viherkasveja ja jälleen kerran

On paljon sellaisia asioita joista haluaisin kirjoittaa, muotoilen sanat päässäni ja unohdan ne seuraavassa hetkessä. Joku on tuonut rappukäytäväämme hyllykön ja asetellut siihen viherkasveja, ne jököttävät siinä nurkassa minusta se oli niin kaunis ajatus.

Pestyäni hiukset laitan niihin sellaisen makean purkan tuoksuista hoitoainetta ja ajattelen että mitä jos minäkin alan haista tällaiselta, vaaleanpunaiselta. En ehkä kestäisi sitä.

Tänään vein patjan parvekkeelle kun sade oli juuri loppunut ja istuin siinä lukemassa Bukowskin postitoimistoa ja syömässä minttujäätelöä. Mietin miksei missään ole enää kolikkopuhelimia.

Olen hukannut matkapuhelimeni, jälleen. Hukkasin sen vallan mukavalla tavalla. Puolisen vuotta sitten olin matkalla Espooseen kahden miehen ja kahden naisen kanssa illasta tuli pitkä. Yöbussi oli täpötäynnä niinpä istuin erään miehen viereen ja onnistuin potkaisemaan hänen reppuaan tai kolauttamaan polveni hänen polveensa, muistikuvani ovat sattuneesta syystä varsin hatarat.

Ja siitä syntyi keskustelu

vittuilun täyteinen keskustelu suoraan sanottuna ja se oli oikein miellyttävää
tapasin tuon miehen nyt ensimmäistä kertaa tuon yhteisen bussimatkan jälkeen istuimme Hesperian puistossa ja joimme halpaa valkoviiniä, lähellämme kolme miestä soittivat vanhoja hittejä, vaaleanpunapaitaisella oli tenorifoni. Katselimme tietä ja otimme aikaa kun neonkeltaiseen paitaan pukeutunut Touko Poukon olemuksen omaava mies juoksi jonkinlaista lenkkiä. Kymmenen minuuttia, ja hän ilmestyi aina uudelleen.

Jätin kännykkäni siihen nurmelle, siihen nurmelle
Ja nyt olen jälleen parvekkeella ja luen Postitoimistoa ja syön minttujäätelöä ja mietin, eikö maailma olisi paljon kauniimpi paikka ilman matkapuhelimia