Näin sitä jonka tapasin käsittämättömällä enkä vielä tiedä miksi kutsun häntä täällä jos kutsun. Suudeltiin keskellä vilisevää Espaa, suudeltiin siinä Sipulikirkon juurella, jossa näkyi kuu ja aurinko samaan aikaan ja jonne pilvet eivät yltäneet. Piirsin huulten äärirajat sormenpäilläni nauroin äänen hänen sanoihinsa ja sitten vaan oltiin pitkään niin että se tuntui luontevalta heleältä. Jalat tärisevät väsymyksestä olen ollut liian kauan.
Pehmeä-äänisten naisten intonaatio on erilainen kuin muiden. He eivät korota ääntään turhaan, ääni tulee jostakin syvemmältä vaivattomammin, pyöreämmin. Pehmeä-ääniset naiset ovat kauniita ja hoikkia, heidän voimansa ei tule äänestä vaikka siinä se ilmenee ilmenemättömyydellään.
En luota pehmeä-äänisiin naisiin.
Kovaääniset naiset ovat helppoja läheisiä suoria. Ei kovaääninen volyymin perusteella vaan kovaääninen niin että äänten sanojen ääriviivat ovat sumuttomat, yksityiskohtaiset, tasaiset en löydä tähän sitä sanaa jonka haluaisin. Kovuus on tuttua valehtelematonta. Pehmeys voi tarkoittaa mitä tahansa. Minä en puhu totta minä huokaan mielikuvia.
Katson riippuvuutta, kaikki lausutut sanat ovat kumman tuttuja ihan kuin ne oltaisiin käyty läpi lausuttu jo aikoja sitten. Miten minä jaksan kuunnella ne samat sanat
uudestaan ja uudestaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro huolesi minä ymmärrän