Ensimmäinen vapaa viikonloppu moneen kuukauteen ja olen sairas. tai en, liioittelin, tulossa kipeäksi kuitenkin. Maailma muuttuu niin nopeasti, että olisi keksittävä uusia vuodenaikoja, tämä ei ole syksy eikä tämä ole talvi. Puissa on vielä vihreitä lehtiä. Jo pelkästään tuulen ääni tuntuu kylmältä iholla

Pari päivää sitten sairaalasta kotiutettu juoppo istui vastapäätä metrossa. Ihmiset harvoin istuvat loosiini metrossa, ja ne jotka istuvat ovat yleensä nuoria naisia tai vanhoja miehiä. Juopolla oli violetti paita joka pullotti vatsan kohdalta, roikkuvat posket ja värikäs pipo. Istuessaan se katsoi mua arvioivasti ja hymähti että "runoja". Luin herra Yrjänän Arcanaa. Juttelimme lyhyen matkan minä juttelin enemmän. Repusta mies kaivoi uskottavanoloisen runokirjan. Sitten katosin ja mies jäi metroon.
Sen pituinen se. 

Ai niin, uniini on ilmestynyt vakiohahmoja jotka kulkevat usein läpi mutta eivät jää pitkäksi: paksunilkkainen hattupäinen nainen ja mies joka yrittää tunkea tuorehyllyn pussia taskuunsa onnistumatta. Sitten myös lääkäri, joka kerran kertoi minulle kirjoittavansa runoja

toiset liikkuvat nopeasti, lääkäri pyyhältää etukenossa asetellen kuulakärkikynää povitaskuunsa, paksunilkkainen nainen vaappuu hitaasti kuin pingviini. Kun saan unta jos saan ja toisinaan saan,

ovat unet yhtä valkoisia kuin napit joiden avulla nukahdan