En tiedä mikä minuun on mennyt. Olen tänään itkenyt neljästi.
Ensimmäisen kerran itkin kuunnellessani Eppuja kasin ratikassa. Vieressäni istui vahvasti juopunut mies, menossa Marian sairaalaan pumppu sökönä koskaan ei mitään pahaa ollut tarkoittanut kelleen kuulema. Pohjanmaan poika, hän hoki, pohjanmaan poika.
Toisen kerran itkin olosuhteissa joista en jaksa valittaa. Sanotaanko vaikka että minulla on oikeus päiväuniin. Oikeus, kuuletteko!
Kolmannen kerran itkin päiväunien jälkeen katsoessani dokumenttia 70-luvun kulttuurista. Nixon oli kusipää. Kuinka surullista että suosittuihin klubeihin jonottavat ihmiset tunsivat itsensä arvottomiksi vain koska eivät päässeet sisään. Ja kyllä, olen sarkastinen olematta sarkastinen. Freak out-single todistaa minut oikeaksi.
Neljännen kerran itkin lukiessani Voimasta Kaurismäen haastattelua, s. 18 neljännen palstan alalaita ”Aikamme pahin vitsaus on konsumerismi, ja hyvinvointivaltion ideaali nykyisellään perustuu jatkuvan kasvun ideaan, joka on tunnetusti täysin kestämätön.” Miksi nuo sanat sitten niin iskivät, en tiedä. Mutta sen tiedän että Virosta saa viinapullon kolmella eurolla ja minulla on mies odottamassa Tallinnassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro huolesi minä ymmärrän