sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

suudelma hörpystä


Mutateitä Käpylän kauniimpiin osiin, sinne missä tuoksuu bensa ja silmät eivät kykene omistamaan mitään. Paljon yksityiskohtia paljon sydäntä ja kuluneita sohvia joissa on hyvä istua. Naurattaa tuntuu iloisalta trumpettia pidellään kaksin käsin tai väärin päin, niitä harvoja paikkoja joissa tuoksuu oikealta poltetaan sisällä siitä tulee turvallinen olo
ja on tärkeä olo kaunis olo rakas olo sellainen että haluan muistaa tämän hetken
ja sellainen että haluaisi halata siinä ja olla vaan hiljaa koska kuitenkin ymmärretään ne kaikki sanat sellaisetkin mitä ei sanota
sielunsisko

Ja sieltä jonnekin muualle suudelma hörpystä ai bisseä hyi hemmetti no ainakin sä oot nätti eihän sulla ole poikaystävää? juu ei ole. Pidellään tuntemattomien hiuksia kylmällä maalla kontillaan ja levitetään onnea, pikkukivet käsien alla raapii
vain hieman
kaksi polttomerkintää varressa kaksi posken kulmassa

Junan kiskoilla istumista hengen vaaraa ah ja lopulta vittuuntumista istutaan ja jutellaan se pois. Bussimatka menee yllättävän nopeasti kun on juomista ja kauniita miehiä siinä jossain. Aamulla sitä herää kuivaan suuhun eikä enää saa unta, ratikkaan istumaan katsomaan kun kaupunki nousee kivivuoteiltaan aurinkoon ja sulamiseen.  Ja sitten kääntöraiteille.
Hyvä olo kotona syön ananaksen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro huolesi minä ymmärrän