Jäätelöiden kaloripitoisuus kummastuttaa (minttujäätelöä sairaalan kahviossa)
miten kaloreita mitataan, kalorit ovat ajatuksia
Täällä jotkut näyttävät suruisilta ja loput peittävät välinpitämättömyytensä huoleen
ja sekin on aivan tervettä, tässä yhteiskunnassa
Olen kai siinä iässä, että lääkärit luulevat minua sellaiseksi, jonka kanssa voi tasavertaisesti hetkeksi paeta sairaita lapsia ja heidän sairaita vanhempiaan
tai sitten minulla on vain sellaiset hiukset. Kalju lääkäri, joka asuu espoossa kertoi minulle perheestään ja kysyi mitä kuuluu mutta hoitsut juorusivat keskenään. Olen alkanut ajatella että ehkä lääkäreillä ei olekaan asenneongelmaa, ehkä se on jossakin muualla
Viimeaikoina olen tehnyt asioita ajallaan
Katsonut roskasarjojen sijasta ajankohtaista kakkosta ja pienentänyt jalkatilaa tuolien alla. Olen jälleen huomannut sen: en ole sosiaalinen ihminen, olen sosiaalisesti pärjäävä ihminen. Pitkästä aikaa ehdin jälleen ratikkaan jossa ei tiedä mitä kuunnella, ihmisiä, raitiovaunukiskoja, musiikkia, viereistä naista joka mässyttää purkkaa suu auki... Ratikassa yksinäisten paikkojen rivi on täynnä ja minä istun ikkunan vieressä. Viimeiset vuodet Helsinki on ollut täynnä keskeneräisyyttä
Haluaisin osata puhua niin kuin Jussi Jalonen puhuu
(monimutkaisin lauserakentein
nauraen kaikelle)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro huolesi minä ymmärrän