Olen sillä tavalla kevytkenkäinen että saatan tuosta vain rakastua hetkeksi
duunissa katson silmiin seitsemää sataa ihmistä joka päivä
ja kuinka jännittävää se edelleen on
lähes sietämättömän jännittävää

kerran rakastuin mieheen städärin narikkajonossa
pitkänlainen vähän hassunnäköinen isot lasit ja ruokoton parta
klassinen pasunistihahmo
keskustelun jälkeen minulta kesti joitakin minuutteja ymmärtää että hei, tää on rakkautta
darling beibe must be quite much love
juoksin perään kun kesäinen aamu sarasti sörnäisissä
ja mies oli poissa

minä rakastan pakahdun palan ja rakastan palan rakastan rakastan pakahdun
rakastan pakahtua rakkaudesta
minun käteni syleilevät kaikkia maailman miehiä

eräänäkin päivänä istahdin temppeliaukion kirkkoon...
turisteja kameroita halpaa pianomusiikkia levyltä
tulimme tänne kesällä kun oli kuuma ja sinulla oli vielä joku toinen ja minullakin emmekä tunteneet toisiamme. minulla oli punainen napapaita eikä alusvaatteita laisinkaan
istahdin keskiriville ja annoin kyynelten valua hiljaa
olin ehkä onnellinen tai hämmentynyt
täällä kallio ja kivi ovat itkeneet juovat seiniin
täällä katto on kaukana kuin taivas

Fantasioin jatkuvasti että lähtiessäni hänen luotaan

keräisin rohkeuteni

jättäisin avaimen tyhjään jääkaappiin

ja siten kun taas soitat, ei niin pitkän ajan kuluttua

beibe, tää ei vaan toimi

voisin sanoa: tiedän kulta, jätin jo avaimet

enkä kiduttaisi itseäni kuten niin usein saatan

vuosien kuluessa sinusta tulee mitätön osa tarinaani

sinun vuotesi ovat jo kuluneet niin

että ex-vaimosi koirasi vanhojen ystäviesi ja venäläisen rakastajasi rinnalla

olen vain mitätön osa tarinaasi

Mutta huomenna kun pääsen luoksesi

istun hajareisiin syliisi sillä ankealla sohvalla

kasvosi käsissäni ohimosi huulillani

enkä paljasta mitään

ja kaikki oli vain kuvitelmaa tai unta

ja kun kysyn ethän unohda, vastaat

unohda? tiedäthän sinä, ettei kukaan unohda.

(Ei siinä ole kyse muistista)

Aina välillä tajuaa ettei ikinä loppujen lopuksi kuitenkaan sopeudu ja että mikäs tässä

kun löytää itsensä keskustan ylihinnoitellun baarin kutusoffilta puoli kolmelta perjantaiyönä lukemasta yksin nerudaa ja miettimästä miltä tuntuisi menettää se joku toinen ja miten lähellä se saattaa olla joka päivä.. miten lähellä se on jopa nyt. tässä

Sitten hetken kuluttua siinä vieressä on ehkä kuitenkin joku jonka mielestä on jotenkin vänkää että olen tällainen kun olen ja joka haluaa tietää muistanko peppilotta sikuriina rullakartiina kissanminttu efraimintytär pitkätossun koko nimen ja kuinka nopeasti sen saa sanottua kännissä

tämä viikko on ollut käsittämättömän kuluttava

joka ilta minun on tehnyt mieli humaltua ja toisinaan olen humaltunut

eräässä hetkessä makoilimme sylikkäin sairaalasängyllä ja katselimme kaikki rakastavat raymondia ja tutkit käteni läpikotaisin 

                    tunnen kätesi läpikotaisin

rauhassa kävit läpi sormet yksitellen ja hymähdit

onpa pienet räpylät

en tunne ketään kaltaistasi

ainiin ja vielä, tiistaina oli Vestan debyyttikeikka

baarissa ihmiset olivat kauniita ja törkeän tyylikkäitä

olin nuhjuinen

itkinkin, katselin lasikattoa josta heijastui valssia tanssiva pari

taikaa

Aluksi se olisi intensiivistä

istuisit sylissäni ja kietoisin jalkani ympärillesi hyväilisin hiuksiasi suutelisin niskaasi 

joisimme viiniä ja kuuntelisimme vanhaa musiikkia

saisinpa rakastaa sinua joka ilta kuten tänä iltana

ehkä hiipuisimme

löytäisit muita jotka pitäisivät sinua hyvänä

minulla on muita jotka pitävät minua hyvänä

tulemme toisillemme kalliiksi…

huntti hotellista kymppi viinistä bussiliput safkat tupakit hoegaardenit pale alet 

ja uudet alusvaatteet

mutta eihän tätä nirvanaa rahassa mitata

muru, haluaisin ostaa meille kaiken tämän maailman italialaisen viinin ja harmajan, 

vain siihen minulla on varaa

siinä kaikki mitä tarvitsemme

ehkä olen lukenut sinua väärin

en tiedä milloin valehtelet

en tiedä milloin valehtelen

jos emme voi saada toisiamme

miksi sinun on oltava niin hurmaava?

la bohéme

Elän yhtä suurta kliseetä

suurta dramaattista oopperaa, la bohéme 

meidän on erottava

mutta emmekö voisi erota kun kukat kukkivat

itkin hiljaa pojan sylissä

pojan joka syötti minulle viinirypäleitä 

juotti minulle punaviiniä

antoi itkeä sylissään ymmärtämättä miltä tuntuu itkeä kauneudelle

sille millaisissa väreissä näytelmän kohtaukset palavat

huono draama palaa nopeasti 

huono draama ei lämmitä

suudelmat palavat hitaasti

köyhyys polttaa 

voi, nuoruuteni ei ole ohi

kun sattuu ja rakkaus raatelee ja sataa

olen sairas ja sinä olet vanha

meidän on erottava

mutta emmekö voisi erota kun syksy värjää puunsa 

tuleksi, leiskukaa pitkään kuin suudelmat

eikö kesä voisi jatkua ikuisesti

tämä vesi jota juoda ei voi

Tähän kirjaan ei ole jätetty minulle yhtä ainoata puhdasta sivua hajoaville ajatuksilleni
Kun on kuuma kuten nyt ihmiset nukkuvat parvekkeillaan
jokainen rasahdus on luonnonpuiston metsäteiden rasahdus jalkojeni alla
tänä yönä maailma tuntuu niin suurelta
kuinka paljon minuun mahtuu valheita
hirvittävästi
ne ovat minulta piilossa muissa ihmisissä te kyllä Tiedätte
miten helppoa on valehdella lapselle

Minun kaunis laivani oi muisto

joko kylliksi purjehdittiin 

tätä vettä jota juoda ei voi

joko kylliksi kierreltiin 

surut illan joko nyt

kun janottaa

kun yö on pimeässä valveilla

joko nyt kun en uskalla soittaa 

enkä uskalla vastata

Tää on sitä ällöä

ehkä ylipäätään osaan tuntea näitä tunteita koska mahdottomuus löyhkäsi kilometrien päähän heti alkajaisiksi

narri...

en muista pitikö hän käsiään hiuksissani vai lanteillani

miltä silloin tuoksui

missä vaiheessa tunne siirtyi vatsaan, siihen kohtaan

missä kaikki suuret tunteet sijaitsevat

kuin teinit suutelimme sulkeutuvan baarin seinää vasten

joku huusi: tehkää lapsia

ja tärkeimmän

sen miten tuuli nosti kukkamekkoni helmaa rantakalliolla

sen etten empinyt nousta vieraan miehen autoon

märät hiukset hyväilyt puraisut 

naururypyt silmäkulmissa

sen kaiken muistan

sitten eksynyt käsi ei enää löydäkään tukea josta pitää kiinni

hämärän tullen muistini repeilee

tarvitsen auringon

nopeasti mieli alkaa valehdella

niin helposti antaa itseään pompotella

jollei pidä varaansa

kun on ikävä

Helsinki ei ole ikinä yhtä paskainen
kuin neljältä aamuisin
silloin pienet tontut nousevat viemäreistä
kulkevat kuin hyökyaalto läpi Helsingin siivoten ja puunaten
roskan ruoantähteet tupakantumpit
oksennuksen.. kaduilta
lokit lähtevät aamun ensimmäisellä lautalla takaisin Suomenlinnaan
ja kuudelta aamulla
kun säädylliset ihmiset jälleen nousevat
ja lähtevät töihin
ei heidän tarvitse haistaa
tätä dekadenssia kaduilla
niin, heidän ei tarvitse haistaa
yhtään mitään

Tänään ymmärsin sydämessäni miten pitkä aika siitä on kun olen viimeksi nukahtanut toisen ihmisen viereen. (asiaa ajatellessani tajusin ettei siitä kenties niin pitkä aika olekaan mutta luotan enemmän sydämeeni kuin muistiini)

Kuinka sellainen yksinkertainen asia kuin iho - tai nimenomaan sellainen yksinkertainen asia kuin iho - saattaa näyttää ja tuntua niin erilaiselta eri valossa eri ihmisen kosketuksessa eri sängyssä eri ajassa. Rypyt, joista puhuimme... minut on niin moneen kertaan avattu ja istutettu ja kitketty ettei kehoni koskaan palaa nuoreksi. Minulla on vanhan naisen hauraat luut karkeat heikot kädet. voi kun joskus saisin vanhan naisen kauniin mielen, lempeän 

Myös muistini vanhenee; mieleeni putkahtelee vähän väliä asioita joiden alkuperään en löydä lankaa. Missä olen lukenut naisesta joka saattoi tuosta vain sokaistua, ehkä silkasta kyyneleestä? Oliko se sama kirja jossa kerrottiin keskiajan tyrmistä - niistä jotka olivat liian matalia että niissä voisi seistä, liian kapeita että niissä voisi maata? niin että vuosien mittaan vangin keho oppi tuntemaan syntinsä painon.. 

Sain neljä päivää sairaslomaa ja rupesin lähes kyynelehtimään lääkärin tyynen kaikkitietävän katseen alla, kuinka hulluja pelkoja! entä jos kukaan ei usko että olen sairas entä jos he luulevat että koska minulla on violetit hiukset olen sellainen laiska nykyajannuori jonkalaisista olen joskus kuullut puhuttavan. Uskoisitteko minusta, mutta olen aivan liian velvollisuudentuntoinen. Sain neljä päivää sairaslomaa ja todella; kyynelehdin kivisen torin keskellä avoimesti ja onnellisesti. En muista, milloin minulla olisi viimeksi ollut neljä päivää vain itselleni. Siitä on varmasti vuosia.

Neljästä päivästä kaksi on kulunut. Luen kirjoja joissa käytetään seuraavia sanoja 

häijy

irstas

turmio

sielu

väkijuoma

selkäsauna

irvistys

mamma mia

työni sallii minun hymyillä hyvännäköisille miehille ja nähdä kuinka he hymyilevät takaisin. perheenisiä homoja keski-ikäisiä varattuja sinkkuja joitakuita jotka ovat vähän sekaisin
niin, monia jotka ovat vähän sekaisin.
Viikonloppuna humalaiset heiluttelivat satasen seteleitä ja halusivat ostaa puhelinnumeroni
hymähdin keski-ikäiselle naisasiakkaalle että siinä on pojilla isot setelit.
raha on niin mielikuvitukseton peniksenjatke

baareissa tai kahviloissa saatan istua ja kuvitella kuinka joku kovalla tavalla karismaattinen mies istuisi pöytääni ja olisi hurmaava ja sitten eläisimme intohimoisesti ja rappiollisesti kaksi vuotta mutta ei sitä pidempään. sanoisin: mamma mia, here I go again
voulez-vous nothing matters voulez-vous
koska minä tahdon

vatsa täyttyy pikkukivistä keuhkot hiekasta

muuttuminen on niin hirmuisen vaikeaa

on kuin koko maailma pistäisi vastaan

lähdön hetkellä rummut paukkuvat ja lapset kirkuvat

kun yrität löytää

älä luota siihen, että elämä tarjoaa sinulle peiliä

elämä tarjoaa sinulle kuvia

joista yrität löytää itseäsi

enkä minä voi pakottaa oivallusta

voin vain pyytää sitä tulemaan tänään

tulemaan pian 

Olen valvonut monta yötä putkeen ja arvatenkin juonut liikaa

olen varmaan sovinisti kun haluaisin vahvan miehen

sellaisen joka jaksaisi tarttua olkapäistä ja sanoa että rauhotu niin että todella uskoisin 

enkä vain kohauttaisi niitä olkia ja nakkelisi niskoja

väärät miehet suutelevat minua

väärät miehet soittavat saanko tulla mukaan

et saa

mutta miten niin sanotaan ihmiselle

jonkun pitäisi opettaa minut olemaan kylmä

Eilen baarissa suomalainen juoppo yritti selittää ulkomaalaiselle ystävälleni miten suomalaiset naiset haluavat että niitä rakastetaan lempeästi ja hellästi

teki mieli lyödä

en lyönyt

todeta piikikkäästi että turpa kiinni sinä ole alastonta naista nähnyt vuosiin

suomalaiset naiset rakastuvat väkivaltaisiin narsisteihin jotka 

eivät 

kysele 

saisinko 

suudella

Olen jälleen palannut Baudelairen romanttisinhorealistispaatoksellisiin tuntoihin
Voinko sille edes mitään, johtavatko tieni aina tänne, tähän pariisin ikävään
Nämä sanat ajasta, hirmuisesta painosta elämän hallitsemattomuudesta päämäärättömyydestä
taakasta joka kiinnittyy meihin niin että pian pidämme sitä osana itseämme,
ovat käsin kosketeltavia
ettekö voi tuntea sitä? juuri edessänne ympärillänne takananne
aikaa jota ette voi pysäyttää tai kadottamisen jälkeen enää löytää

Olen löytänyt itseni postmodernistista subjektista
siitä siktsofreenisesta olennosta jolle maailma on jäsentelemätön epäkronologinen ahdistava ajatuspieru
sillä eihän elämässä ole järjellistä juonta
emme näe nurkan taakse
meissä taistelee vastustamaton välinpitämättömyys ja uteliaisuuden viuhuva piiska

Öisin silmäni sulkiessani mieleeni, siihen mustavärikkääseen kohtaan silmien takana, ilmestyy kuvia
Pac-Man haukkaamassa aivan liian isoa pellettiä, taistelemassa saadakseen sen suuhun kokonaisena, kokonaisuutena. Teflonpintainen rantakivi jonka ylitse aalto virtaa uudestaan ja uudestaan joutuen aina palaamaan ja peruuttamaan saavuttamatta ikinä kiven valtaamisen tyydytystä jääden epätäydellisyyteen. Loputtomia portaita jäsenneltyyn todellisuuteen jota ei ole.

rakkaustamisen kesä 2014

Alluusiot ja intertekstit ovat vaihtuneet dialektiseen filosofiaan aisooppisiin satuihin henkiseen degeneroitumiseen partikulaareihin pastoraaleihin - barokkiromaanien eksemplaariset subjektit modernien romaanien individualismiin. Toisaalta olen saanut jotakin korvaamatonta: lannistavan dadan edessä totean etten ole valmis yliopistoon. Aivoni eivät ole lukiolaiskuuteni johdosta kehittyneet riittävälle abstraktin ajattelun tasolle, olen se yksinäinen apina joka ei oppinut abstrahoimaan. 

vuosi elämästäni on lyhyt aika. Vapauden tunteeni korreloi onnellisuuteni ja opiskelumotiivini kanssa. Suonissani virtaa elämä viina ja rakkaus, tämä kesä, kuten kaikki kesät, on rakkaustamisen kesä. Mitä on rakkaustaminen? se on mitä haluat sen olevan se on rakkauden osoittamista rakkauden tekoja rakkauden huutamista ääneen hämärässä puistossa kesäyössä. 

Haluan olla tänä kesänä teidän kanssanne. 

"Me näimme kauneutta kaikessa ja nautimme kaikesta - myrskystä ja hiljaisten tuulten huminasta, rajuilmasta ja tyynistä illoista, kuutamoisista ja pilvisistä öistä - kaikki tapasi vastakaikua sydämessämme, niin minun kuin heidän."

Haluan nähdä tämän radikaalina tilaisuutena palata siihen identiteettiin, jossa minun oli hyvä olla. Haluan tuntea toisinaan itseni hurmaavaksi nähdä kauneutta kaikessa ja nauttia kaikesta, kävellä kadulla niin että pääni kirjoittaa havaintoja ympäristöstä enkä voi olla hymyilemättä, tuntea niin valtavasti, ymmärtää että kipu tai suru ovat vain hintoja kaikesta lumoavasta ja kauniista, eivät elämä. Tästälähtien jokaisen päivän aurinko ja katupöly ja kaunis ihminen ja kaunis ajatus ja lause joka hykertelee ja sisko joka laulaa vastakaikuu sydämestäni!

Siitä päivästä muistan miten linnut lauloivat takapihalla.

Miten vihainen olin, ettei aurinko surrut kanssani

miten vihainen olen nyt loskan ja paskan keskellä,

kun en haluaisi surra.

Muistan miten poltin tupakkaa ja sälekaihtimien välistä lankeavassa valossa

savuverho väreili kuin vesi.

Ja kotiovella

raskaiden kantamuksien alle painuessani

avaimet tuntuivat liian kevyiltä käsiin;

niistä puuttui se oleellinen.

Muistan karhean parran ja hellän suudelman alavatsallani

hyvästiksi 

ääni on ääniaaltoja: värähtelyä

ääni ei ole siellä mistä ääni lähtee tai korvassa tai aivoissa vaan ilmassa, se ei tule immeiseen vain kuuloaistin kautta vaan osuu samanaikaisesti koko kehoon. Siitä on kysymys, värähtelystä tuntemisesta kokoajan tauotta sillä hiljaisuutta ei ole. Mitään ei voi nähdä, paitsi sellaista, jonka näkeminen ei ole tärkeää. Ei mitään, ja kuitenkin me värisemme. Minkä tähden? Kirjoitti Michaux joskus mutta kysyi aivan väärän kysymyksen. Minkä takia me värisemme. Mutta väriseminenhän on elintärkeää. Kun lakkaamme värisemästä, me kuolemme. 

Rauhassa kun keskittyy, kuulee yhden äänen kerrallaan.

epätasainen glissando metron pysähtyessä ja lähtiessä

(ohikulkevat äänet, joilla on suunta)

eniten pidän äänistä joilla on rytmi

kuten vaikkapa:

pesukoneet

rullaportaat

askeleet kun maassa on kiviä

Tänään on ollut yksi niistä päivistä kun olen maannut sängyssä nousematta ylös ja tuijottanut kattoa. Pitkään.

Pelkään että jos sallin itselleni näitä päiviä, en jaksa.

Sain pitää työpaikkani ja kaiken hengenahdistuksen ja väsymyksen lauetessa tajusin, ettei mitään oltu saavutettu: kaikki jatkuu ennallaan. 

Oopperan pysäkillä kasiin astuu hirmuisasti hienoa väkeä. Karita Mattilaa olivat olleet katsomassa. Valtiopäivän avajaiset ja kaikkea, kertoi hieno vanha herra vieressäni. Mietin, paheksuuko herra reikiä housuissani tai sinne tänne sojottavia lettejäni. Kun sanoin jääväni seuraavalla, herra sanoi että sopiihan se ja pidä huolta itsestäsi, pidän pidän

Rakastan sitä, miten duunissa sanomalehdistä tarttuu mustetta sormenpäihini. Katselen silloin käsiäni asiakkaiden välissä ja kuvittelen että nämä ovat vanhan duunarinaisen kädet.

vaeltava suru

Ehkä ongelmani tässä hetkessä sekä huomisessa aamussa on, että minua ei kiinnosta nämä näkökulmat vaan tunteet jotka sanat herättävät

Miten riemastuttavaa onkaan lukea Orfeuksesta, joka ei kyennyt estämään silmiään vaeltamasta rakastettuunsa ja jonka pää vielä irti revittynä meressä huusi Eurydiken nimeä

kuinka valtavan kuvottavaa

mahtavaa

Tai ymmärtää, kaiken tämän jälkeen, että suru, spleen, josta Baudelaire aikoinaan kertoi, kirjoitetaan täsmälleen samalla tavalla kuin perna. Minun pernani on poistettu, sillä siihen kasvoi sairautta. Miten pakahduttavan tunteen se saakaan aikaan. Minusta on poistettu suru.

minusta on poistettu suru!

Aikoinaan nauroimme makeasti elämän ironialle: ystävälleni kasvoi uusi perna poistetun tilalle. Diagnoosi on isopernatauti, suru joka palaa, suru joka kasvaa aina uudestaan.

Jos olisin tiennyt, että tekstitaitoon opiskeleminen on tätä, olisin aloittanut neljä vuotta sitten. 

Mun hiukset katkeilee psykosomaattisesti, ikinä ne eivät ole olleet näin pitkät ja naiselliset. Takussa kokoajan. Mulla on mies jolle olen huijannut olevani naisellinen. Olen yrittänyt kertoa totuuden, mutta se ei usko. En ole naisellinen. Se on vain pitsiä. 

Joskus uskaltautuu sanomaan ääneen, että pelkää kuollakseen ettei sittenkään ole hyvä missään, ja yhtäkkiä on hirveä hulabaloo meneillään. Onni tulee sisältä ja blaa mutta entä kun on vertigo ja huimaa hieman ja viimeisenä luottaa itseensä. Nämä ovat tällaisia hetkellisiä tiloja. Yhden illan yhden tunnin yhden minuutin tunteita.

Otin pitkästä aikaa esille saksofonin, huulipunajäljet harmaantuneissa lehdissä hymyilyttävät. Poskilihakseni eivät ole entisellään. En ole ilmatiivis. Charlie Parker soi hitaasti paperiseinistä.

Olen nostalgiapuuskassa lukenut vanhoja viestejä neljän vuoden varrelta joissa osoitetaan, kuten sanottua, että välitämme toistemme tunteista.

”Meidän tulee rakastaa elämän pitkiä sairaudentunteja

ja ahtaita kaipauksen vuosia

niin kuin niitä lyhyitä hetkiä jolloin erämaa kukkii.”

Olen joskus ollut sairas. Nyt olen vain epäkunnossa, sanoin. Olinpa nokkela.

Kolme vuotta sitten vannoin että jos en pääse tätä kurssia läpi, lopetan lukion ja menen postiin töihin ja rupean työstämään romaania epäonnistumisesta. 

Kevään viimeisenä päivänä valmistun ylioppilaaksi
Harkitsen välivuotta postissa.  

kyllä minä sitten kuitenkin kadehdin niitä käytännön ihmisiä joilla on pää selvänä ja aamuisin on helppo nousta ja kun pitää soittaa puhelimella, sellainen ihminen ottaa puhelimen käteensä ja näppäilee numerot ja painaa vihreää luuria, sillä niin helppoa se on, joillekin. uskokaa pois, sellaisia ihmisiä on. tunnen itsekin heidän kaltaisiaan. he tuntevat surua mutta se ei vie heiltä voimaa elää, he tuntevat iloa mutta he eivät pakahdu tai pamahtele kuten liian täyteen puhalletut ilmapallot pamahtelevat. He eivät tule mieleltään Sairaaksi. Jotakin mitä kuulin: jotkut ihmiset eivät koskaan sekoa. Kuinka hirvittävää heidän elämänsä täytyykään olla.

alan olla uupunut kuulemaan attribuutiotyyleistä kongnitiivisesta dissonanssista metonymioista hyperbolista alluusioista ja interteksteistä ingresseistä yliöistä ja pastisseista ja säkeenylityksistä. täytyykö kaikella olla nimi eikö joskus voi vaan lukea runoutta tai tuntea

olen syntynyt lumituiskussa, kädet kuivuvat ja niihin tulee haavoja joista verenvuoto tyrehtyy nopeasti ja ihmiset purevat rohtuneista huulistaan paloja irti. joka talvi kylmyys tulee yllätyksenä. joka vuosi ihmettelen, miten huomaamatta ihminen vanhenee. 20 vuotta. Siinä kaikki mitä minulla on aiheesta sanottavana.

Eräänä päivänä kävelin ja lumihiutale putosi huulilleni ja ennen kuin ehdin nuolaista sen se oli jo sulanut. hymyilin ääneen