Aina välillä tajuaa ettei ikinä loppujen lopuksi kuitenkaan sopeudu ja että mikäs tässä

kun löytää itsensä keskustan ylihinnoitellun baarin kutusoffilta puoli kolmelta perjantaiyönä lukemasta yksin nerudaa ja miettimästä miltä tuntuisi menettää se joku toinen ja miten lähellä se saattaa olla joka päivä.. miten lähellä se on jopa nyt. tässä

Sitten hetken kuluttua siinä vieressä on ehkä kuitenkin joku jonka mielestä on jotenkin vänkää että olen tällainen kun olen ja joka haluaa tietää muistanko peppilotta sikuriina rullakartiina kissanminttu efraimintytär pitkätossun koko nimen ja kuinka nopeasti sen saa sanottua kännissä

tämä viikko on ollut käsittämättömän kuluttava

joka ilta minun on tehnyt mieli humaltua ja toisinaan olen humaltunut

eräässä hetkessä makoilimme sylikkäin sairaalasängyllä ja katselimme kaikki rakastavat raymondia ja tutkit käteni läpikotaisin 

                    tunnen kätesi läpikotaisin

rauhassa kävit läpi sormet yksitellen ja hymähdit

onpa pienet räpylät

en tunne ketään kaltaistasi

ainiin ja vielä, tiistaina oli Vestan debyyttikeikka

baarissa ihmiset olivat kauniita ja törkeän tyylikkäitä

olin nuhjuinen

itkinkin, katselin lasikattoa josta heijastui valssia tanssiva pari

taikaa