va-ka-vaa asiaa

Joku sanoi tänään että olen sitoutumispelkoinen
Istuttiin siellä missä kukaan ei jaksa tiskata ja haarukat on piilossa ja tuntuu hyvältä istua alas kun on niin väsynyt, sohville joiden tyynyt on sekaisin
ja yritin sanoa että hah minäkö vaikka senhän mä tajusin jo seitsemännellä luokalla (ei sellaisia asioita myönnetä toisille ihmisille, ei tuollaisessa tilanteessa, ei ellei sen kanssa ole sinut sitä paitsi mä olen nuori mä olen peter pan
–kuten tekin-
--toistaiseksi--
ja kuinka monella prosentilla tämän ikäisiä kyynikkoja on ollut va-ka-va seurustelusuhde tietenkin teitä kahta laskematta ja laskemisesta puheen ollen voisin laskea muutamankin asian joka teidän suhteessanne on sitä
mitä monet eivät näe eläessään
arvostan sitä pelkään sitä
tuskinpa uskaltaisin olla niin riippuvainen ja niin lähellä jotakuta
olen ylpeä siitä, inhoan sitä)
ja se juttu minkä tajusin seitsemännellä oli sittenkin läheisyydenpelko eikä sitoutumispelko mutta se ei ole totta enää silloin ehkä olinkin jos muksuna nyt edes voi olla eikö se ole vähän sama asia kuin kahdeksan vuotias absolutisti, niin ja sitoutuminen on rengastamista sitä että on oltava tietyssä paikassa tiettyyn aikaan jonkun tietyn kanssa sitä että ottaa jonkun toisen osaksi itseään ja minä olen tällä hetkellä hieman liian väsynyt hieman liian väsynyt.

Ja sitten istuin koko vitun iltapäivän kuuntelemassa luentoa musiikin historiasta, talossa jossa ei ole yhtäkään 90 asteen kulmaa, luokka oli täynnä lippispäisiä tikkarisuisia esipuberteetti-ikäisiä siloposkia (joukossa yksi komea mies joka oli alkanut kaljuuntumaan hieman, katsoin häntä ja mietin miten vittuuntunut sen täytyi olla). Ja sitten kuuntelin kuinka musiikki kertoi itsemurhaa yrittäneen taiteilijan oopium-painajaisista ja kuinka vieressä istuva tyttö päästeli haukotellessaan orgastisia huokauksia ja mietin että voi vittu, minäkö sitoutumiskammoinen, älkääs nyt.
Ette te usko tohon itekkään