Korvat palelevat
Kävellä kotiin kun Narikalla on pimeää ja vain muutama
tupakoimassa, suudella kylmettyneitä sormia (jonkun toisen)
Kulkea käytävää, klassista musiikkia Kampin bussipysäkeillä
Väsyä ajatella sattumista, sattumia, savua sanoja ja sitä mitä jos
ja sitten kun
Istua elokuvateatterin keskimmäisellä rivillä, kun molemmilla puolilla istuvat
vastarakastuneet kädet toistensa reisillä
kuunnella tirskunaa ylärivin teineiltä ja huomata ettei ole teini
jotain vitun luontokuvia ensimmäisen tunnin
toisen tunnin itkin ilmeikkäitä kasvoja ja inhimillisyyttä, ehkä kukaan ei huomaa jos olen hiljaa
pudotin salmiakkikuulat lattialle, en uskaltanut liikkua, hipaisuakaan
niitä dinosauruksia en tosin ymmärrä
olla onnellinen siitä että valitsi juuri nämä kengät
(varaudun nykyään monenlaisiin asioihin, uskokaa pois, uskokaa nyt
kun ette ole humalassa)
pelätä että oma varjo on jonkun toisen
pelätä tuulta, ettei sen läpi mahdukaan
kuljettaa sormia kuolleiden oksien läpi
tuntea se kohta kadusta, jossa veri alkaa taas kulkea
haluta juosta
toivoa olevansa juovuksissa
tulla varovaisesti kotiin keskellä yötä, kun olohuoneessa palaa vielä lamppu ja televisiosta tulee luontodokumentteja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro huolesi minä ymmärrän