mies joka laulaa vallankumouksesta ja sen sellaisesta

Ensimmäinen vapaa viikonloppu moneen kuukauteen ja olen sairas. tai en, liioittelin, tulossa kipeäksi kuitenkin. Maailma muuttuu niin nopeasti, että olisi keksittävä uusia vuodenaikoja, tämä ei ole syksy eikä tämä ole talvi. Puissa on vielä vihreitä lehtiä. Jo pelkästään tuulen ääni tuntuu kylmältä iholla

Pari päivää sitten sairaalasta kotiutettu juoppo istui vastapäätä metrossa. Ihmiset harvoin istuvat loosiini metrossa, ja ne jotka istuvat ovat yleensä nuoria naisia tai vanhoja miehiä. Juopolla oli violetti paita joka pullotti vatsan kohdalta, roikkuvat posket ja värikäs pipo. Istuessaan se katsoi mua arvioivasti ja hymähti että "runoja". Luin herra Yrjänän Arcanaa. Juttelimme lyhyen matkan minä juttelin enemmän. Repusta mies kaivoi uskottavanoloisen runokirjan. Sitten katosin ja mies jäi metroon.
Sen pituinen se. 

Ai niin, uniini on ilmestynyt vakiohahmoja jotka kulkevat usein läpi mutta eivät jää pitkäksi: paksunilkkainen hattupäinen nainen ja mies joka yrittää tunkea tuorehyllyn pussia taskuunsa onnistumatta. Sitten myös lääkäri, joka kerran kertoi minulle kirjoittavansa runoja

toiset liikkuvat nopeasti, lääkäri pyyhältää etukenossa asetellen kuulakärkikynää povitaskuunsa, paksunilkkainen nainen vaappuu hitaasti kuin pingviini. Kun saan unta jos saan ja toisinaan saan,

ovat unet yhtä valkoisia kuin napit joiden avulla nukahdan

Oli hetki ennen Pietarin risteilyä, terminaalissa odottaessa, ihmettelemässä

istuin rautaisella penkillä ja avasin satunnaisen sivun, luin lauseen ja hälinä katosi, äänet katosivat istuessani jonkin sortin tyhjiössä:

”Minä seison raitiovaunun sillalla ja olen täysin epävarma asemastani tässä maailmassa, tässä kaupungissa, omassa perheessäni.”

Niin.

On helpompi yhdistää omat tunteet sanottuihin sanoihin, kuin kuvailla omilla sanoilla todellisia tunteita.

Eilen sanoin, että tekisi mieli hänelle huutaa. Valehtelin.

Tänään seisoimme koko matkan ratikassa ja ensimmäistä kertaa näin, miten hiuksenhienosti vinot hampaat hänellä on, ne näkyvät aina hymyssä.

Loistavat ruskeat silmät, harmaata kiharissa hiuksissa. Miten voisin hänelle huutaa kun meistä molemmista

piti tulla insinöörejä

Tekisi mieli mennä ja huutaa hänelle:
ei tämä ole minun kehoni, tämä on vain lainassa!
en osaa käyttää sitä, en tunne sitä, siihen sattuu,
se on epäkunnossa
Yritin vaihtaa sen, mutta en löytänyt kuittia
ja vaikka löytäisinkin, siinä lukisi:
ei palautusoikeutta
Pyydä jotakuta muuta ryömimään ja konttaamaan
olen täällä vain jotta pääsisin jonakin päivänä pois lukiosta

voisin itkeä näiden 20 tuntemattoman ihmisen keskellä jotka etsivät
negatiivista energiaa ympäriltäni

On takki johon käpertyä.
On tulevaisuudessa se, mitä haluan nyt, minulla on

tämä hetki kertakäyttökamerassa. Minulla on puolikas aski savukkeita

vanhoja tekstejä kirjeitä merkintöjä joissa elän kun nykyisyys ei ole hyvä

Tässä on autiota

Jos kaikki muut olisivatkin kuolleet

(puuterilumen leijaillessa)

etkä olisi enää kaunis vaan ruma

voisin uneksia

Ja valot ovat jääneet päälle, viestittämään avaruuteen:

minulla on oma aurinko, minulla on korkea elintaso

kun kodit ovat yksinäisiä tähtiä maanpäällä, ja katulamput

Suomessa jossa filippiiniläiset sairaanhoitajat ja puolalaiset putkimiehet

hehkuvat 

Halasin tänään isää pitkästä aikaa. Se tuoksui bensalta, samanlaiselta kuin silloin joskus pienenä moottoripyörätalleilla, jotka olivat kiveä lattiasta katosta ja seinistä, joissa alastomat naiset olivat liikkumatta seinillä kasvoja en muista mutta muistan ihmisiä partoja ja moottoripyöriä

keho on aika kipeänä. Minulla on parveke jonka lattiassa on reikiä, jotka painautuvat jalkapohjiin kuvioina. Minulla on lyhyet hiukset jotka sisko leikkasi ja huulipunia jokaiselle viikonpäivälle. Opettelin englanniksi kukkia ja puita. Olin melkein unohtanut miten saan asioita joskus aikaan, tuntuu hyvältä, juopuneelta, uupuneelta. Mulla on puoli lasia viiniä jäljellä, juon sen ja nukahdan musiikkiin

ekalla tanssitunnilla en ajatellut pitkään aikaan, moneen minuuttiin, kymmeniin minuutteihin. Sitten kun laskeuduimme lattialle kuvittelemaan ihomme ja maan välille ilmaa ja tilaa ajatukset tulivat ja teki mieli itkeä miten hyvältä kaikki tuntui. Miten erilaisista ristiriitaisista persoonista koostun, kehosta joka on pehmeä ja epätasainen ja viileä ja kaareva, ja äänestä joka on mitä haluan: kova värisevä värähtelevä aaltoileva pehmeä nariseva nasaali ja ydin. Minua

on myös haju ja maku on kosketus ja tunne mutta lähinnä olen vain keho ja ääni

värisevä tärisevä naurava

haluaisin kirjoittaa enemmän

Katonko mä oikeasti Salkkareita. Turhia jäänteitä jostain vanhasta kai
Jätin matikan (sain kehon) musta tuntuu että se tekee mut onnellisemmaksi.
Vähän ehkä mietityttää, voiko ikinä tietää, kuinka paljon näkee ulkoapäin.
Kuka on seuraava ihminen joka mulle soittaa, vastaanko, voisin luvata
Mitä tapahtuukin, mulla on aina Passepartout

Olen ollut jokapuolella, kaikkialla samaan aikaan, en oikeastaan missään siis.
On ikävä tyttöä jonka kanssa istuttiin Handen keikan jälkeen koko yö junaradan viereisessä puistikossa ja oli niin paljon. Haluaisin soittaa, mutta en uskalla. Entä jos aikani loppuvat kesken. Ja ilotulitusten aikaan seisoin seitsemännessä kerroksessa, katolla ja hulmusi, tupakka kylmä olut sauna ja yksinäisyys. Ja mietin miten haluan ottaa sinut elämääni, todella, mutten tiedä miten. Ja kuinka monta kertaa mies voi sanoa rakastavansa naista ennen kuin tämä lakkaa uskomasta.

Ruttopuiston penkille pysähdyn, lehmuksen alle.
Kudottujen puiden keskelle, värien keskelle
kohtaan jossa on tyyntä, kun tuulen saattaa tuntea ympärillä
ohi kulkee ihmisiä jotka kerrankin katsovat ympärilleen kävelessään
sen sijaan että kävelisivät mitään näkemättä kuten niin usein..
ja olen haistanut tuoksuja, tuoksuja sattumanvaraisista ihmisistä
Luen Juicea ja on pitkästä aikaa rauhallinen onnellinen olo
Bultsa 18 käytävillä juoksee lapsia jotka väistävät viimehetkellä juoksiessaan melkein päin
tervetuloa republicaniaan, bisset 3,50, saatamme myös kommentoida hiuksiasi.
edellinen joka käveli tänne tuon näköisenä päätyi jalkalampuksi.

Ensimmäinen aamu kun syksy todella tuoksui ilmassa. Metrossa otsikot tuijottivat tiukasti, mies ammuttiin Helsingin keskustassa, kuolemaa, humalaa ja taidetta löytyy toisen alta. Maanantaiaamuna krapula ja vapina, ja edellisillan sanat mielessä, miten ollaan yhtä. Meillä on sama pulssi. Sielunveli, sielunsisko ja malja sille.

Eräänä toisena päivänä istahdan lukemaan Bukowskia. Ja Bukowskia voi lukea vain tuopin äärellä. Kirjastosta kannoin kasan marokkolaista kansanmusiikkia ja vähän palestrinaa. Keittiön ikkuna ei pysy kiinni ja yöt ovat jo kylmiä. Tuuli tulee läpi raoista, 90-luvun talot ovat tehty hajoamaan.

Ei mulla ole enää nykyään oikein mitään sanottavaa. En osaa sanoa mitään. Yritän, mutta ei ole mitään mikä kannattaisi muotoilla sanoiksi. Päässä on ajatus ampiaisista jotka muuttavat etelään talveksi. Haluaisin ryöstää maailmanpankin ja olla rauhassa hetken. Älkää pyytäkö multa mitään. Älkää ehdottako mitään, älkää sanoko että olen lahjakas
menen lukkoon ja tyhjenen

kohinaa

Sanelu
Opettaja kertoi oppilaalle että hän oli epäonnistunut
Tyttö kaipasi miestä
Mary ajattelee Jonia alastomana
Mikä idiootti minä olen opettamaan
En kestä odottamista
Aika lentää

Sen sijaan että me analysoitaisiin mitä se tarkoittaa, me tehdään niistä vaan sanoja. Se on rumaa
vieressä tyttö mässyttää purukumia
avoin ikkuna narisee tuulessa, edessä joku napsuttaa kuulakärkikynän päätä
uudestaan uudestaan
Sanoja. Vain Sanoja.
Hankin baskerin, se on tarpeeksi kallellaan
Mitä minä täällä teen, olen yksi sanoista
Söin aamupalaksi jäätelöä, en pärjää yksin en pärjää yksin
tietenkin pärjään
mitä haluaisit minun sanovan? Oletko kunnossa? Mitä Sinulle kuuluu?
Voinko auttaa?
Minä en tiedä, mikä on oikein. Jos tietäisin, en tekisi väärin.
Kaikki päätöksemme tehdään aina vajavaiseen informaatioon nojaten.
Taustallamme on aina kohinaa.

haos

Voithan sä etsiä tasapainoa, mutta et sä sitä etsimällä löydä (kuinkas muutenkaan?)
Kokeilemalla elämällä hajoamalla olemalla lempeä, antamalla tuntea
mutta ymmärtämällä Tuntea todellisuutta, kuuntelemalla sydäntä
ja jos joku yrittää riidellä kanssasi
haukahda ja vaikene

Sain tuntea niin paljon.
Se on se kynttiläjuttu, molemmat päät palavat ja minä istun keskellä ja lietson tulta
eikä tarvitse olla täydellinen (siksi olen tässä) kun on tarvis, minut otetaan syliin ja rauhoitellaan kuin lasta joka olen, sanotaan
sinähän täriset. ei mitään hätää. minä autan jos tarvitset.

Sinä yllätät kaikki. Minä en enää yllätä ketään, koska kaikki tietävät.
Voisin istua kuuntelemassa kunnes jalkani sammaloituvat tupakkapaikan kiveen ja toivoa että se on tarpeeksi. kysyit, ketä rakastan, olet kuin siskoni
rakastan häntä paljon (häntä ehkä enemmän)

Sitten minulle kerrotaan että se on kaaosta. Chaos. Serbiaksi haos on jotakin todella hyvää.
Jos osaa istua kaaoksen keskellä rauhallisessa pisteessä, nauttia kauneudesta, olla olemassa
minulla on ollut elämäni kaunein ja kaaosmaisin kesä
rakkautta, paljon tunnetta
kaaosta

Bussissa puristan kitaralaukkua sylissäni kuin miestä tai lasta.

Mut istutettiin keskelle ja tuotiin vaaleanpunaista juotavaa, suudeltiin kädelle ja hymyiltiin hymylle. Ennemmin olisin istunut sivussa ja juonut kaljaa mutta arvostin ajatusta
Ristiin ympäri käpylää, kauniita puutaloja joiden pihoja en erota toisistaan
huoneissa pieniä yksityiskohtia, vanhoja kahvipurkkeja, suitsuketelineitä, karnevaalirumpuja
Tunteja soitettiin, olen edelleen epävarma
Kankkunen ilman viinaa on teeskentelyä
Nina Simmons ei polttanut piippua, mutta Janis Joplin poltti. Mieti sitä.
Jos ei ole mitään menetettävää,
onko kaikki hyvin

Keskellä yötä kentällä katseltiin kuinka pilvet nielaisivat kuun kitaansa, kuulin rakkaudesta
jumaluudesta
bussissa puristin kitaralaukkua sylissäni kuin miestä tai lasta
minä hetkenä hyvänsä katoavaa

Herään keskellä yötä juomaan. Juon vettä, avaan hanan ja kaadan lasin täyteen,
juon lasillisen, sitten toisen.
Juon niin että rinnuksille valuu,
ja lattialle.
Juon ja juon ja pian lattia lainehtii,
vettä on nilkkoihin. Sitten
polviin ja pian
uin keittiöstä sohvalle jatkamaan uniani.

jos otat

Olen hyperventiloinut kaksi viikkoa. Nyt pyörryttää.

Oppinut bilistä metsälän neljässä kerroksessa, jukeboksin rikkonaisuus Tuomarin naurusta
Istunut viimeisiin asti alppariin rakennetulla lavalla
punastunut Ylermin vieressä tavastian bäkkärillä, lähtenyt oikeaan aikaan
joutunut aikuisten maailmaan (myös minulle on taputettu)

Löytänyt itseni aamuseitsemältä muumitalosta, jossa viinit läikkyvät ja savu tuulee
Maannut kauniin naisen kanssa tutkimassa tähtiä ruoholahden kanavan rannalla
noussut lavalle hämmentyneenä ja tyrkättynä, laskeutunut portaat hehkuen
sanonut kaksi kertaa ei (kolmannella lyön)

Kuullut nykkiläisen viulistin soittoa paikassa, jossa et maksa jos laulat
Löytänyt ihmisen joka rakastaa musiikkia samalla tavalla kuin minä, mutta vahvemmin
enkä sulkeudu pois koska minä olen musiikkia, pienissä hetkissä, yhtä tässä kaikessa
voin antaa itsestäni sinulle paljon, jos otat (mutten suutele jalkojasi tai jää tuleen makaamaan)

Astuin ulos bussista ja tapasin miehen jolla ei ollut paitaa.
Juteltiin istuskeltiin maassa
siinä mäkkärin kulmalla jossa kaikki koiranulkoiluttajat käyvät kusettamassa koiriaan
Se sanoi: olet ehkä söpöin tyttö jonka olen ikinä tavannut
sanoin: lähditkö aviomiestä karkuun vai mihin hukkasit paitasi
(hän puki paidan ylleen)
Se sanoi: sä olet ehkä söpöin ja istui kyykkyyn alas jäntevästi helposti
ihan ujonakin jotenkin
liikkui niinkuin se serbialainen guru
ehkä vähän hämmennyksissä ittensä kanssa
aika kului. suudeltiin ja lähdettiin vastakkaisiin suuntiin

Sillä on tapana tulla mun luo kun se näkee mun kasvoista että olen huolissani ja mietin liikaa enkä saa keskityttyä. Se koputtaa mun päätä kapeilla sormillaan ja sanoo: älä ajattele tällä. Sitten se taputtaa muutaman kerran kämmenellä mun sydäntä: Ajattele tällä. Se ei unohda ikinä mitään, ei kalja-automaatteja, ei vahinkoja, ei onnistumisia, ei yhtäkään hyttysenpuremaa.

Opin rakentamaan rumpuja. Helsingissä samat asiat tulevat päälle. Tällä hetkellä en jaksa keskittyä

miehiin

tekemättömiin koulutöihin

siihen missä olen kun pitäisi olla jossain

stressiin, puhelinnumeroihin

Mulla on muita asioita mielessä, ne lämmittävät. 

Se on vastuun siirtämistä muualle.
Eti omat vastaukses, nää on mun.

Mä pengoin matkalaukun pohjalta Edith Piafin julisteen ja pistin sen seinälle että Jouni näkis mun tietävän jotain kulttuuristakin. 


Mä revin Coldplayn julisteen mun ovesta tänä keväänä koska oon ihan liian vanha semmoseen, enkä muutenkaan ymmärrä mitä se siinä teki. Ainoa bändijuliste seinällä on Debbie Harry, eräs tärkeä sanoi kerran että muistutan sitä. Se oli vale, mutta kaunis vale kumminkin

Viimepäivät oon lukenu Anna-Leena Härköstä kun sillä on kirjoissa vahvoja naisia ja tuttuja tunteita. Aattelin, että annan itselleni tämän kesän aikaa miettiä mitä haluan. Sitten ryhdistäydyn.
Just tällä hetkellä mun ei tarvitse päättää mitään.

Terveyskeskuksessa ei ole jonoa. 

Mieshoitajalla on karvaiset kädet. Tuuheaa mustaa karvaa, niin tiheää että iho hädin tuskin pilkottaa karvojen lomasta. Käymme kokonaisen keskustelun vaihtamatta sanaakaan. Ja taas huoneen ikkunasta näkyy hautausmaa. Mummot ja papat värisevine nivelineen raahustavat verikokeisiin Mariaan vain tuijottaakseen ulos ikkunasta, joka näyttää heidän tulevaisuutensa, haistelevat viime kuun aikakauslehtiä kuin se olisi viimeinen teko ennen kadun ylitystä. Minusta nurmikko tuoksuu ylitsevuotavalta. Sairaalan oloasuihin pukeutuneet potilaat istuvat selkä kumarassa tupakalla sisäpihalla. Se herättää toivoa. Selittämättömästä syystä se kaikki tuntuu kotoisalta. 

Kävelen kotiin kaupan kautta, kun vasen jalka tuntuu yhtäkkiä puutuneelta. Kehittelen itselleni mielessäni harvinaislaatuisen ja vaarallisen sairauden jonka analysoin päässäni Gregoryn kanssa väitellen, oikeasti vain odotan ja juon viinimarjamehua. Mietin miten mukavaa on että minulla on paikka jota voin valehtelematta kutsua kodiksi.
En tee hetkeen mitään. 

Järjestelen kirjat uudestaan, aakkostan niistä listan, siihen menee tunteja hitaalla tempolla. 

En osaa keskittyä, mutta se ei ole mitään uutta. 

Keitän päivän kolmannen kahvipannullisen
Nerudan postinkantaja juttelee joutavia

olisikohan meillä salmiakkia 

Valmisruokaa
taloussokeria
kynttilätuikkuja
simaa
perillä ennen ukonlaulua

lämpimin terveisin
postikortti_prinsessa94


ja ihq raxut päälle.

kantautuu keittiöstä

Kirjoja lukevat ihmiset herättävät minussa luottamusta.
Samojen kirjojen lukeminen on kutinaa jotakin yhteenkuuluvuutta salakerhojäsenyyttä en osaa sanoa. Viimeaikoina olen useampaan kertaan astellut sisään kämppään jonka seiniä peittävät kirjat, muodostuu sottaisen boheemin järjestelmällisyyden illuusio joka on koti. Pallea huutaa hallelujaa ja saanko lainata näistä joka ikisen.

Notskilla kuunneltiin ensin kaikkea muuta ja sitten viimein sauvasirkan laulu kantautuu keittiöstä, maa on taivas ja taivas on maa. Istuttiin siinä ja se ihanan nauravainen puhelias tyttö tuijottaa tulta ja aina toisinaan vilkaisee minua samaan aikaan kuin minä häntä ja hymyilyttää koska siinä on aika hyvä olla, viimeksi olemme nähneet vuosia sitten. On opittava irrottamaan, käteni eivät hae mitään.

On ihmisiä jotka kai haluaisivat nähdä minua, ja minä heitä mutta väsyttää ja taivas on harmaa. Sitten ne joista haen turvaa eivät ole paikalla vaan juoksemassa metsässä tai naulaamassa kattoa takaisin, koska väärään paikkaan astuminen johtaa kadotukseen ja sitäpaitsi, miksi minä heistä turvaa hakisin, se ei ole oikea rooli. Ehkä haluaisin löytää jotakin uutta tänä kesänä. Sellaista joka ei katso tulevaisuuteen
vaan on nyt.

Ovi

Näin tässä nyt sitten kävi. Ihan jees.
Kolmatta kertaa lähden, tällä kertaa sain jo kahvia eikä ollut kiirettä tai ahdistusta.
Salamaponi, jos tätä luet, olet hupsu.

"Mä haluun siihen paikkaan, mistä toi laulaa." Olen jo unohtanut laulun mutta sinne minäkin haluaisin. Kuulosti mukaisalta. Ja sitten kun vain vilkaisee nopeasti, on Ponin tilalla Jesse jakamassa ehtoollista, tuoksuu ja hymyilyttääkin. Katsellaan kuvia balettipojista ja mormoneista ja Tuksusta kun se näytti melkein inhimilliseltä ja poni taikoo ruokaa tyhjästä. Aurinko syöksyy ikkunasta kuin ei malttaisi olla koskettamatta ihoa, maailma hämmentää muttei liikaa, tai oikeastaan yhtään sittenkään. Pöydällä pressopannu, rauhaa. Sen hetken haluan muistaa, levollinen olo.

Ovea avatessaan ei ikinä voi tietää
Toisella puolella saattaa odottaa onni
(avaa ne kaikki)

Käytän viimeiset rahat puolen litran kokikseen, ananas Danioon ja tupakka-askiin.
Näillä minä elän kesän.

Oraakkeli

Mulla on keho täynnä naarmuja mustelmia arpia eilisen jäljiltä, lihakset eivät tottele
Muistikuvissa satumainen puutarha ja kauneus, kesän ensimmäinen tanssiva nuotio

Silloin kerran oudossa elämänvaiheessa selvitettiin keltaisten snoopy-alushousujen mysteeriä ja kysyin vastausta oraakkelilta joka vastasi että ne kuuluvat kukkamekkoiselle tytölle ja ajattelin että jaa. niinkö.

Olen istunut iltaa ja pommittanut oraakkelia kysymyksillä. Pitääkö unohtaa (aivan ehdottomasti), onko se kusipää (on on! Aina ollut!) Tuntuu hauskalta, kaikki onkin leikkiä. Jos saan vastauksen josta en pidä, sivuutan sen. Hetken aikaa elämä toimii niin.
Ei tässä ole tehtävää, tässä on odotettavaa. 


Sahaan edestakas. Tuli mieleen ääni ja tunne kun ajettiin Kuopiosta takaisin ja oli paha olla ja auton sisäisessä huminassa lausuttiin lauseita ja tuli hiljaisuus, hetken kuluttua oli mahdotonta sanoa kuinka pitkä aika edellisistä lauseista oli kulunut. Sanottiinko niitä sanoja edes todellisuudessa asiat vain hukkuivat siihen johonkin kahden penkin väliin.

Tuntuu hyvältä saada toinen vihaiseksi.

taipuvainen

Ajattelin että pitäisi ehkä kirjoittaa jonakin tämmöisenä hetkenä ylös kaikki se mitä haluaisi tunnustaa, salainen, ja sen jälkeen vain sulkea word-tiedosto tallentamatta, miltä tuntuisi nähdä sanat

Kaikkien kanssa olen puhunut siitä, tai monien. Valehtelen jonkin verran, se on välttämätöntä. Ikinä ei voi antaa itsestään kaikkea, vaikka niin paljon

Ja on hyväkin valehdella, tässä se on suoja tila aika turva eikä loukkaa
eniten valehtelen Sinulle (kiittäisit minua jos tietäisit, tai ehkä vain liioittelen)

Paljon olen miettinyt myös osaisinko ottaa yhteyttä siihen jolle en ikinä ehtinyt antaa nimeä täällä, siihen joka tarttui hiuksiini ja hämmennyin mutta ainakin osasin olla soittamatta takaisin, se oli järkevää. Ja en tiedä olenko vieläkään taipuvainen

Tänä aamuna

Niin. No joo. Kaipa. Mikäs siinä. En tiijä.

Pari viimepäivää on ollut aika helppo olla. On ollut alkoholia ja ihmisiä ja toisia miehiä sanomassa asioita ja hauskaa ja musiikkia ja puoliteennäistä naurua, mutta silti ihan mukavaa. Ei oo ollut ikävä ja Tommi Läntisen, joka on siis muusikko, suomimelankoliset sanoitukset vahingossa osuivatkin oikeaan. Kaikki on ollut helppoa eikä ole ahdistanut.

Ja sitten tänä aamuna en tiennyt kenelle soittaa. 

Kerran se sanoi että jos se tekis musta biisin se ois herkkä soljuva rosoinen kaunis (mutta eihän se tiedä musiikista mitään)
ja kaikenlaista muuta mukavaa johon oli hauska sanoa takaisin kaikkea kaunista
Ja mä kerroin että kun mä aloin elää mä ostin kameran ja vinyylisoittimen ja vitusti levyjä ja kirjoja ja sitte musta tuli persaukinen ja nyt ostan vaan kaljaa, mutta ei se mitään koska mulla on jo kaikki tarvittava.

tuhoamisesta

Viimeaikoina ehkä liikaa
saattaa olla että haluan vain tuhota kaiken vaikken ole ikinä nähnyt siinä kauneutta, tuhoamisessa

(pussikaljaa kaisaniemenpuistossa, jälleen kerran, siellä missä poliisikoiramies ja kauniita naisia ja paljain jaloin läheiseen kerrostaloon kuselle, nostettiin malja svedulle, sytytettiin savukkeet, kiitos että menneisyys on menneisyydessä, keväälle, viva la vida and all that jazz)

Ei ole montaakaan tuntia ennen kuin olen taas junassa pohjoiseen, kohti olotilaa joka sulkee ulkopuolelleen Helsingin velvollisuudet kenties melunkin,
(myös sosiaaliset suhteet pussikaljan jamit ja käpylän puutalot joiden sisällä punaviinitaiteilijat punovat juonia jotka tuskin toteutuvat koskaan enkä tiedä onko se onnettomuus vai onni
Sitten on myös pieniä mukavia kriisejä jotka on helppo selvittää ja tuntuu että elämä ei junnaa paikallaan vaan mennään eteenpäin ja mukavia ihmisiä joiden nimet pitäisi muistaa ja haluaisin muistaa mutten muista, olen pahoillani
lisäksi mietin miksi kauniita sanoja on vähemmän mitä pidempään ihmisen tuntee)

ja käpyterassilla oli taas olo kuin prinsessalla ja hoviviihdyttäjällä samaan aikaan,
se taritaa olla rooli johon hakeudun uudestaan ja uudestaan,
irrallaan todellisuudesta mutta totta

Väsymys on nykyajan selitys kaikelle
ja kaikille
uupumus
hysteria
väsymys
uni

kerro se kuulle

En uskalla avata kalenteria. Ensi viikko pelottaa hieman

Ja sitten aina iltaisin juuri ennen nukahtamista on vatsassa lämmin ajatus
Että ollaanhan me yhteydessä
kuulet jokaisen sanani, jokainen tekemäni ääni osuu sinuun aaltona
kerron viestini kuulle ja otat sen vastaan kuun loisteena
(juttelin kuulle eilen)
Free delivery
Luultavasti jos joku toinen olisi kehottanut minua puhumaan kuulle ja sanonut ohimennen rakastavansa
---

Mutta nyt tässä kuuntelen kun pianoa viritettään ja olet jokaisessa sävelessä

Mutta osaan ajatella vain vesitornin huippua, kauniita silmiä
Ruokakaupan roskapihaa ja laatikollista banaaneja
mansikoita bisseä ja huntin savukkeita, sekalaista jenkkaa tanssivia ihmisiä
tunnelia, joka vastaa kun sille juttelee
kosketusta korvalehdellä, huulia ohimolla
ohitanssittuja öitä, kahden tunnin unta ja taas aamua
laittomuuksia Kööpenhaminassa
Sitä miten helpolta tuntuu murhata toinen ihminen
Otavaa
Sitä tunnetta kun joku kaappaa sinut mukaansa ja lähtee juoksemaan ja melkein-
Ei mitään erityistä, tuntemista

tee tästä minulle onnea

Puran kadonnutta matkalaukkua ja vaatteeni tuoksuvat tanskalta.
En tiedä miltä pitäisi tuntua, eilen nenäliinat tekivät vuoren vessanpyttyyn. Tänään kävelin ympäriinsä loskassa niin kauan, etteivät aivoni enää jaksaneet tunnistaa kipua ja jalat kulkivat itsestään, niin käy joskus kun väsyttää. Kokeilin olla eristämättä itseäni musiikilla ja se tuntui aika hyvältä, pidän siitä että suomessa linnut laulavat talvisinkin.
Seisoin siinä yhdessä kohdassa, joka tuntui parhaalta, siinä missä menee autoja ohitse, muttei liikaa, siinä missä on puita ympärillä niin että humisee, muttei liikaa, siinä missä on rauhaisaa ja rauhatonta ja sairaita ihmisiä.

Kun nyt kirjoitan, todellisuudessa yritän vain muistaa jokaisen suudelman ohimolle ja miltä se tuntui. Tai sen, kun väsymystä ei ollut olemassa ja tietoisuus itsestä karkasi jonnekin aivan muualle ja sai tehdä aivan mitä tahansa ja se tuntui kauniilta. Jokaisen kysymyksen, johon ei ole väärää vastausta, mutta ainoa oikea on totta kai. Pidän siitä, että tässä maassa osataan kommunikoida tavalla, joka on muille vieras: hiljaisuus.
Mutta toivoisin, että voisimme olla lähempänä
koskettaa niin että tuntuu hyvältä mutta ei tarkoita mitään
fuck the fucking, love making love
tunteita voi hallita, minun on opeteltava miten

Luulen, että minun on pidettävä tauko,
nukuttava koko huominen päivä,
ja koko sen jälkeinen päivä,
ja sitten ehkä vielä yksi päivä,
olla nousematta sängystä, olla kirjoittamatta ylös sitä, mikä on kuitenkin minussa ja minkä pelkään unohtuvan, vaikka ei niin tapahdu
rakastan

Matkalla lukion tanssiaisiin vol. 2

Kaikui, ihan todella kaikui talojen seinistä kun kävelin kotiin narskuvan pakkaslumen peittämää asfalttia, siinä Ärrän kohdalla soi Tuntemattomalle ja tuntui kuin kännykkä olisi soinut, vaikka ei soinutkaan. Alkaa kohta olla jo hyvä olo pois lähtemisestä, asiat on järjestelty ja olen varma etten kuole siihen mitä tapahtuu täällä sillä välin, vaikka niin paljon. Muilutuksia ja postmodernismia ja tansseja. Tanska tuntuu taas pieneltä elämältä. Toivon etten opi yhtä paljoa kuin viimeksi, oppiminen on niin rasittavaa toisinaan.

Kuuntelin koko yön Bukowskin nauravaa sydäntä Waitsin lukemana, uudestaan uudestaan. Rakastan tapaa jolla hän sanoo minun olevan upea, kokemuksen syvällä rintaäänellä, heh. Ulkona sataa lunta sillä tavalla rauhallisesti kuin aina elokuvissa ja lentokenttä on mielessä harmaa, mutta katsotaan.

Nähdään viikon kuluttua, olkaa kauniita.

tukkoisuudesta

-->Matikanopettaja ei ollut ajanut sänkeään ja näytti heti jotenkin rennommalta. Valitettavasti en ehtinyt häntä sen pidempää tuijottaa sillä kuumeessa matemaattisten kipupisteiden kohtaaminen vaatii omanlaistaan keskittymiskykyä. Ei sillä, että minulla sitä olisi.

salamaponi sanoi eilen että kesä oli seikkailu ja minun pitäisi olla otettu että tämä ilta. Mee nukkumaan, kännykkä on unohtunut rappusille ja ääni takeltelee mutta heti sen kuultuani kaikki tuli eläväksi ja tuntui että siitä oli vain hetki kun viimeksi tavattiin,

ja oli se mies, jota poliisikoira puri seuraavalla viikolla, ja se oli sille luultavasti aivan oikein.

Nyt olen tukkoinen, olen kaivautunut kaiken alle katsomaan keskinkertaista ranskalaista dokumenttielokuvaa, on terästettyä viinimarjamehua auttamaan aikatauluissa, miten minä saan kaiken tehtyä kun tuntuu kuin sääreni eivät pysy enää kiinni polvissani ja kaksi kumivasaraa hakkaavat päätä, vuoroin oikea vasen oikea vasen

O pyysi minua naimisiin. Juttelin rehtorin kanssa ratikassa ja hämmennyin koska se oli mukavaa, vaikka hiukset. Olen Ruoholahden metroasemalla, joka päivä, joka tunti, joka minuutti, joka sekunti. Jopa nyt, vielä jonkin aikaa.

Tämän päivän iloja:
Hidas herääminen, kaksi pannua kahvia aamulla
hoidettu velvollisuus, pidetty puhe
ohikulkevan tubistin hymy, suloinen kosketus olkavarteen
nauru x 6
kotona hiljaisuus ensimmäistä kertaa tällä viikolla
ja Narttu kiertueelle kesäkuussa
(mitä muuta voi ihminen kaivata?)

hyvää synttäriä

Mamma teki mulle kortin. Rakastan!

suurnaisia

Seison suihkussa kunnes sormenpääni muuttuvat ryppyisiksi niin kuin silloin muksuna ja ajattelen miten vanha olen. Viikonloppuna talo oli sukulaisia täynnä, toinen toistaan vanhempia ja toinen toistaan rikkinäisempiä. Suoritin aikuistumisriittini kuuden kohdan ohjelman mukaisesti, kunnialla, lähes. Lauantaina istuin sky barissa kahvilla kun takaa kuului naisen huudahdus, Hauska nähdä pitkästä aikaa, siitä on varmaankin kymmenen vuotta! Milloin minä voin törmätä puolituttuun ja sanoa noin? Ehkä siihen menee vielä tovi.

Hassua miten hankalaa voi olla tarttua pieniin asioihin, miten käytävillä ei ikinä törmää juuri siihen ihmiseen, johon eniten haluaisi törmätä. On ollut aika levoton olo. Sellainen, että hissantunnin puolivälissä jalat alkavat täristä ja ajatus harhailee, yritän sanoa itselleni että se on okei, piirrustaminen aktivoi juuri sitä osaa aivosta, joka muuten vaeltaisi haaveiluun, eli itse asiassa tämä on hyväksi opiskelulleni, mutta en ole kovin vakuuttava. Sitten ryhdyn miettimään, onko mahdollista juoda kahvia jättämättä huulipunajälkiä kupin reunaan, ja onko jälkiä edes tarpeellista välttää, ja kohta huomaan, että Kekkosen laiska vilkutus on mennyt minulta täysin ohi. Vaikka ei sillä kai merkitystä ole. 

eikä suudelmaa koskaan suudeltu?

Vallattu talo jäi sillä ilmeisesti siitäkin on onnistuttu viemään hohto. Elämä on nykyään liian rauhallista, jopa Kalliossa. Jotain uutta, jotain vanhaa, jotakin lainattua ja jotakin sinistä, tuntuu että kaikkea on joka hetkessä ja poliisit saavat minut aina ajattelemaan polttareita. Mikäköhän niissä univormuissa on niin seksikästä? Ironista joutua kyykytetyksi täysikäisyyden kynnyksellä, se on kai nyt tai ei koskaan. Ei se mittään, jos sen jossakin kuului tapahtua, niin sillan alla, siinä on sitä suomalaista kansallisromantiikkaa, luulisin että J.Aalto olisi kanssani samaa mieltä.

Tänä aamuna kävellessäni sporapysäkille, katsoessani ihmisiä, tuli semmoinen olo että olen pieni tarina. Tapasin kaksi Frankia, jotka purskahtivat sydämelliseen riemuun kuullessaan minun kuuntelevan Davea. Vanhaa kunnon Davea. Keskustelimme politiikasta,
he sanoivat että Väyrynen on narsisti, minä sanoin että mitä jos se on vitsi
he sanoivat että ketä aiot äänestää, vastasin ketä aiot äänestää
he sanoivat ettei se ole päällimmäisenä mielessä ja nauroivat taas vatsasta kumpuavaa naurua, minäkin nauroin ja tunsin itseni tyhmäksi koska annoin itseni unohtaa että niissä piireissä äänestys on passé.
Ilman heittomerkkiä se tarkoittaa huorissa käymistä.

Mulla on koko viimeyö kuvina mielessä, kaikki hyvä ja kaikki huono, se kanadalainen joka nauroi istuvalle ja se hollantilainen joka hyppäsi dösästä kustakseen virastotalon eteen, ja ne kaikki loput. Se miten W istui yöllä uunin eteen katsomaan kun pakastepizza valmistuu, se hetki aamusta kun avaan silmät ja O:n irtoripset ovat enää puoliksi kiinni, ja se kun B otti mun ajatusaallon ja teki siitä pallon ja heitti sen Relaxinin lattialle. Mulla pyörii yksi lause ajatuksissa: ”eikä suudelmaa koskaan suudeltu”, enkä saa mieleeni missä olen sen kuullut tai lukenut. Missä ihmeessä.  

loivia käännöksiä

Kävelen ja korot kopisevat kerrankin, edessä kulkevan miehen sikari tuoksuu
kaikki tuoksuu
olen oppinut tekemään loivia käännöksiä kävellessäni jäässä tai loskassa, tiukat käännökset vain hidastavat ja horjuttavat
nyt sataa ja mulla on ponnari niskan vasemmalla puolella, nälkä jano ja kofeiininpuute, millon musta tuli väsynyt kellopelityttö

sex and the city

No jaa. Katson vaaleanpunaista ohjelmaa jossa perseläskit tungetaan poskiin ja maailma koostuu lähinnä erilaisista peniksistä. Ei ihan minun tapaistani, mutta mikäs tässä. Älä kysy miten loma on sujunut en tiedä eikä minua kiinnosta, nukuin vuoden ensimmäiset päivät olen herännyt vain juomaan ja olemaan toimettomana, tai toisinaan keskustelemaan keskellä yötä, elänyt ilman kahvia tai täytettyjä askareita. Pidin siitä mitä kirjoitit teenkö oikein vai niin kuin hyvältä tuntuu, minulla on haaleat  muistikuvat että olisimme keskustelleet asiasta aamuhämärissä kivirappusilla, kun peikolla, da junior, oli yllään pelkkä vaaleanpunainen t-paita. Tai ehkä se oli vain unta.

(eikö toinen ajatus portailla ollut ettei voi olla onnellinen kokematta katastrofeja. Ja että mitä enemmän paskaa kokee, sitä onnellisempi osaa olla? en tiedä edelleenkään, osaanko allekirjoittaa, tai pitäisikö minun)

Ja muutenkin, minulla on ristiriitaisia tunteita öisin bussilla matkustamisesta, aamuisin bussilla matkustamisesta sekä täysi-ikäistymisestä. Se on luultavasti normaalia ja tervettä, ristiriitojen aikaa sekä ikä että nolla kakstoista. Vaikka tästä piti tulla selkeä vuosi.

Olisi mukava ihastua. Ehkä, tai ehkä se on vaan liian hankalaa.