navaton

Oli rakkinen aamu, rakkinen avautuminen.
En myöhästynyt mistään, en juossut paikalle. Olin ajoissa ja se on mainitsemisen arvoista.

Eilen keskustelin yöhön navoista. Onhan minulla napa, kuten kaikilla muillakin, se on oikein mukavaa. Ajatelkaa jos ihmisellä ei olisi napaa lainkaan. Ei äitiä. Ei syntymää edeltäviä sidoksia. Niin, napa tekee meistä inhimillisiä ja itsekkäitä. Maapallolla niitä on kaksi.   

Väsyttää.
Pöydällä on kasa mandariininkuoria, lätkämatsiin tulostettu lippu kamera vihko ja juustohöylä (loputtomasti muutakin). Miten sinä istut tuolillasi kun kukaan ei näe. Hartiat lytyssä, jalat koukussa, käsivarret polvien ympärillä, leuka vinossa. Miten sinä näet mustan nahkalehtiön pöydälläsi, miten sinä näet edessä keikkuvan tytön hiuskiehkurat.

Tänäänkin, kuten useampina päivinä, istuttiin tunteja R:ssä. Meillä on pöytämme, meillä on äänemme, halumme ja taito levittäytyä koko ilma-alalle. Sieltä alkaa jo tunnistaa ihmisiä. Tarjoilijalla oli taitava ote, sata ja yksi lasia yhdessä kädessä, kaksi pientä salaattilautasta toisessa, oli vaaleampi kuin muut, hymyili haaleammin, tuskin huomattavasti. Se tarjoilija joka ei kenties enää ole tarjoilija istui samassa pöydässä kuin viimeksi. Muut kävivät paahtumassa ruskistumassa sievistymässä siinä välissä. Siellä minä tämän bloginkin tein, O:n avustuksella. Kotona ei onnistunut. Yritin, mutta ruutu meni harmaaksi, en tiedä olisiko siitä pitänyt loukkaantua.


Tiedätkö sinä onko liikennevaloissa punainen ylhäällä vai alhaalla?