Ensimmäinen aamu kun syksy todella tuoksui ilmassa. Metrossa otsikot tuijottivat tiukasti, mies ammuttiin Helsingin keskustassa, kuolemaa, humalaa ja taidetta löytyy toisen alta. Maanantaiaamuna krapula ja vapina, ja edellisillan sanat mielessä, miten ollaan yhtä. Meillä on sama pulssi. Sielunveli, sielunsisko ja malja sille.

Eräänä toisena päivänä istahdan lukemaan Bukowskia. Ja Bukowskia voi lukea vain tuopin äärellä. Kirjastosta kannoin kasan marokkolaista kansanmusiikkia ja vähän palestrinaa. Keittiön ikkuna ei pysy kiinni ja yöt ovat jo kylmiä. Tuuli tulee läpi raoista, 90-luvun talot ovat tehty hajoamaan.

Ei mulla ole enää nykyään oikein mitään sanottavaa. En osaa sanoa mitään. Yritän, mutta ei ole mitään mikä kannattaisi muotoilla sanoiksi. Päässä on ajatus ampiaisista jotka muuttavat etelään talveksi. Haluaisin ryöstää maailmanpankin ja olla rauhassa hetken. Älkää pyytäkö multa mitään. Älkää ehdottako mitään, älkää sanoko että olen lahjakas
menen lukkoon ja tyhjenen