sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

helsingin krokotiilit

Kuumuus liimaa ilman iholle

Kuljetaan Töölön katuja pitkin ja edellä tyttö kuljettaa kättään penkkiaidan viertä
ollut paljon hiljaa mutta tuntuu kuin se olisi jotenkin turvana mulle siinä ja tarjoan röökin
Jotkut jäävät kuuntelemaan soittoa laulua pummaavat tupakan ja vaativat saada maksaa
kieltäydyn kieltäydyn suostun vaikka tuntuu hassulta ottaa rahaa
ajattelen että se on enemmän soitosta kuin tervasta
jäävät siihen nojaamaan pyöriinsä
esittävät toivomuksia
Valo yössä tulisempana ja kiitos
olitte mahtava yleisö

Kampista kävellen, ympärillä niin paljon ihmisiä niin paljon kauneutta ja iloa ja rakkauttakin avoimuutta  jotakin. Kuulokkeissa soi Judy Garlandin Man that got away mutta se ei masenna vaan ylentää alan. Nurkassa italialainen mies poika poikamies en tiedä puhui täydellistä englantia tuli vähän liian lähelle oli eksyksissä osoitti kartalta hotellin ja oli epätoivoinen, sen huomasi nenästä, en tiedä miten mutta huomasi, se oli vilpitöntä. En osannut auttaa sillä en tiennyt missä olin. Mitä sille miehelle tapahtui. Olen kuullut että krokotiilit ovat erityisen nälkäisiä tähän aikaan vuodesta. 

Edellisenä yönä en nukkunut no nukuin hetken. Sitä ennen kävelin puiston läpi kanavan läpi toisen puiston läpi ja kentälle
ja istuin ja juttelin pitkään kaikesta mitä ei ole jaksanut ääneen sanoa kun ei sillä ole merkitystä, olen tuntenut sanoinkuvaamatonta vastenmielisyyttä katumme kesäyön värejä kohtaan, selittämätöntä vastenmielisyyttä s.o. Vaalean sininen taivas likaisen vihreät puut vaaleanpunaiset kivitalot ja oranssit katulamput. Kuvissa se on kamalinta, kuvottavinta. Nukun parvekkeen pihakeinussa ja herään siihen että polveni eivät koukistu.

Luin Klassikon loppuun oloni on tyhjä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro huolesi minä ymmärrän