Luurankopaitainen mieshoitaja ja naislääkäri tervehtivät toisiaan ohittaessaan paikkani käytävällä. Kirjoitan siitä mielessäni kirjan.
Kuvauksissa hoitaja oli nuori mies. Jos sen olisi tavannut baarissa oltaisiin oltu tasa-arvoiset, mutta siinä se oli vakavana, duunissa lastensairaalassa ja minä olin lapsi. Otsa rypyssä. Kuvauksissa piti nostaa kädet pään yläpuolelle ja antaa muiden päättää milloin hengität. Suu täyttyi metallista ja tukahduttava kuumuus valtasi kehon, teki mieli riuhtoutua irti ja rynnätä pois. Sen sijaan pysyin paikallani hengittämättä, nielaisematta metallin makua ja hymyilin hoitajalle, ei, ei mitenkään kamalan huono olo. Meilahdessa oksensin invavessan lavuaariin. Käytävällä lääkärit puhuvat facebookista, ja sänkinen mieshoitaja kysyi olenko eksynyt enkä ollut mutta kiitin silti. Nyt olen radioaktiivinen. Ainakin kunnes käyn taas kusella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro huolesi minä ymmärrän