpitämättömyytensä huoleen
ja sekin on aivan tervettä, tässä yhteiskunnassa

Olen kai siinä iässä, että lääkärit luulevat minua sellaiseksi, jonka kanssa voi tasavertaisesti hetkeksi paeta sairaita lapsia ja heidän sairaita vanhempiaan
tai sitten minulla on vain sellaiset hiukset. Kalju lääkäri, joka asuu espoossa kertoi minulle perheestään ja kysyi mitä kuuluu mutta hoitsut juorusivat keskenään. Olen alkanut ajatella että ehkä lääkäreillä ei olekaan asenneongelmaa, ehkä se on jossakin muualla

Viimeaikoina olen tehnyt asioita ajallaan
Katsonut roskasarjojen sijasta ajankohtaista kakkosta ja pienentänyt jalkatilaa tuolien alla. Olen jälleen huomannut sen: en ole sosiaalinen ihminen, olen sosiaalisesti pärjäävä ihminen. Pitkästä aikaa ehdin jälleen ratikkaan jossa ei tiedä mitä kuunnella, ihmisiä, raitiovaunukiskoja, musiikkia, viereistä naista joka mässyttää purkkaa suu auki... Ratikassa yksinäisten paikkojen rivi on täynnä ja minä istun ikkunan vieressä. Viimeiset vuodet Helsinki on ollut täynnä keskeneräisyyttä
Haluaisin osata puhua niin kuin Jussi Jalonen puhuu
(monimutkaisin lauserakentein
nauraen kaikelle)

lyhyempi teoria elämästä

(Yksinäisyys, yksin oleminen
onko jonkun toisen oikea tie minun
oma identiteetti, ainoa keino?
bukowski vai akuliina s. (tee päätös nyt ja pysy siinä)
en jaksa ihmisiä
ihmiset ovat typeriä
sitoutuminen, miehet
ulkonäkö, haluttavuus, nauru jossa hampaat näkyvät
kiire, ei saisi etsiä mitään?
mitä minä haluan
kuka minä olen kasa komplekseja ja addiktioita
itseni purkaminen on vähentynyt, se tekee haaleaksi
en ole erityinen, se on hyvä
ja paha paha paha
perfektionistista alisuoriutujaksi?
olen
tukeudun liikaa muihin oppiakseni
Tulevaisuus:
haluan oppia juopoilta)

Saksalaista punkkia ja perhelounas

Jos haluat tulla ymmärretyksi, jätä tilaa erehdyksille

Kävin kampaajalla, jossa oli turkoosi seinä, kaktuksia ja kajareista soi käheä-äänisiä naisia. Tuntui heti kotoisalta. Kampaajan oikea käsi oli kauttaaltaan tatuoitu ja katsoin peilistä sen liikkeitä, yllättävän naisellisia pehmeitä rauhallisia itsevarmoja. Ja oudot hiukset sillä oli, se soitti pasuunaa, pelasi fudista Riston rumpalin kanssa. Puhuttiin paskaa muista asiakkaista. Hymyiltiinkin aina toisinaan. Mietin olenko mä sellainen asiakas jolle se nauraa jälkikäteen vai jonka se unohtaa koska olin ihan mukava. 

Näin unta siitä hetkestä kun oltiin lähdössä röökille, pois, DOMissa. Sen sijaan että oltaisiin törmätty R:ään sinä istuit tuolille isäntämiehen asentoon, laskit katseesi tummaan maahan ja pudistelit päätäsi minulle kääntyessäni katsomaan mihin jäit. Voi kuule, sinä sanoit, minä olen jo pitkään miettinyt tätä meidän meikkaamistamme. Katso näitä kasvoja, ei meillä voi olla joka kerta samanlaiset meikit, emme me voi laittaa kasvojamme samanlaisiksi kun meissä muutenkin on jo niin paljon samaa, kuinka noloa! Niin sinä puhut ja minä olin hämmentynyt, unen rajat eivät ulottuneet pidemmälle, baarissa ei ollut lavaa eikä tiskiä, oli vaan se kohta jossa myytiin paitoja hämärässä valaistuksessa. Ja minä puhuin

Kirppiksen liepeillä tapasin naisen joka oli juuri saanut perinnön, voittanut lotossa, tehnyt maailmanympärimatkan ja ajatteli työviikkonsa lyhentämistä kolmeen päivään. Oikeasti. Se jakoi porkkanoita ja kysyi minulta, mitä minä osaan, mikä on minun lahjakkuuteni. Mitä vittua?

s. 37: Kusiherätys, pojat!

Hevikonsertissa:
Sisään plus yhtenä ja narikalla joku kohtelias vanha hevari tarjoutuu pitämään laukkuani kääriytyessäni takistani. Salin puolella punaiset valot istun pöytään ja eteeni kannetaan jäävadissa pullo skumppaa. Ihmiset ovat kauniita, miehillä on samanlaiset äänet kuin veljillään ja voi kun ihanaa kun kaikki kyselevät kumpi meistä on isosisko vaikka toisella on kaksitoista vuotta minua vastaan. Keikka alkaa ja korvaan huudetut sanat menevät särölle, ääni niin läheltä sattuu. Meillä on samanlaiset äänet. Siinä välissä tapahtui paljon, mutta kotona mummi oli pystyssä kuin unessa. Keitin meille teetä ja menin pois.  

Parvekkeen kukkien terälehdet ovat kääntyneet alaspäin, huomasin sen tänään
Ostin Tuntemattoman sotilaan. Kävelymatkalla oli lapsia onkimassa kanavan varrella, nauramassa minua pelotti, että he putoavat. Vapa näytti liian suurelta lapsen käsiin. Istahdin Narikkatorin laidalle, luin olen sivulla 37, tehtävälistallani on aivan liikaa asioita.
(Sitten pitää vielä olla sosiaalinen toisenlainen, ei mikään persettä keikuttava vastuuton pikku horo joka kuuntelee huonoa valtavirranmusiikkia eikä ole tarpeeksi kapinallinen eikä tarpeeksi kypsä eikä osaa olla ammattimainen ja kylmä)

Faija oli kuskannut Hotakaista. Se oli ollut niin vaivaantunut, ostanut lipun, tyrkännyt rahat, yks Helsingin sisänen ja sitten mennyt seisomaan käsi jollakin tapaa taktisesti kasvojen lähellä niin että se vähentää tunnistettavuutta.
En tiedä tekikö se niin nöyryydestä vai jostakin ihan muusta

päivä ilman sotaa

Solukuolema uusii itseään kämmenilläni
niin pitkään olen istunut tässä

Ei ole mitään kerrottavaa
minä olen tumma, tumman metsän värinen
Ja minulla on tumman metsän juokseva nauru
ohi kulkenut

Sairaat Perunanviljelijät Oy

Aamulla puhuttiin siitä miten nauru kaatoi Romanian.
H = Sota kaikkia vastaan, ihmiset on perseestä
L = Ihmiset on okei vaikka jotkut ihmiset on perseestä
R = Primitiivinen kommunismi Omistaminen = syntiinlankeemus
aamuisin väsyttää tänä vuonna olen ehtinyt istua Penksun laidalla viime vuonna en kertaakaan. Tuntuu hyvältä olla ajoissa hyvältä olla paikalla vaikka väsyttää
Ilmeisesti olen nuoresta iästäni huolimatta maksanut yhteiskunnalle 158 040 euroa tai oikeastaan
Paljon enemmän

Menin kotiin ja alkoi sataa. Ratikkapysäkillä meitä oli monta lähekkäin ja kun alkoi tuulla juttelimme koska vaatii sateen saada suomalaiset puhumaan. Ja sitten se lapsi rupesi itkemään, se itki niin mahdottomasti pinkissä takissaan niin hädissään ja katseli märkää paitaansa takin alla. Se parkui kuivuuko mun paita sateessa miksi se ei kuivu kuivuuko se ratikassa
kuivunko mä koskaan

va-ka-vaa asiaa

Joku sanoi tänään että olen sitoutumispelkoinen
Istuttiin siellä missä kukaan ei jaksa tiskata ja haarukat on piilossa ja tuntuu hyvältä istua alas kun on niin väsynyt, sohville joiden tyynyt on sekaisin
ja yritin sanoa että hah minäkö vaikka senhän mä tajusin jo seitsemännellä luokalla (ei sellaisia asioita myönnetä toisille ihmisille, ei tuollaisessa tilanteessa, ei ellei sen kanssa ole sinut sitä paitsi mä olen nuori mä olen peter pan
–kuten tekin-
--toistaiseksi--
ja kuinka monella prosentilla tämän ikäisiä kyynikkoja on ollut va-ka-va seurustelusuhde tietenkin teitä kahta laskematta ja laskemisesta puheen ollen voisin laskea muutamankin asian joka teidän suhteessanne on sitä
mitä monet eivät näe eläessään
arvostan sitä pelkään sitä
tuskinpa uskaltaisin olla niin riippuvainen ja niin lähellä jotakuta
olen ylpeä siitä, inhoan sitä)
ja se juttu minkä tajusin seitsemännellä oli sittenkin läheisyydenpelko eikä sitoutumispelko mutta se ei ole totta enää silloin ehkä olinkin jos muksuna nyt edes voi olla eikö se ole vähän sama asia kuin kahdeksan vuotias absolutisti, niin ja sitoutuminen on rengastamista sitä että on oltava tietyssä paikassa tiettyyn aikaan jonkun tietyn kanssa sitä että ottaa jonkun toisen osaksi itseään ja minä olen tällä hetkellä hieman liian väsynyt hieman liian väsynyt.

Ja sitten istuin koko vitun iltapäivän kuuntelemassa luentoa musiikin historiasta, talossa jossa ei ole yhtäkään 90 asteen kulmaa, luokka oli täynnä lippispäisiä tikkarisuisia esipuberteetti-ikäisiä siloposkia (joukossa yksi komea mies joka oli alkanut kaljuuntumaan hieman, katsoin häntä ja mietin miten vittuuntunut sen täytyi olla). Ja sitten kuuntelin kuinka musiikki kertoi itsemurhaa yrittäneen taiteilijan oopium-painajaisista ja kuinka vieressä istuva tyttö päästeli haukotellessaan orgastisia huokauksia ja mietin että voi vittu, minäkö sitoutumiskammoinen, älkääs nyt.
Ette te usko tohon itekkään

vielä on lämmin

Voi vittu.
Vai että takaisin kouluun.
Viimeiset viikot ovat sujuneet muutamassa päivässä. Viisi päivää vuokatissa viisi päivää huruslammilla ehkä viisi päivää Helsingissäkin jossakin välissä, sekalaisina.
Ei ole oikein ollut aikaa nukkua (aina on aikaa nukkua)

En minä oikeastaan usko, että huomenna palaan kiven sisään. Ajattelin ehkä myöhästyä vahingossa. Kallio tuntuu etäiseltä, vaikka juurihan me siellä olimme viikko sitten, kun kaksi nuorta tanssivat kadulla nykytanssia radiosta soi jotakin vanhoja klassikoita ja jonkun pikkuinen kompuroi kännissä makoili maassa minua säälitti, nätti tyttö.

Ostin pipon koska tulee talvi, ostin farkut koska tulee kylmä
ostin huulipunan koska pidän huulipunista. Pitäisi vaan ajatella sitä että vielä on lämmin.

herttuattaren takamus

Ois mulla paljon sanottavaa mutta nyt ei ehdi
Olen kehittänyt vaiston herätä juuri kun kahvi on tippunut

KK

Pitäisi nukkua mutta ei.
Pakannut olen ja herätin äkäisen sängystään silkan innostuksen voimalla hitto

Aivan jumalattoman sanoinkuvaamattoman hattaraisen silkkisen haltioivaa päästä muualle hetkeksi, ajattelin unohtaa kaiken sen kesäduunin konsajutut seitsemän veljestä ja mediaopettajan mustat hiukset ja vain
olla tehdä olla
eväistä ei tullut mitään kinkku on loppu

Tahdon sisään tuohon kuvaan takaisin

Yhtäkkiä muistin miten lumi narskuu kenkien alla

viherkasveja ja jälleen kerran

On paljon sellaisia asioita joista haluaisin kirjoittaa, muotoilen sanat päässäni ja unohdan ne seuraavassa hetkessä. Joku on tuonut rappukäytäväämme hyllykön ja asetellut siihen viherkasveja, ne jököttävät siinä nurkassa minusta se oli niin kaunis ajatus.

Pestyäni hiukset laitan niihin sellaisen makean purkan tuoksuista hoitoainetta ja ajattelen että mitä jos minäkin alan haista tällaiselta, vaaleanpunaiselta. En ehkä kestäisi sitä.

Tänään vein patjan parvekkeelle kun sade oli juuri loppunut ja istuin siinä lukemassa Bukowskin postitoimistoa ja syömässä minttujäätelöä. Mietin miksei missään ole enää kolikkopuhelimia.

Olen hukannut matkapuhelimeni, jälleen. Hukkasin sen vallan mukavalla tavalla. Puolisen vuotta sitten olin matkalla Espooseen kahden miehen ja kahden naisen kanssa illasta tuli pitkä. Yöbussi oli täpötäynnä niinpä istuin erään miehen viereen ja onnistuin potkaisemaan hänen reppuaan tai kolauttamaan polveni hänen polveensa, muistikuvani ovat sattuneesta syystä varsin hatarat.

Ja siitä syntyi keskustelu

vittuilun täyteinen keskustelu suoraan sanottuna ja se oli oikein miellyttävää
tapasin tuon miehen nyt ensimmäistä kertaa tuon yhteisen bussimatkan jälkeen istuimme Hesperian puistossa ja joimme halpaa valkoviiniä, lähellämme kolme miestä soittivat vanhoja hittejä, vaaleanpunapaitaisella oli tenorifoni. Katselimme tietä ja otimme aikaa kun neonkeltaiseen paitaan pukeutunut Touko Poukon olemuksen omaava mies juoksi jonkinlaista lenkkiä. Kymmenen minuuttia, ja hän ilmestyi aina uudelleen.

Jätin kännykkäni siihen nurmelle, siihen nurmelle
Ja nyt olen jälleen parvekkeella ja luen Postitoimistoa ja syön minttujäätelöä ja mietin, eikö maailma olisi paljon kauniimpi paikka ilman matkapuhelimia

kultaketjuja

Lääkärissä:
Makaan tutkintapöydällä ilman farkkuja ja eläkeikää lähestyvä syvän ja levollisen äänen omaava valkohiuksinen mieslääkäri ojentelee jalkojani mielivaltaisen tuntuisesti ympäriinsä, kun ovi aukeaa ja sisään astuu komea nuori lääkäriopiskelija. Vihaan sitä kun lääkärit ovat hyvännäköisiä. Vanhempi lääkäri ei kiinnitä mieheen huomiota vaan jatkaa säärieni vääntelemistä ja käskee sanoa kun sattuu, yritän olla huomioimatta ketään. Kun vihdoin pääsen jälleen istumaan ja keskustelemaan asioita on huoneessa minun lisäkseni kolme lääkäriä ja yksi hoitaja, sillä tapaukseni on tässä sairaalassa varsin ainutlaatuinen ja ennennäkemätön kuinka mukavaa onpas minulla nyt erityinen olo tai ehkä pikemminkin kuin sirkusolennolla jota tutkaillaan kaltereiden läpi kalterit ovat minun ympärilläni. Vanhempi lääkäri haastelee nuorempia kuin mikäkin Hugh Laurie ja nauraa kengilleni jotka minun piti korjata jeesusteipillä mutta en ehtinyt. Huomaan että sillä komealla lääkärillä on kultaketju ja helpotun. Kultaketjut vähentävät miesten viehättävyyttä noin kuudellakymmenellä prosentilla, ne muuttavat olemuksen limaiseksi, geelimäiseksi, mafiosomaiseksi. Lähden pois tuomiona kaksi miljoonaa kuvausta ja säteilyvaara. Paluumatkalla vastaan tulee poikkeuksellisen suuri määrä kultaketjuja ja silmänisku. 

Vasta maalattu (uni)

Juon mangomehua tänään en aio tehdä mitään

Eilen ratikkapysäkin seinään penkin yläpuolelle oli kiinnitetty lappu että
varo! vasta maalattu
jäätiin siihen tuijottamaan hetkeksi kulmakarvat koholla
ja käveltiin seuraavalle pysäkille
ei penkkejä maalata se on samanlainen urbaanilegenda kuin mies joka hyppäsi seitsemännestä ja jäi henkiin tai tv-lupatarkastajat
eikä se penkkikään näyttänyt erityisen vihreältä

eilen en tutustunut uusiin ihmisiin vaan tapasin rakasta vanhaa tuttua pitkästä aikaa
minä olen niin huono puhumaan puhelimessa

Näin unta että oli sota ja paikkana oli mummola, autossa pihalla oli se virolainen mies, se joka soittaa kitaraa ja vittuilee ja flirttailee, ja se heräsi eloon aina kun kävin autossa silloin syttyi sota. En tiedä mitä teimme, kenelläkään ei ollut tuliaseita minun aseenani oli rikkinäinen harja ja minulla oli tummat vaatteet ja unessa osasin juosta enkä tuntenut kipua. Se virolainen mies vei minua turvaan juoksimme minkä jaloista pääsimme ja tulimme maanalaiseen tunneliin, sisäänkäynti oli kuin faijan vanhalla tallilla ja sisältä se muistutti Meikun sairaalan maanalaisia sokkeloita. Halusimme maan sisään turvaan sillä päällä oli tulta ihmiset huusivat kirkuivat juoksivat ympäriinsä, kaikilla oli vanhanaikaisia vaatteita, sellaisia jotka korostavat lantiota ja knalleja. Mutta kun avasimme ovet käytävään juoksivat ihmiset sielläkin päämäärä hukassa ja aloin hermostua. Löysimme tunnelista supermarketin joka oli varustettu juuri tällaisia tilanteita varten
ostimme miehen kanssa säilykepersikoita ja muutamia alkoholijuomia
sitten menimme takaisin sotimaan

Värejä

Olen täällä.
Autossa mutsi kertoi tarinoita ohi kulkevista taloista, yhdestä puuttui katto, tuolla asui veljekset Ari-Pekka rakasti minua ja Reijo veti turpaan voi niitä aikoja ja silloin kun minä olin nuori. Tyhjässä talossa syön tomaattikeittoa ja minttujäätelöä, tupakoin parvekkeella salatta ja katson Flashdancea kultainen kasari luoja.

Mamman luona salamoi. Me istuttiin pihakeinussa ja yritettiin grillata sateessa ja ääni kuului läheltä lujaa ruoskan sivallus. Päässä soi sataa sataa ropisee ja sisällä mamma luki lehdestä ruhtinas alpertin häistä ja totesi että ei se sille antaisi, perkele.

Papalla päällä paita jossa Karvinen sanoi ”tänään olen niin hyvällä tuulella että voit selittää minulle mitä tahansa”. Jos olisitte ikinä tavanneet hänet ymmärtäisitte sanojen ironian. Myöhemmin vierailtiin vanhoilla jotka pitävät seinällään posliinilautasia ja kaapissa arvokkaita astioita, yöpöydällä kuva edesmenneestä yrjöstä tai erkistä.

Yöllä join liian makeaa valkoviinia kahvikupista ja kuinka rakastankaan sitä paikkaa.
Värejä

Olla häpeämätön

Pitkään oli unenomainen olo ja nytkin hieron silmiäni vaikka se todennäköisemmin johtuu vanhasta ripsiväristä kuin tilanteen uskomattomuudesta. Jääkaapissa oli keltainen kirje johon oli lapsenomaisin kirjaimin vuodatettu pahoittelut tapahtumista ja että toivottavasti koirallenne ei aiheutunut minkäänlaisia ruhjeita voi hyvä luoja. Nyt siinäkin sängyssä on nainen maannut, peiton alla päässä soi hiljaisuuden äänet ja ollaan hetki lusikassa. Hassua matala ääni ja tuntuu että ei olla nähty pitkään aikaan olenko muuttunut. Parvekkeelta katsoin valkoisen puun lomasta pihalle jätettyä vaaleanvihreää kastelukannua ja hymyilin koska se kiteytti hetken niin hyvin. Te nauroitte ja sanoitte että pah sä olet vaan kalliolaistunut en minä ole. Ympäristöni muuttaa minua mutta ei tuo minusta mitään mitä en aina olisi ollut, tasoittain.

Unohdin pyytää kupin vastajauhettua kahvia koska en jäänyt aamuksi. Minulla ei ollut lakanoita. Ennen kuin lähdin makasit patjalla ja halusit läksiäishalin muttet tehnyt elettäkään noustaksesi (mielessäni se tuntui kuin olisit asettanut minut päällesi vaikka tuskin sinä ymmärtäisit mitä tällä tarkoitan ei se mitään). Minulla oli mekko ja silloinkin

niin, silloinkin kaikki tuntui käsittämättömän surrealistiselta

Aamun ensimmäiseen junaan oli liian vähän aikaa mutta puhuttiin silti syvällisiä siinä tapanilan juna-aseman penkillä (unohdin kiittää että niin jaoit kanssani) jonnekin katolle oli heitetty Lidlistä dyykattuja akkareita, toista hymyilytti koska hän ei ole tottunut tällaisiin naisiin, millaiseen sitten en oikein saanut selvää. Haluaisin olla häpeämätön. Ei häpyä ei tilannetajua ei päänsisäisiä rajoituksia.

Junassa istuin koko matkan kiusaantuneena vastapäätäni istui mies joka tuijotti minua herkeämättä. Ei kääntänyt katsettaan pois minusta ei edes hymyillyt mutta tuijotti intensiivisen tutkivasti. Ei siinä aluksi mitään mutta hetken päästä aloin vilkuilla miestä vieläkö se katsoo mitä vittua se miettii. Fantasioiko se musta sängyssä kuvitteleeko se mielessään silpovansa ruumiini tai kiduttavansa minua hitaasti mutta varmasti yksi sormi kerrallaan yrittääkö se kuvitella minut kokkaamassa ruokaa muksuilleen mitä se ajattelee miksi se noin tuijottaa ahdistaa. Haluaisin sellaisen katseen,
sellaisen että katseessa olisi voima, niin että minä en olisi katseen alla kutistuja vaan itse näkijä. Haluaisin katsoa tuntemattomia ihmisiä hävyttömästi silmiin välittämättä mistään. Välittämättä mistään tuntematta mitään.   

Lähden hetkeksi mummolaan lähden enkä välttämättä haluaisi ottaa kitaraa mukaan vaikka minä haluan ottaa sen mukaan kaikkialle tällä hetkellä ajatukset tulevasta täyttävät iskelmäradiolta ja tarjouskahvilta mutta tietenkin
tietenkin minä menen

yöt 3

Istutaan kai puistossa eikä millään tule pimeä.
soitan jonkun juhan tyttöystävälle numero on ruttuiselle ruutupaperille kuulakärkikynällä kirjoitettu, juha on linnassa eikä muija kuulosta liian tyytyväiseltä ääneeni
jätän tatuoidun miehen istumaan nurmikolle

 

Herään Kruununhaasta seinillä on kirjoja. Sotkuinen asunto sellainen jossa nuoret romantikot elävät ja ruokkivat köyhiä. Verhotkin utuiset
ikkunan eteen vedetyt

Olen jo lähdössä huomaan nurkassa skitan, epävireisen ja puolihengettömän
Sanotaan että kitara muistaa sävelet
että soinnun värinä ei koskaan poistu soittimesta
että joka ikinen soitettu sävel on piilossa instrumentin atomeissa.
ja niin soitin hetken yksin sillä sohvalla minä jäin siihen huoneeseen olen siinä värinässä

ostan turkinpippureita ja pepsimaxin
istun lamaantuneena ratikassa päättäriltä päättärille
ja sitten nukun

märy

En tiedä mikä minuun on mennyt. Olen tänään itkenyt neljästi.

Ensimmäisen kerran itkin kuunnellessani Eppuja kasin ratikassa. Vieressäni istui vahvasti juopunut mies, menossa Marian sairaalaan pumppu sökönä koskaan ei mitään pahaa ollut tarkoittanut kelleen kuulema. Pohjanmaan poika, hän hoki, pohjanmaan poika.

Toisen kerran itkin olosuhteissa joista en jaksa valittaa. Sanotaanko vaikka että minulla on oikeus päiväuniin. Oikeus, kuuletteko!

Kolmannen kerran itkin päiväunien jälkeen katsoessani dokumenttia 70-luvun kulttuurista. Nixon oli kusipää. Kuinka surullista että suosittuihin klubeihin jonottavat ihmiset tunsivat itsensä arvottomiksi vain koska eivät päässeet sisään. Ja kyllä, olen sarkastinen olematta sarkastinen. Freak out-single todistaa minut oikeaksi.

Neljännen kerran itkin lukiessani Voimasta Kaurismäen haastattelua, s. 18 neljännen palstan alalaita ”Aikamme pahin vitsaus on konsumerismi, ja hyvinvointivaltion ideaali nykyisellään perustuu jatkuvan kasvun ideaan, joka on tunnetusti täysin kestämätön.” Miksi nuo sanat sitten niin iskivät, en tiedä. Mutta sen tiedän että Virosta saa viinapullon kolmella eurolla ja minulla on mies odottamassa Tallinnassa.

helsingin krokotiilit

Kuumuus liimaa ilman iholle

Kuljetaan Töölön katuja pitkin ja edellä tyttö kuljettaa kättään penkkiaidan viertä
ollut paljon hiljaa mutta tuntuu kuin se olisi jotenkin turvana mulle siinä ja tarjoan röökin
Jotkut jäävät kuuntelemaan soittoa laulua pummaavat tupakan ja vaativat saada maksaa
kieltäydyn kieltäydyn suostun vaikka tuntuu hassulta ottaa rahaa
ajattelen että se on enemmän soitosta kuin tervasta
jäävät siihen nojaamaan pyöriinsä
esittävät toivomuksia
Valo yössä tulisempana ja kiitos
olitte mahtava yleisö

Kampista kävellen, ympärillä niin paljon ihmisiä niin paljon kauneutta ja iloa ja rakkauttakin avoimuutta  jotakin. Kuulokkeissa soi Judy Garlandin Man that got away mutta se ei masenna vaan ylentää alan. Nurkassa italialainen mies poika poikamies en tiedä puhui täydellistä englantia tuli vähän liian lähelle oli eksyksissä osoitti kartalta hotellin ja oli epätoivoinen, sen huomasi nenästä, en tiedä miten mutta huomasi, se oli vilpitöntä. En osannut auttaa sillä en tiennyt missä olin. Mitä sille miehelle tapahtui. Olen kuullut että krokotiilit ovat erityisen nälkäisiä tähän aikaan vuodesta. 

Edellisenä yönä en nukkunut no nukuin hetken. Sitä ennen kävelin puiston läpi kanavan läpi toisen puiston läpi ja kentälle
ja istuin ja juttelin pitkään kaikesta mitä ei ole jaksanut ääneen sanoa kun ei sillä ole merkitystä, olen tuntenut sanoinkuvaamatonta vastenmielisyyttä katumme kesäyön värejä kohtaan, selittämätöntä vastenmielisyyttä s.o. Vaalean sininen taivas likaisen vihreät puut vaaleanpunaiset kivitalot ja oranssit katulamput. Kuvissa se on kamalinta, kuvottavinta. Nukun parvekkeen pihakeinussa ja herään siihen että polveni eivät koukistu.

Luin Klassikon loppuun oloni on tyhjä

botskissa

Luulen että olen hurahtanut Kari Hotakaisen itsetietoisen olemisen viehättävyyteen ja suorasukkaiseen teräväkieliseen tunteellisen tunteettomaan ironiaan. En vielä tiedä kuinka tässä tilanteessa tulisi menetellä. Pääsin Rikoksen ja Rangaistuksen viidenteen osaan. Pidän tauon ja luen Klassikon.

Tänään söin lättyjä ja vadelmasorbettia ja ajattelin tulevaisuutta. Minusta tuntuu että minun on luotettava lujemmin ja oltava hyväksymättä minkäänlaisen epäonnistumisen vaihtoehtoa. On se toiminut ennenkin. Kenties armahdan Savon Sanomia ja pestaan itseni sinne.

Vietin juhannuksen botskissa. Sen omistajalla, H:lla, oli harmaa kaikennähnyt merimiespusakka, harmaa parta ja takatukka ja hän piti paidastani koska siinä oli kuva naisesta ja drinkkilasista, Drinks with kick, siinä sanottiin. H juopui nopeasti ruokailun loppuun mennessä oli tyhjentynyt hänen toimestaan kaksi valkoviinipulloa jotka sisälsivät puolikuivaa täyteläisen hedelmäistä viiniä, tässä vaiheessa hän myös tunnusti rakkautensa minuun, ja minusta se oli okei.

H kiroili paljon, mikä hymyilytti minua. Hän tajusi Juoksuhaudantieläppäni, sillä, kuten jo totesin olen ehkä hurahtanut Hotakaiseen ja H:lla on vallan laaja yleistieto vaikkei sitä ensi näkemältä uskoisikaan. Soudimme kotiin vettä loiskuvalla soutuveneellä, jonka toisen airon päästä puuttui palanen ja toisen varsi oli katkeamispisteessä. Rannalla jotkut heittivät kirvestä puutauluun päihtyneenä, mikä näytti oikein hauskalta.
Kotiin päästyäni nukahdin liian aikaisin, vaikka yö ei tullut. 
Luulenpa haluavani alkaa kirjoittaa kirjeitä.

Ps:n kesä

katson Ps:n kesää epäilyttävää eihän sillä tarkoiteta persuja 

Ajatukset mielessä: Istuskellaan kiviaidalla kuusi vuotta putkeen ehkä se tekee meistä taiteilijoita? Rautainen perse, siitä se kaikki on kiinni
koko tulevaisuus

Tiedättekö, aikoinaan meilläkin oli Jagge mutta suhde ei kestänyt. Nyt faija ajaa Volvoa, ei puutu kuin karvanopat (makuuhuoneen ikkunassa imukupilla) ratti väärällä puolella, muistot antavat anteeksi perheauton (turvallisuus on yliarvostettua) Ostettiin se seitsemällä huntilla Birminghamin pakistanilaisesta kaupunginosasta, myyjällä jääkone pakastimessa ja limpparit menomatkalla Hassanin valinnasta
seuraavana iltana suutelemaan tuntematonta väkijoukkoon
kiitti herra, meillä on omat jatkot tiedossa ja katoaminen
good ol’ days

Satasen kiihtyvyys sinulla 3.8 ja minulla tasan kaksi: sääli ja idioottimaisuus
kakkosen yläpäässä taas se nätti kiekura joka on piirtynyt verkkokalvolleni
en minä oikeasti tiedä mitään autoista

Juoksuhaudatie
Rautalammilla on nyt juoksuhaudantie, se sai minut hymyilemään vaikka nimessä onkin jännä militaristinen klingi ihan sama juu
ne olivat kauniita sanoja aiheesta joka on harmaa
KAUNEUS syntyy rumassa tilassa
KAUNEUS syntyy rumassa tilassa, verstaassa, vaimoilta pääsy kielletty
mä olen aina ollut huono ristisanatehtävissä

Kari, sinulla on viisitoista sekuntia aikaa kehua itseäsi
sekunnit kuluvat
urheilullinen nuorimies
ota minut nyt

maa alla neljättä

Poika on ihastunut tyttöön.
Poika lähtee pian.
En tiedä olinko hyvä kuuntelija kun en sanonut paljoa
sen jälkeen poika sanoi että olen hullu älä koskaan muutu
elä

Eilen en juonut kahvia tänään menossa viides kuppi
Muut ovat muualla
maa alla neljättä kerrosta
enkä minä saa ranskalaisen parvekkeen ovea auki
pöydälle ei ole muuta paikkaa
enkä vieläkään ole hakenut
viskottuja kirjoja sisälle

En tiedä miten koen verhoni

Minulla on ikävä teitä
Hassua

hattu

”Ton sun frendin hattu on saman värinen kuin mun kullin pää kun mä sain taudin”
Rakastan Helsingin öitä. Joku heitti tänään tiilen tai jotakin lasiin Steissin bussipysäkillä, katsoin hetken ja lähdin pois mitäpä siinä turhia tuijottamaan.
Ei minulla ole asiasta ajatuksia.

Eilen istuttiin koko päivä parvekkeella sinne paistaa aurinko vielä silloinkin kun kuu tulee esille. Syötiin raparperipiirakkaa ja kuunneltiin suomi-reggaeta ja Forssan mamma puhui nuoruudesta matkaamisesta. Mustasta pienestä lehtiöstä löysin sivun johon olin laittanut ylös Sugarhill Gangin kappaleita jotta en unohtaisi ja kirjoitin niiden alapuolelle että miten sä olet saanut katseesi noin kylmäksi ja mitähän ne transvestiititkin meistä oikein ajattelivat, iloista kansaa.

Kirpputorilta löysin pieni talo preerialla-mekon, kirkkaat ysärilegginsit ja vihreän huopahatun
sen, josta pidettiin Helsingin yössä.

Ja kun kävelin kotiin katsoin sillalta kuinka joukko nuoria istui mattolaiturilla juttelemassa
vain juttelemassa
ja melkein menin pummaamaan niiltä tulta vaikka oli minulla omakin
melkein menin sinne istumaan mutta en mennyt menin kotiin pimeään taloon ja nukahdin patjalle parvekkeelle, sinne kukkien keskelle enkä vielä tiedä miltä tuntui kun heräsin

Mies teki sille puolirastapäiselle viisaalle naiselle pyörän, jossa mikään osa ei sovi toiseen se on ehkä hienoin ikinä.
ympärillä kaikki rakastavat

yöt 2

Ihmiset ovat kauneimmillaan öisin tai toisinaan juuri nyt
liikaa kahvia tänään

Sekunti sitten

Ja kohta tämä vuosi loppuu tämä hetki loppuu ja olemme taas vanhempia kuin sekunti sitten

eikö se yhtään uuvuta teitä

meistä on kasvatettu alisuoriutujia hattaralla ja ikärajattomilla pomppulinnoilla

mutta minähän lupasin itselleni että en minä siitä kirjoita

Ja kohta tämä vuosi loppuu tämä hetki loppuu ja huomenna juovumme taas 

ja saamme jotakin uutta puhuttavaa vatvottavaa kirjoitettavaa kärsittävää kestettävää kasvattavaa

eikö se yhtään uuvuta teitä

Jumala on kuollut

Neljän muijan saunailta muuttui jatkoiksi pyhältä puistolta kauniit parvekejamit ja maailma kuuluu meille
sänky meni rikki. puu imi viinin. Rappioitunut englanninopettaja kääri minulle sätkän lepakkomiehen edessä ja kuului enemmän totuuksia kuin yhteen iltaan mahtuu. Suomen kansa antoi epäluottamuslauseen tulevalle hallitukselle. Kuinka surullista. 

En minä olisi halunnut lähteä. Olisin istunut parvekkeella lakkaamassa varpaankynsiä ja juomassa sitä onnetonta pirtelöä väsytti ja oli huoli ja oli ikävä mutta en jaksanut märistä tai marista. Puistossa olisin istunut sen hippikitaristin viereen ja taikonut itselleni tamburiinin ja pitkät hiukset ja hapsutakin, olisin laulanut että Jumala on kuollut vaikkei se sovikaan idealismeihisi. Ja jatkoilla olisin huutanut kuinka säälittävää kuinka ällöttävää ja huusinkin mutta loppujen lopuksi minulla ei ole sydäntä koska se on liian totta ja ääneen sanottujen sanojen hyöty on kovin yliarvostettua tietyissä tilanteissa, kaikki on hyvin nyt. Katson öisin a-studiota ja terapiaa kun kaikki muut nukkuvat mutta keittiössä on valo.

Systeri on MeNaisissa.
voi kuinka rakastan.

appelsiineja

Nyt kun olen taas langan päässä toivoisin että en olisi. pelkään puhelimen ääntä

Häissä työnsin miehen käden pois reideltäni ja kuuntelin suuremmin mukisematta toistakymmentä luentoa tupakanpoltosta ihan sama enhän minä polta.


Silti silmäluomiani kutittaa.

yöt

kasvatus tuntemaan värähdyksiä

Näin näytelmän jossa käytettiin rekvisiittana minun tupakkaani.
Olin ylpeä lapsistani.
Katsoin tapaa jolla se outo tyttö liikkui ympäri lavaa vähitellen ja ajattelin että mitä jos me kaikki tekisimme noin. Mitä jos meillä kaikilla olisi niin ahdistunut olo että emme pysyisi sekuntiakaan paikallamme kun joku puhuttelisi meitä kiljahtaisimme ja painaisimme päämme maan sisään sillä kun me emme näe muita, olemme näkymättömiä, entä jos vain liikkuisimme kuten meistä tuntuu antaisimme kätemme liikkua minne ne haluavat ja valehtelisimme koska emme voi sille mitään. Ja katselin miten lava hämärtyi ja lentosuukkoja vaihdettiin ja miten jokaisen onnellisen perheen takana on väkivaltaa ja allekirjoitin huomaamattani. Kirjoita muistiin parhaat loukkaukset, syö paskaa, sulla on ongelmia.

”moi mä luin sun blogista että sä veit kirjastonkirjoja”
”joo”
”ostetaanko jätskit?”
”ostetaan vaan”

Söin lounaaksi frittimuikkuja ja greippimehua Itäkeskuksen ainoalla porvarinurmella, siinä, jonka ohi kaikki pyöräilijät ajavat ja lähimmät ihmiset mulkoilevat parvekkeelta jos naurat liian kovaan ääneen. Kasvatus tuntemaan värähdyksiä tässä maassa ei ole aivan mallillaan. 

laivassa

Mutta nyt olen tässä ja kerron sinulle että minusta tulee juoppo ja että istun huoneessa jossa ei ole muuta kuin minä ja sänky ja katson kuinka lasi suodatinpaperin alla täytyy puhtaasta onnesta
kerron että meilläpäin kuolleet yliviivataan ja minua väsyttää
mennäänkö nukkumaan
ei se ole sellaista väsymystä
niin

Ja sinä kerrot minulle että siitä ei tule koskaan helppoa
että olen oikeilla rateilla (huolimatta)
ja että sinun elämästäsi ei tule helvettiä vaikka poikasi
kasvavat teini-ikään
tuleepas sanon mutta tiedän ettei tule sinä olet erityinen

Sinä naurat minulle se tekee hyvää
Sinä hymyilet nuoruudelle ja asioille jotka minä tiedän sinua paremmin (koska illassa on niin monta jotka sinä tiedät) ja minä juoksen tupakka tärisevien sormien välissä sisään huutamaan juopuneelle ruotsalaiselle ja väsyn uudestaan kun hissin ovet sulkeutuvat ja palaan ulos, aina välillä se turkkilainen poika käy juttelemassa ja lähtee ja tulee takaisin mutta kyseessä on tyypillinen omenapiirakka-situaatio
ja oikeastaan elän sen kaiken kanssa aivan liian helposti
unettomat tarvitsevat unta enemmän kuin muut
(minä en koskaan nuku)

Minä poltan kaikki tupakkani
ja sinun tupakkasi
ja sinä vaan nyökkäät ja annat takkisi koska tämä on järkevä keskustelu

Emmekä me enää kohtaa

Bandini ei laittaisi minua maksamaan

Fysiikankokeeseen puolituntia myöhässä ukkostaa.
Kirjastonkirjat taas siinä vaaleansinisessä kangaskassissa viisitoista euroa sakkoa voiko ne maksaa osamaksuna? Vetoan teihin hyvä herra, Bandini ei laittaisi minua maksamaan. Juoksen mäkeä alas kilpaa kourua ja mukulakivien viertä virtaavan veden kanssa mikään ei ole ihanampaa kuin kävellä sateenvarjon alla kun sade on sellaista joka pysäyttää toiset katoksen alle odottamaan. Kokeessa tuijotan vihreälle taululle kirjoitettua kakkosta sen yläpäässä on kaunis silmukka. Newtonin laki, voima ja vastavoima mitä enemmän rakastat sitä enemmän sinua rakastetaan, sanoi fysiikanopettajamme kun istuimme kalliolla tupakoimassa, viisauksia fyysikolta opeta minua arvostamaan pieniä hymyjä. Eksyn sivulle jossa puhutaan kuiskauksista kuiskauksen volyymi
eikö se ole niissä sanoissa jotka kuiskataan.

kadoksissa

Herään valkoisilta lakanoilta ja jossain muualla kuulutetaan että minä olen kadoksissa. Ei se mitään ei minulla ole kiire ei ole kiire pukea päälle ei ole kiire nousta ylös, sinne missä alkoholi syövyttää sanat ja kylkiluut ei ole kiire pois tuntemattomien luota tuntuu turvalliselta kun vittuillaan (ei minulla ole nälkä) Pidän siitä miten kömmit takaisin viereeni kaikesta huolimatta ja miten sinulla on kylmä ja jos tulisit yhtään lähemmäs. Minulla on vihaisia ystäviä ja minunko pitäisi kiiruhtaa. Sitäpaitsi te kerrotte että minä pidän oikeanlaisista joukkueista musiikkivalintani ovat erinomaisia minulla on upeat kengät olen nuori ja elänyt, ikäistäni kypsempi ja panisit minua kyllä ja sain Paavonkin (muisto) ja äitini on pariterapeutti
minun täytyy olla hullu
antakaa minulle lisää kaljaa
vai olenko minä liian nuori
moraalisesta darrastasi päätellen olen mutta ei se mitään

poika saunoo

Olen tässä Sinisiä miehiä

ainakin satatuhatta sinistä miestä juopumassa voittamattomuudesta

satatuhatta sinistä miestä halaamassa

sataatuhatta sinistä miestä

minä olen sininen mies (vittuun nationalismi)

Ja lauletaan illalla saunotaan

tai sitten nukutaan lattialla untuvapeittoon kääriytyneenä ja saadaan päänsärky koska tämä on jo viides yö

viides yö kun päässäni on satatuhatta sinistä miestä

 

Sipulikirkon juurella

Näin sitä jonka tapasin käsittämättömällä enkä vielä tiedä miksi kutsun häntä täällä jos kutsun. Suudeltiin keskellä vilisevää Espaa, suudeltiin siinä Sipulikirkon juurella, jossa näkyi kuu ja aurinko samaan aikaan ja jonne pilvet eivät yltäneet. Piirsin huulten äärirajat sormenpäilläni nauroin äänen hänen sanoihinsa ja sitten vaan oltiin pitkään niin että se tuntui luontevalta heleältä. Jalat tärisevät väsymyksestä olen ollut liian kauan.

Pehmeä-äänisten naisten intonaatio on erilainen kuin muiden. He eivät korota ääntään turhaan, ääni tulee jostakin syvemmältä vaivattomammin, pyöreämmin. Pehmeä-ääniset naiset ovat kauniita ja hoikkia, heidän voimansa ei tule äänestä vaikka siinä se ilmenee ilmenemättömyydellään.
En luota pehmeä-äänisiin naisiin.
Kovaääniset naiset ovat helppoja läheisiä suoria. Ei kovaääninen volyymin perusteella vaan kovaääninen niin että äänten sanojen ääriviivat ovat sumuttomat, yksityiskohtaiset, tasaiset en löydä tähän sitä sanaa jonka haluaisin. Kovuus on tuttua valehtelematonta. Pehmeys voi tarkoittaa mitä tahansa. Minä en puhu totta minä huokaan mielikuvia.     

Katson riippuvuutta, kaikki lausutut sanat ovat kumman tuttuja ihan kuin ne oltaisiin käyty läpi lausuttu jo aikoja sitten. Miten minä jaksan kuunnella ne samat sanat
uudestaan ja uudestaan.

Tämä on katto

Oltiin taas käsittämättömällä aikojen jälkeen. Siivet oli kiinnitetty kattoon enkä jaksanut vaivautua. Istuin parvekkeella ja ihmiset vaihtuivat ympärillä
istuin parvekkeella ja tuntui hyvältä jutella istua savuta tutustua
olla juovuksissa
hedonistien juhlaa
joku kaivaa esiin huuliharpun kuuluu kitara ja laulua lasipöydän ympäriltä
tuikkuja syttyy
nukahdetaan vasta kun on jo melkein valoisaa

Ympyrä sulkeutui.
Kuunneltiin matoja (kuten minä sinä iltana kun viimeksi olin täällä ja vittuiltiin ja ehkä vähän melkein loukattiin ja sitten kun yritin suudella poskelle käänsit pään huulille ja minä ajattelin että se on viiminen kerta kun ikinä astun jalallani tänne mutta ei se ollut) ja huudettiin ilmaan eteenpäin ja aamulla kun heräsin kolmatta kertaa maattiin siinä pedillä (jossa maattiin sinä iltana kun minä viimeksi olin täällä ja meidän piti tehdä jotain ihan muuta mutta minä vain olin ja sanoit että olin katala) ja muut olivat jossakin ja oltiin niin kaukana toisistamme kuin voi olla parisängyssä. Tuntui että ei ole enää mitään kaikki on hyvin ja on muita ja on rauha. Enää ollaan vaan kaksi ihmistä silkkaa platoniaa.

Ja aamulla ennen kuin edes heräsin kolmatta kertaa tuli herätys, toinen herätys, sänki ihoa vasten ja hymy näkemiin. Bussipysäkillä tulee vastaan se mies jonka kanssa soitin hakiksen rannan Väiskissä ikuisuus sitten kun ihmiset tanssivat puolen metrin päässä edessä ja mies puhui englantia italialaisella aksentilla jotenkin uupuneella äänellä Italiassa rakennetaan käsin saksofoneja se on kaunista tulee mieleen viiniviljelmät pellot vihreät puut ja vanhat kapeasormiset kapeakasvoiset miehet joiden kädet eivät koskaan horju. Ciao Bella nähdään taas joskus. Ollaan auringon paisteessa kunnes silmät turtuvat valoon ja farkut liimautuvat ihoon kuumuudesta ja sen jälkeen mennään varjoon ja puhutaan vakavista ovatko ihmissuhteet muka ikinä terveitä. Harvat tärkeistä ihmissuhteistani ovat oikeastaan terveitä.    
   
Joku liimasi kattoon lapun
tämä on katto.
Ehkä vittuillakseen vähäsen

Kirjoja postimiehistä

Juotiin kahvia keittiön pöydän ääressä, oli pöytäliinakin. Puhuttiin aikuisten asioita politiikasta muksuista bussikuskeista kirjallisuudesta. Olohuoneessa poika nojaa puisen lasiseen sohvapöytään se horjuu muistan miten kesällä ajettiin turkoosin vihreällä avoautolla pikkuteitä pitkin
sohvapöytä takapenkillä vähän niin ja näin juuri ja juuri paikallaan
miten se haettiin asuntojen pikku puutarhojen ja mehiläisten keskeltä
eivätkä talojen numerot totelleet sääntöjä
Ja sinä päivänä oli tuulta

Yhtäkkiä tuli rakkaus tämän maan kirjastokulttuuria kohtaan.
Rakastan rakastan sitä että voin mennä lähimpään kirjastoon
ja siellä on aina Fantea.
Johnia tai Dania molempia
Jotakin kummallista äijää meren takaa jotakin mitä monet eivät kai osaa edes kaivata
rakastan sitä että voin mennä lähimpään kirjastoon
ja sieltä löytyy aina
kirjoja postimiehistä.

Jos kietoisit lankakerän ympäri pientä huonetta..

Istuin ja katsoin kun pilvet uivat hitaasti päälleni.
Kuolinpäivä se vasta on elämisen arvoinen.

Löysin ruusun kahden vuoden takaiselta kevätpäivältä tai ehkä oli jo melkein kesä. Silloin ei ollut kylmä ei lämmin, juotiin mukavan sivistyneesti peruukit päässä kahvia pienistä pienistä kupeista jotka loppuivat aina kesken en ottanut kakkua kun ei tehnyt mieli ja piti laihduttaa ja lupasin itselleni että en itke ja itkin vasta kun kukaan ei nähnyt 
Eräs sanoi että olin antanut paljon. En tiedä miksi se tuntui tärkeältä varmaan koska en oikeastaan uskonut siihen. Hän halasi sillä tavalla että ei malttanut seisoa siinä halaamatta koko keho oli valmistautunut, otti nopeasti syliin ja puristi tiukasti mutta halusi päästä jo pois, sen aavisti sanojen eleiden rytmistä. Se teki hiukan surulliseksi mutta minäkin halusin pois.
Yksikin ylimääräinen hetki siellä olisi voinut tappaa.
Sitä oli kai liikkeellä.

Muutaman hetken kesän aikana kaipasin takaisin mutta oikeastaan en tiedä mitä ikävöin. Ehkä ääntä. Oli matalia ääniä oli kulutettuja ääniä ei ollut musiikkia. Puhutaan jumalasta tai puhutaan nukkumisesta mutta ei puhuta siitä että joku kuolee kohta tai puhutaan vaan mutta se on sitten salaisuus. Ehkä meidän pitäisi puhua onko kaikki kunnossa mikä on vialla nouse ylös lattialta älä istu pulpetilla hienot villasukat. Kiedo kokonainen lankakerä ympäri pienen pientä huonetta, ympäri pöydänjalkojen ohi laatikoiden kirjojen sormien. Suostuttele minut mukaanne anna päivittäinen kofeiiniannokseni, pyydän, etkö näe että olen väsyneempi kuin koskaan. Illalla kirjoitan taas viisi sivua teknisesti hyvää kamalaa tekstiä jossa on minulle liikaa sisältöä ja jota häpeän. En nuku koko yönä. Aamulla nousen taas hieman väsyneempänä ja lähden alhaalla odottaa tyhjä bussi. Astun siihen ja toistan saman uudestaan. Ja kaikki uutiset kertovat siitä että mitään ei koskaan tapahdu. 
Hiukset kasvavat vähitellen alusta.
Jos vain olisin mukavampi.

Lobotomia

Tunnilla takarivillä kirjoitin ruskeaan take away-mukiin että matematiikka on lobotomiaa, nappi korvaan ja päässäni kilpailevat Ray Charles ja lobotomia. Muki päätyi roskakoriin ja soittimesta loppui akku voittajille ei ole tilaa kaikki häviävät.

Aina välillä minua väsyttää kamalasti. Aamuisin kun pitäisi nousta suihkuun ja kävelemään ulos kylmään haleaan, päivisin kun olen teidän seurassanne vaikka olettekin rakkaita. Tänään väsytti enemmän kuin yleensä, ei ollut tarpeeksi unta tarpeeksi kahvia ei ollut tarpeeksi kärsivällisyyttä. Ja sitten sitä päätyy nyyhkyttämään lohikeittoon ja kiroamaan kaiken maailman henkilökohtaiset näkemykset tai toiveet tai mielipiteet ikään kuin niillä olisi jotain väliä ihan sama.
Ihan vitun sama.

Ja viikonloppukin oli mitä oli, vappu. Välillä sitä käy mielessä että vahvistaako kaikki tämä meitä vai kuluttaako vain. En pitänyt monestakaan ihmisestä viikonloppuna. Pidin siitä jätkästä jolla normaalisti on piano päässä koska se ei jättänyt minua yksin teidän kanssanne.
Pidin siitä yhdestä miehestä joka otti minut syliin ja suuteli kättäni ja hymyili vaikka olin vittuuntunut ja tulossa kotiin ja ruhjuinen ja nuhruinen ja väsynyt.
Pidin siitä kun eräs heitti kyrpäjaffaa alas niiden ihmisten päälle jotka nauttivat olostaan ja nauroi kanssani ja siitä kun joku sanoi minulle että minä olen ihanin ja paras ja siitä miten tanssittiin sängyllä kun sisällä ei vielä satanut.
Loput on sellaista draamaa jota ei hyväksyttäisi edes kreikkalaiseen näytelmään mutta siitä ovat muut jo kirjoittaneet en jaksa vatvoa toinen sanoi jo kaiken. Kun ei se siitä enää muuksi muutu. Mutta me ei kuolla koskaan.
Ehkä se vahvistaa vahvistaa loppupeleissä mikä ei tapa vahvistaa ja jos tuo on teidän mielestänne kliseinen sanonta niin on se vittu kliseisempää ---
anteeksi kone tilttasi ehkä en jatka ajatusta sen pidemmälle
heh heh sori.

Joo ajattelin nukkua yön yli niin vituttaisi vähemmän yleensä uni ei tule silloin kun pitäisi nukkua yön yli jotta vituttaisi vähemmän.
Pitäisi sanoa suoraan asioita ja puhua asioista mutta pelkään että joku loukkaantuu tai ottaa itseensä sitä paitsi eiköhän se ole jo hieman liian myöhäistä jos vaan ihminen voisi olla monessa paikassa samaan aikaan niin olisi hauskaa juu.
Ja tiedän että sanon muille älä ota itseesi
vaikka juuri nyt otan itseeni paljon.
Eikö se ole tässä tilanteessa aivan luonnollista?

se aika vuodesta

En lähtenyt en pystynyt en löytänyt niin se joskus menee

Aamulla soitan olohuoneessa saksofonia enkä ajattele nukkuuko joku paljon olen ruostunut mutta en jaksa surra. Kaikki on hukassa kengät takki kameralaukku ripsiväri, se tuntuu uuvuttavalta pidemmän päälle. Voisin ruveta järjestelmälliseksi ihmiseksi. Tai en oikeasti.

Kalliolla kukkulalla oli joku taiteilijakokous. Ihmisiä vaatteissa jotka groteskoivat ympäristön haljuuden, ihmisiä vaatteissa jotka joko ovat tai eivät ole sitä todellista jotakin jostain sisältä, ehkä uskallusta oli tänään yhtä paljon kuin minä tahansa päivänä. Mutta saippuakuplien sisälle on piilotettuna tämän maan aurinko ja onnen paiste. Marssi johti mäkeä alas mäkeä ylös eikä yksikään vastaantulija ollut hymyilemättä ollut katsomatta. Puhalletaan saippuakuplia miksi aurinko on pajoissa, se menee ohi, odottakaa vaan, pilvet menevät aina ohi.  

Ratikka-ajelu Käpylän läpi vittuuntuneisuus iski ja kahvilla teki mieli itkeä mutta en minä itke. Istun Kaisaniemen puistossa katsomassa ohikulkijoita, hetken vaan pitkän hetken. Illalla ei olisi pitänyt lähteä mihinkään mutta lähdin silti. Mitä laitetaan huomenna päälle en tiedä enkä oikein jaksaisi miettiäkään tai välittää, kädet tuoksuvat vääränlaisilta haju oksettaa on kai liian mustaa, jollakin tavalla
mustaa, täällä
nyt

Huomenna pukeudutaan niin että se on yliampuvaa koska kukaan ei välitä.
On taas se aika vuodesta. 

ei siitä enempää

Pitäisi olla istumassa lampun alla ohuita sivuja molemmissa kourissa löytämässä niille järjestystä olen tässä.

Istuttiin Taivaskalliolla ja poltettiin tupakkaa ja katsottiin kun tuolla on niin monia valoja. Oli siellä sen verran pimeää etten halunnut juosta kalliolla mutta ilmaan huusin elämää. Toisinaan on niin paljon sekaisin tässä että ei tiedä miltä pitäisi tuntua ja sitten vaan ei tunne.

Sitä aina välillä huomaa tärkeät ihmiset. Kyllä te tiedätte te jotka olette minulle tärkeitä olevanne tärkeitä, minulle. Ei siitä enempää.

Oli kevät ja lunta oli vielä pienissä kasoissa häpeämässä, aukioille tuotuina olemassaolostaan kuihtumassa, ryvettymässä. Käveltiin käveltiin samat reitit moneen kertaan ei se haitannut piti tehdä jotain piti päästä jonnekin. Katseltiin ihmisiä jotka juoksevat ja aina välillä keitettiin kahvit. Mulla oli tiara joka ei ollut minun ja juurestakki. Kolme päivää myöhemmin en enää jaksa ajatella asiaa ja taskusta löytyy kuitti jossa lukee
Neljä bisseä jäljellä.
Humalatila: ei saavutettu.

Hiukset on vääränlaiset ja on ikävä siskoa. 

ja puissa on tuulenpesiä

Olin päivän pois maailmasta
heräsin vain hiljentämään puhelinsoitot heräsin vain oksentamaan punaiseen ämpäriin sohvan vieressä ja sitten lopulta kun en enää jaksanut nukkua, heräsin lukemaan kirjoja neljältä aamulla. Ja sitten näin unta että P:n mutsi tuli meille ja keitettiin kahvit ja se istui keittiöpöydän ääreen vakavana ja sanoi että meillä on pakastimessa kimpale sen hirvenlihaa ja että se haluaa sen takaisin. En minä oikein ymmärtänyt mistä se tai kukaan puhui, mutta hirvenlihan annoin takaisin. hämilläni. Sitten itketti vähän kun ajattelin että joku ei voi kuunnella musiikkia sille on nimikin, joku ei saa tilaisuutta rakastaa sitten rintaan alkaa puristaa liikaa ja pakko ajatella jotakin muuta.

Olin päivän pois maailmasta
ja sen yhden päivän aikana muutama ehti kaivata en tiedä miksi. Yksi jonkun meren takaa kirjoitti että rakkaani, vihaaminen on loppunut ja nyt se sitten kaipaakin, kusipää. Toinen toisesta kaupungista kirjoitti että sillä on kamala ikävä juuri tällä hetkellä ja nyt mua väsyttää taas. On ikävä meren toiselle puolelle.

Ja puissa on tuulenpesiä
katto

rakkaudesta

Pojalla on vanhan miehen elkeet ja nuoren mieli viidentoista ikäinen kai, porttikäytävän kouristuksissa kurkottaa povitaskusta nenäliinan ja suutelee sitä. Päivä jolloin elämä muuttuu mikä tahansa päivä. Minkä sen haluat olevan päätä sinä. Ei siihen tarvita verisiä nenäliinoja tai hiilisankoja jotka painavat enemmän kuin hatarat eloisan väriset unelmasi tai aikaa pysyttävää kuolemaa vaan ihminen tai musiikki. Ja kun noki värjää silmäsi varkaiksi ja yllättäen takanasi seisoo paljaus, se on sinua muodoltaan pyöreämpi ja pehmeämpi vaikka et olisi osannut sitä sellaiseksi kuvitellakaan. Entisessä elämässäsi näit vain laveita vesivärimaalauksia todellisista taloista, luokassa sinut opetettiin olemaan hiljaa ja piirtämään koukeroisia j kirjaimia älä unohda pistettä. Piste tekee luomistyösi kokonaiseksi. 

Ja sitten. Rakkautesi joutuu keskitysleirille. Tai ei edes joudu vaan menee lähtee vapaaehtoisesti luotasi sinä olet riittämätön sinut on tuomittu polttamaan savukkeita, pitkään, pitkään. Heikko suojaton poika, sinut suojeltiin suudeltii tapettiin onko se inhimillistä kysyy tuomari vakavalla loukatulla äänellä, onko se kauniimpaa. Eikä kukaan vastaa ei sellaisiin kysymyksiin vastata. Kasvosi kalvakoituvat kaipaat savuketta sormiesi työksi, olette molemmat kalvakoita poika ja rakkaus. Mutta ainakin sinä sait yöpaikan. Ainakin sait yöpaikan.

Naisilla jotka ovat kokeneet kovia on punaiset silmät ja vaaleat ripset, silti he ovat laihoja ja kauniita. Ja pian pojalla on taas varkaan silmät, ei noesta vaan vihasta ja inhosta ja vielä rakkaudestakin ja hauraista tapetuista lapsista, samanlaisista kuin sinä. Ja pian, sinä olet mies, mies joka polttaa rappukäytävässä valkoisia savukkeita ja puhaltaa kasvoillenne valkoista savua, häpeän ja röyhkeyden savua. Sinä näytät kuolleelta nojatessasi pylvääseen ihmiset kävelevät ohitsesi kuin olisit vain huuliesi läpi kuultavaa tuoksua. Ja löytyy uusi rakkaus, nuorempi, sileämpi, sellainen jonka kanssa ei siedä nukkua. Tuomarilla ei ole huulia mutta silti hänen suustaan tulee sanoja. Et matkusta veljesi hautajaisiin, mutta menet kertomaan että kolmatta rakkautta ei enää ole rakkautta ei ole. Sinulla on vanhan miehen elkeet. Hiuksesi on vedetty taakse kuten hienostuneilla ja vakavilla, vanhuus syö ihmistä kuin häpeämätön yö sineä. Sairaus on sumeuttanut naisen silmät ja peilin puutteessa hän kuvittelee itsensä yhtä särkyväksi kuin vuosia sitten kun hän oli vielä rakkaus. Aika ei anna teille mitään pian sinusta on tullut taluttaja, lyhyt kosketus ajan tappama voi viedä kaiken eikä itsekkyys ole mitään muuta
kuin ainoa tapa olla elossa.

suudelma hörpystä

Mutateitä Käpylän kauniimpiin osiin, sinne missä tuoksuu bensa ja silmät eivät kykene omistamaan mitään. Paljon yksityiskohtia paljon sydäntä ja kuluneita sohvia joissa on hyvä istua. Naurattaa tuntuu iloisalta trumpettia pidellään kaksin käsin tai väärin päin, niitä harvoja paikkoja joissa tuoksuu oikealta poltetaan sisällä siitä tulee turvallinen olo
ja on tärkeä olo kaunis olo rakas olo sellainen että haluan muistaa tämän hetken
ja sellainen että haluaisi halata siinä ja olla vaan hiljaa koska kuitenkin ymmärretään ne kaikki sanat sellaisetkin mitä ei sanota
sielunsisko

Ja sieltä jonnekin muualle suudelma hörpystä ai bisseä hyi hemmetti no ainakin sä oot nätti eihän sulla ole poikaystävää? juu ei ole. Pidellään tuntemattomien hiuksia kylmällä maalla kontillaan ja levitetään onnea, pikkukivet käsien alla raapii
vain hieman
kaksi polttomerkintää varressa kaksi posken kulmassa

Junan kiskoilla istumista hengen vaaraa ah ja lopulta vittuuntumista istutaan ja jutellaan se pois. Bussimatka menee yllättävän nopeasti kun on juomista ja kauniita miehiä siinä jossain. Aamulla sitä herää kuivaan suuhun eikä enää saa unta, ratikkaan istumaan katsomaan kun kaupunki nousee kivivuoteiltaan aurinkoon ja sulamiseen.  Ja sitten kääntöraiteille.
Hyvä olo kotona syön ananaksen.

Sumeaa

Tänään oli niin sumeaa että kaukana olevat talot hukkuivat ilmaan.

Kokeeseen kirjoitin että evoluutioteoria kertoo jumalasta tai jumalattomuudesta ja keitä me muka olemme availemaan ovia jotka ovat kiinni ja kun ne ovet on kerran avattu niin ei niitä sulje mikään muu kuin uusi ovi.
Mielessä on pyörinyt Siperia.
Jonakin päivänä lähden vielä Siperiaan.

helppo helposti sulava

Istuin siinä ehkä tunnin miettien katselin ulos ikkunasta menin myöhässä paikalle enkä panikoinut. Tiesin olevani myöhässä join rauhassa kahvin. Opettelen tyyneyttä. Koulussa vaaleansinisessä kangaskassissa kasa kirjaston kirjoja
Oli viimeinen palautuspäivä

Tänään Amsterdamin terassille ruostuneiden värien sekaan
oli ilmestynyt pöytiä, juopumiseen keväästä
kylmässä, ja parvekkeelle heittämäni kirjat
kuivuivat laineiksi

Noin minä kirjoitin koepaperiin otsikon alle ja lähdin, opettajalla oli vaalea nahkatakki pehmeämpi kuin musta se jossa on niittejä ja kävin ostamassa vasemmalla kädellä väännetyn kahvin ainakin se oli halpa, ajoin ysin reitin ja nukahdin sohvalle. Laulaessa minua sanottiin eteeriseksi mitä se edes tarkoittaa todella. Kevyt. Huoleton. Helppo helposti sulava. Vaivaton hauras vai puhuttiinko kenties sittenkin öljystä. Hymyilin joka tapauksessa ja olin otettukin
ei sitä joka päivä saa kuulla olevansa
niin, mikä se sana oli
eteerinen

Snägäriajatuksia

Olohuoneen ikkunan laidalla
Vinyylin pinnasta heijastuu kokonainen kaupunki

Laulu kuulokkeista kuulostaa melkein viululta niin se värisee värisyttääkin. Tuli taas olo että pitäisi päästä pois täältä olemaan tyhjässä paikassa olemattomaan aikaan tyhjässä huoneessa ikkunoiden kanssa nyt kun vielä on lunta että voisi nauraa sille mikä ympärillä on kylmää, odottaa kevät jossakin missä voisi tehdä itsensä ulkopuoliseksi itsestään. Sitten suututtaa kun ei päädykään yksin eikä loppujen lopuksi haluakaan olla yksin kuka meistä haluaa olla yksin en minä paitsi toisinaan. Kovasti haluaisin päästää minusta pois asioita. Voisi kirjoittaa monologin karhulle jonka kämmen on juuttunut hunajapurkkiin, voisi kirjoittaa kohtauksen murtomaahiihtoa harrastavan keski-ikäisen miehen ja epäonnistuneen taiteilijan kohtaamisesta snägärillä tai selittää yhdessä pitkässä lauseessa kaiken sen mitä ihminen ehtii ajatella hiuksia pestessään. Mutta en minä nyt jaksa. Faija on vielä istumassa jossain kämpässä on ollut hiljaista ehkä viikonpäivät ja vähän lisää. Kun on liikaa tehtävää lamaantuu ja löytää itsensä tuntien jälkeen istumassa sohvanreunalle liimautuneena miettimästä mitä pitäisi tehdä ensimmäiseksi. Nyt on liikaa sanoja kirjoitettavana ja liikaa ajatuksia löydettäväksi liian vähän kofeiinia veressä toimimiseen liian paljon nukkumiseen. Täytyisi löytää ihminen joka tekee hyvää, mistä sellaisia löytyy, kirpputorilta? Miehistä ei ole oikein hyötyä missään aika usein ne vaan ottavat mitä haluavat antavat mitä haluan ja sitten missään ei olekaan enää mitään järkeä kannattaa kävellä pois kävellään pois kädet vierekkäin mutta ei tarpeeksi lähellä koskemaan. Ihmisiä löytyy väärään aikaan vääriltä aloilta väärien silmien takaa. Jumala painoi maahan väärän käärmeen. Pahin synti on saada ihminen tuntemaan. 

karheudesta

Niin olen takaisin täällä
täällä takaisin olen on tyhjentävää jättää asioita ja palata toisten luo. Tänne jossa ihmiset eivät tekemisiltään ehdi kaivata toisia ihmisiä en ainakaan usko. Jäljiltämme tuskin jäi muuta kuin banaanisavukkeiden tumppeja rikkinäisiä ikkunoita, hukattuja avaimia vain kirjaimellisesti ettei menisi liian korniksi. Kaikki mitä luotiin lähti meidän mukanamme ja on meissä.

Kuitenkin kädet lantioilla tanssittamassa
verhojen taakse piilotetut pullot
vaaleanpunainen flyygeli nurkkaan seisotettuna toimittamassa virkaansa
ja mies kantamassa käsivarsillaan jalkani tottumattomina ilmassa eihän haittaa jos piilotan sinut matkatavaroihini

En minä tule niitä käsiä muistelemaan enää hetken päästä, eivätkä ne enää saa vatsassa aikaan hymyn kiherryksiä, sellaiset tunteet menevät ohi niin nopeasti silti vielä hetken on röyhkeitä ihmisiä ja helppoja kosketuksia kätten kiittoa kun on ollut oma itsensä. Ei ole vaikea hymyillä vähitellen sitä uskoo omaan kauneuteen melkein.

Matkalla istui bussissa tummatukkainen mies
silmäripsineen tuli olo että halusin juoksuttaa sormet hiusten läpi
karheat hiukset

kauniimpi niin

Näin unta etsin rikkinäistä hajallista kännykkääni etsin joka puolelta pienen kaapinkolon suulta löysin ja vetäisin syliini ryöppysi pillereitä valkoisia sileitä symmetrisiä sylikaupalla hukuin sisään minustakin ryöppysi jotakin mutta en muista mitä ehkä se oli ääntä kun se oli niin voimakasta. Näin unta, aamulla menin samaan paikkaan kaikki muut olivat lähteneet, katsoin sen tarkasti eikä mitään näkynyt en tiedä miltä tuntui. Ei jaksanut ajatella miltä tuntui, kauniimpi niin. Varmuuden vuoksi tutkin vaatekaapin ja yöpöydän laatikon sekä erinäisten laukkujen sivutaskut sekä vielä kengän. Siellä niitä joskus aikoinaan oli tai ei joskus aikoinaan vaan vielä puoli vuotta sitten. Kahvia antakaa minulle kahvia ja laittakaa minut hyppimään paikoilleni. Pitäkää poissa vaatekaapeista.  

ranskaksi ne laulavat

Vakavamieliset kuvaukset ja kahvia lämpimällä maidolla. Äänet kaikuvat alas alhaalla ne toistetaan. Bussipysäkillä autot rynnistävät ohi kuten vihaiset seeprat vedestä muodostuu sumukerros ilmaan kavioiden tokaisuista. tuijotan

Olen taas myöhässä olen usein myöhässä mutta matka oli kaunis valo osui jotenkin johonkin ja kuulokkeissa kukki ruoste. Pus mitä kuuluu ihanaa hei nähdään hali.
Olet rakas. 

Ja taas löysin itseni etsimästä kuvioita röpelöisestä katosta ”Etkö sie muka löyä” enkä löytänyt, taaskaan.  Oli jo valoisaa ja ikkunasta näkyi tuulinen horjuva puu ja lintuja linnut ovat laulaneet minut aamuihin, menisivät muualle istumaan en minä jaksa herätä. Valo on vaaleaa ja viinipäänsärky pahempaa kuin muistin vaikka siihenhän minä syöksyin ihan osoittaakseni että olen voimakastahtoinen kulmat kurtistuvat vaikka ei saisi olisi mukavaa vaan jäädä sänkyyn loikoilemaan kahvista tuli vahvaa. paskiaset ovat kylmäsydämisiä älä muutu paskiaseksi.

Kehityspsykologiaa

Älä vikise, en minä vahingoita häntä, omaa lastani, älä sure. Piilotetaan yhdessä keittiöveitset, piiloudutaan sängyn alle pehmeiden peittojen väliin, niin hän on turvassa meiltä. Et sinä voi hormonaalisesti ymmärtää, miltä synnytyksen jälkeinen masennus tuntuu. Meidän rakkaussuhteemme tuhoutui kun saimme lapsen, lapsi varasti toisemme, vei minut sinulta ja sinut minulta, me halusimme hänet väliimme. Ei panikoida. En minä mene ostamaan röökiä lähikioskilta ja palaa kaksikymmentä vuotta myöhemmin onnettomana hylkiönä. Enkä minä päästä sinua ulos täältä. Pysy sinä sisällä ja teroita veitsiäsi. Kuinka voit edes tietää lapsen omaksesi jollei se ole sinusta tullut, kuinka voit väittää omistavasi paitsi hiekan ullakolla ja keinun pihalla, myös minut, meidät? Jos sinä seisot tässä ja olet puu haapa tai tammi, niin minä kerron salaisuuteni vaikken olekaan kuningas. Minä vihaan teitä. Asetutaanko tutkittavaksi. Ehkä joku toinen osaa oikeuttaa meidät, kertoa meille mitä helvettiä tämä on. Emmekö me aina halunneet lapsen. Ja jos sinä juotkin ja jos minä juonkin, niin mitä väliä sillä on? Eikö lapsemme sen ansaitse, jos me hänen takiaan juomme.
     Ja öisin, öisin meitä piinaavat ne unet tuonelan mustasta joesta ja valkoisesta kehdosta virtaamassa poispäin, sinä ja minä hääasuissamme mustan taustan edessä vilkuttamassa hiljalleen, värejä ei ole. Vilkutetaan, on onnellinen olo, heilutetaan kuin olisimme haikeita, näin lapsi säilyy traumoilta. Sillä totuushan vain on että emme me ole valmiita vanhemmiksi, olemme liian nuoria ja huokaamme helpotuksesta. Hätkähtäen heräämme tähän aikaan tähän ikään, jossa olemme tarpeeksi kypsiä, liiankin kypsiä sietämään tätä paskaa. Katsotaanko taas kotivideoita? Ei ikinä kuvata uusia. Poltetaan valokuvat joissa välissämme ei ole ketään, poltetaan ne uuden kotimme neitseellisessä takassa. Katsellaan pienokaista istumassa kaatumassa ja taas istumassa eikä auteta. Itkeminen kasvattaa, luoja tietää, että me olemme saaneet itkeä.    
     Katsotaan sitä. Katsotaan milloin se oppii pelkäämään. Hankitaan mustavalkoruudullinen kaakelilattia keittiöön ja teeskennellään olevamme ravintolassa Pariisissa. Tehdään patonkia ja katsotaan kuinka paljon sen suuhun mahtuu kerralla. Ei meillä ole rahaa. Levitetään sanomalehtiä ympäri tätä halpaa etäistä kerrostaloasuntoa jossa ei ole edes pihaa tuhkakupeille. Ostetaan vaipparahoilla kaksitoista pulloa kalleinta Chardonnayta, vaaleaa kauniin läpikuultavaa, on tehtävä arvovalintoja, kultaseni. Tottahan sinä siitä olet yhtä mieltä kanssani.
     Meidän olisi hankittava tähän asuntoon rappuset, korkeat rappuset jonne pääsemme pakoon. Eihän voida olettaa meidän valvovan joka ikistä päivää. Me olemme ihmisiä. Me olemme me, sinä ja minä. Halusimme jotakin erottamaan meidät ja nyt se on välissämme enää ei meidän tarvitse teeskennellä toisillemme, harjata hampaita aamulla aikaisin ja tulla toistemme viereen takaisin nukkumaan. Nyt olemme toisistamme kolmen suuren keittiöveitsen päässä, ei hengitystä niin suurelta väliltä haista. Hyvä. Huulesi eivät koskaan viehättäneet minua kuten muut ominaisuutesi, jotka nekin ovat jo menettäneet hehkulamppumaisuutensa. Lapsi jatkaa huutoaan teit mitä tahansa. Annetaan ajan kulua. Ehkä jos olemme tarpeeksi epäjohdonmukaisia, äpärästä tulee fiksumpi. Ota sinä hänet nyt, ota sinä hänet kun minä tulen pois täältä sängyn alta, peittojen välistä, ota sinä hänet kun minä lähden lähikioskille ostamaan röökiä. Ota sinä hänet, nähdään kahdenkymmenen vuoden päästä.   

maitosuklaa maitosuklaa maitosuklaa

Hei hei mutsi
enpäs ole syönyt lääkkeitäni nyt, mitä se on, ehkä muutamaan kuukauteen.
Niin, en edes niitä jotka yrität salaa heittää aamukahviini huomaamattani ja kerrot että eivät ne lääkkeitä ole, ne ovat vaikkapa vitamiineja. Ja minä sanon joo joo uskon sinua mutta kun minä sanon joo joo minä epäilen jo paljon. Ja kohta minua alkaa pelottaa että sana mutsi muuttuu, se muuttuu sellaiseksi jota ei halua käyttää kun sen värit menevät soikeiksi asiat muuttuvat,
huuleni ovat nyt aika rohtuneet.
mustelmilla

Minulla on nyt kai aika pehmeä olo, en ymmärrä paljoakaan antaa asioiden vaan mennä mitä tapahtuu tapahtuu ei se tarkoita etteikö olisi paljon käsittämätöntä on kasvanut aavistus aavistus olenko minä tyhmä olenko minä vahingossa tullut äitiini? Ja sormeni lyhenevät vuosi vuodelta 

Mikäli ovikello nyt soisi ja sen takana seisoisi kaljuuntuva, pukupäällysteinen mies, en varmaankaan tietäisi kuinka reagoida.
Seisoisin hetken.
Kysyisin tuleeko sitä jättimäistä shekkiä vai ei no mene sitten pois ja anna minun uneksua rauhassa. 

hau hau

Ei ole värejä, tai on kai hieman mutta niillä ei ole väliä, värittömyydellä on tässä.
On kalastaja.
Pidän puheesta siitä nuotista siitä sanojen kestosta huulilla suun muodosta jopa hymy kuulostaa siltä että piilottelet helmeä suusi sopukoissa, supusuu. Kirkossa hymyilen ja ymmärrän hetken. Pelle käy siellä ripittäytymässä vain koska paikassa ei ole aa-kerhoa, hän puhuu puulle. Kalastaja juo, joi tarkoitan ja hän puhuu vakavasti lyhyesti mutta aina siinä on pienen pieni tuskin huomattava hymy vastustamaton veikeä hymy,
surunhukuttajan hymy,
se on tietynlainen karismaattinen rujon suloinen pilkahdus ja tekee surullisen hätkähtyneeksi,
itse hymy on suru.
Ja kun hän jälleen ratkesi juomaan huusin sydämeni kurkusta äänettömästi ja hyväksyin nopeasti. Hän on hyvä juoppo. Jotkut meistä vain syntyvät juopoiksi.
Ja vaikka tämä kaikki on kovin kaunista surullista, minulle tulee aina kylmä kun katson merta,

tällaista pohjoisen merta, tummaa harmaata.


Ja niin, johan on perkele
kitkerä savun haju tuntuu vieläkin ihossa jäästä pakotettu savu
ja tärykalvoissani Tuomari heijastuu seinälle takanaan hytkymään musiikkiinsa
nelikulmaiseen dobroonsa Tohtorin inspiroimana marionettina

Ei sillä että Tuomari Nurmio hytkyisi mielestäni liikaa.

Mä oon tuhma hauva ja mä nuolen sua kauan jos sä päästät mut peiton alle vuoteeseen. käheästä pehmeästä raspiseen kuiskaukseen ihan kuin vuodet olisivat pehmentäneet silinterihattuista turmiota, hiukan. Ja encoressa se sama biisi, se sama biisi, jonka sanoja yritin ymmärtää aamulla melkein kuukausi sitten.
Tahdon ulvoa kuuta
rangeta rautaisen lautan ruoholahden kanavaan ja purjehtia sillä eestiin
rääkyä metalliset äänet sisästä lujaa kovaa heittää hiukset korkeammalle kuin jaksan hypätä voimantaa naurun konkreettiseksi vahvemmaksi kuin muurit
tahdon ulvoa kuuta
runnoa tunteet laatikkoon lisätä hiilihappoa ja ravistaa niin kuin olisi vuosi 1999
niin että kaikki purkautuu
jakautuu moninkertaisena
tahdon tämän selittämättömän ulos minusta ääneksi ääneksi
ääneksi

täytyy kai taas ottaa bongot esille.

Hullut silmät

Pentti Sammalahden valokuvanäyttelyssä Kaapelilla.

Kilpikonnanselkäkuvan ääressä iskee että en minä pysty ei tämä näin mene. Vieressä on nukkavierohko nahkatakkinen sänkinen mies. Hän istuu täydellisesti maisemaan pummin ja juopon näköinen, syntynyt taidegalleriaan kiharine mustine hiuksineen tekee mieli asettaa sormet hiuksien lomaan ja koskettaa tuntea ovatko ne karheat pehmeät silkkiä ovatko ne yhtä mustat kuin miltä ne näyttävät, ehkä tämä koko näyttely on järjestetty vain jotta hän saisi taas yhden kodin maailman sopukasta. Hän seisoo keskittyneesti etukenossa, kädet melkein selän takana ja tutkii keskittyneesti häivähtämättä vilkahtamatta joka ikisen neliömillimetrin joka ikisestä mustavalkoisesta valokuvasta. Ja hän näyttää hymyilevältä suruisin silmin.

Tulee olo että minusta puuttuu jotain en minä voi tämännäköisenä kiertää näyttelyitä en tämä ole minä joku muupas. Tavallinen harmaa paita hiukset suttuisalla nutturalla vaan, mutta tuo rikkinäisyys ei ihminen vaan se olemus on kaunein tässä huoneessa. Ja tulee halu hakea takki naulakosta, se juurestakki se vanha se peritty, se joka sointuu bataatteihin niin hyvin että se on jo melkein luonnotonta, haluan sen että olo olisi vähemmän eksynyt, haluan takin jonka taskuun työntää kädet syvälle upoksiin jotta niitä ei tarvitsisi pitää vieressä tai ristiä syliin jotta kukaan ei huomaisi että en osaa olla hartiat rentoutettuna, haluan takin joka saa minut tuntemaan oloni vähän enemmän itsekseni. Seison ja kävelen ja yritän pitää selän suorassa koska toisinaan seison kamarassa aivan kuin luuni eivät jaksaisi kannattaa runkoani väsymyksestä, selän suorana. Lasin pinnasta heijastuu kuvajainen ja varjo ja niiden läpi katsotaan kuvaan, niiden ohi. On kylmäkin. Juurestakin, sen minä haluan päälleni, mutta en hae. Sen sijaan kierrän näyttelyn ja vilkuilen olkani yli missä on nukkavieru nahkatakkimieheni sillä on kaunista miten hän sovittuu sopuisasti kaiken keskelle.

Ja koska en ole nähnyt vastaavaa kuin harvoin istun kirjoittamaan ei minulla ole kynää mukana sen ainoan kerran kun minulla ei ole kynää mukana ja varastamani ei toimi varastan toisen. Istun kirjoittamaan on monta paikkaa istua.
Ihmiset kävelevät
aivan läheltä
viereltä
eivätkä pelkää
minua

täällä ei puhuta suomea täällä puhutaan kieliä
koiralla hullut silmät