kerro se kuulle

En uskalla avata kalenteria. Ensi viikko pelottaa hieman

Ja sitten aina iltaisin juuri ennen nukahtamista on vatsassa lämmin ajatus
Että ollaanhan me yhteydessä
kuulet jokaisen sanani, jokainen tekemäni ääni osuu sinuun aaltona
kerron viestini kuulle ja otat sen vastaan kuun loisteena
(juttelin kuulle eilen)
Free delivery
Luultavasti jos joku toinen olisi kehottanut minua puhumaan kuulle ja sanonut ohimennen rakastavansa
---

Mutta nyt tässä kuuntelen kun pianoa viritettään ja olet jokaisessa sävelessä

Mutta osaan ajatella vain vesitornin huippua, kauniita silmiä
Ruokakaupan roskapihaa ja laatikollista banaaneja
mansikoita bisseä ja huntin savukkeita, sekalaista jenkkaa tanssivia ihmisiä
tunnelia, joka vastaa kun sille juttelee
kosketusta korvalehdellä, huulia ohimolla
ohitanssittuja öitä, kahden tunnin unta ja taas aamua
laittomuuksia Kööpenhaminassa
Sitä miten helpolta tuntuu murhata toinen ihminen
Otavaa
Sitä tunnetta kun joku kaappaa sinut mukaansa ja lähtee juoksemaan ja melkein-
Ei mitään erityistä, tuntemista

tee tästä minulle onnea

Puran kadonnutta matkalaukkua ja vaatteeni tuoksuvat tanskalta.
En tiedä miltä pitäisi tuntua, eilen nenäliinat tekivät vuoren vessanpyttyyn. Tänään kävelin ympäriinsä loskassa niin kauan, etteivät aivoni enää jaksaneet tunnistaa kipua ja jalat kulkivat itsestään, niin käy joskus kun väsyttää. Kokeilin olla eristämättä itseäni musiikilla ja se tuntui aika hyvältä, pidän siitä että suomessa linnut laulavat talvisinkin.
Seisoin siinä yhdessä kohdassa, joka tuntui parhaalta, siinä missä menee autoja ohitse, muttei liikaa, siinä missä on puita ympärillä niin että humisee, muttei liikaa, siinä missä on rauhaisaa ja rauhatonta ja sairaita ihmisiä.

Kun nyt kirjoitan, todellisuudessa yritän vain muistaa jokaisen suudelman ohimolle ja miltä se tuntui. Tai sen, kun väsymystä ei ollut olemassa ja tietoisuus itsestä karkasi jonnekin aivan muualle ja sai tehdä aivan mitä tahansa ja se tuntui kauniilta. Jokaisen kysymyksen, johon ei ole väärää vastausta, mutta ainoa oikea on totta kai. Pidän siitä, että tässä maassa osataan kommunikoida tavalla, joka on muille vieras: hiljaisuus.
Mutta toivoisin, että voisimme olla lähempänä
koskettaa niin että tuntuu hyvältä mutta ei tarkoita mitään
fuck the fucking, love making love
tunteita voi hallita, minun on opeteltava miten

Luulen, että minun on pidettävä tauko,
nukuttava koko huominen päivä,
ja koko sen jälkeinen päivä,
ja sitten ehkä vielä yksi päivä,
olla nousematta sängystä, olla kirjoittamatta ylös sitä, mikä on kuitenkin minussa ja minkä pelkään unohtuvan, vaikka ei niin tapahdu
rakastan

Matkalla lukion tanssiaisiin vol. 2

Kaikui, ihan todella kaikui talojen seinistä kun kävelin kotiin narskuvan pakkaslumen peittämää asfalttia, siinä Ärrän kohdalla soi Tuntemattomalle ja tuntui kuin kännykkä olisi soinut, vaikka ei soinutkaan. Alkaa kohta olla jo hyvä olo pois lähtemisestä, asiat on järjestelty ja olen varma etten kuole siihen mitä tapahtuu täällä sillä välin, vaikka niin paljon. Muilutuksia ja postmodernismia ja tansseja. Tanska tuntuu taas pieneltä elämältä. Toivon etten opi yhtä paljoa kuin viimeksi, oppiminen on niin rasittavaa toisinaan.

Kuuntelin koko yön Bukowskin nauravaa sydäntä Waitsin lukemana, uudestaan uudestaan. Rakastan tapaa jolla hän sanoo minun olevan upea, kokemuksen syvällä rintaäänellä, heh. Ulkona sataa lunta sillä tavalla rauhallisesti kuin aina elokuvissa ja lentokenttä on mielessä harmaa, mutta katsotaan.

Nähdään viikon kuluttua, olkaa kauniita.

tukkoisuudesta

-->Matikanopettaja ei ollut ajanut sänkeään ja näytti heti jotenkin rennommalta. Valitettavasti en ehtinyt häntä sen pidempää tuijottaa sillä kuumeessa matemaattisten kipupisteiden kohtaaminen vaatii omanlaistaan keskittymiskykyä. Ei sillä, että minulla sitä olisi.

salamaponi sanoi eilen että kesä oli seikkailu ja minun pitäisi olla otettu että tämä ilta. Mee nukkumaan, kännykkä on unohtunut rappusille ja ääni takeltelee mutta heti sen kuultuani kaikki tuli eläväksi ja tuntui että siitä oli vain hetki kun viimeksi tavattiin,

ja oli se mies, jota poliisikoira puri seuraavalla viikolla, ja se oli sille luultavasti aivan oikein.

Nyt olen tukkoinen, olen kaivautunut kaiken alle katsomaan keskinkertaista ranskalaista dokumenttielokuvaa, on terästettyä viinimarjamehua auttamaan aikatauluissa, miten minä saan kaiken tehtyä kun tuntuu kuin sääreni eivät pysy enää kiinni polvissani ja kaksi kumivasaraa hakkaavat päätä, vuoroin oikea vasen oikea vasen

O pyysi minua naimisiin. Juttelin rehtorin kanssa ratikassa ja hämmennyin koska se oli mukavaa, vaikka hiukset. Olen Ruoholahden metroasemalla, joka päivä, joka tunti, joka minuutti, joka sekunti. Jopa nyt, vielä jonkin aikaa.

Tämän päivän iloja:
Hidas herääminen, kaksi pannua kahvia aamulla
hoidettu velvollisuus, pidetty puhe
ohikulkevan tubistin hymy, suloinen kosketus olkavarteen
nauru x 6
kotona hiljaisuus ensimmäistä kertaa tällä viikolla
ja Narttu kiertueelle kesäkuussa
(mitä muuta voi ihminen kaivata?)

hyvää synttäriä

Mamma teki mulle kortin. Rakastan!

suurnaisia

Seison suihkussa kunnes sormenpääni muuttuvat ryppyisiksi niin kuin silloin muksuna ja ajattelen miten vanha olen. Viikonloppuna talo oli sukulaisia täynnä, toinen toistaan vanhempia ja toinen toistaan rikkinäisempiä. Suoritin aikuistumisriittini kuuden kohdan ohjelman mukaisesti, kunnialla, lähes. Lauantaina istuin sky barissa kahvilla kun takaa kuului naisen huudahdus, Hauska nähdä pitkästä aikaa, siitä on varmaankin kymmenen vuotta! Milloin minä voin törmätä puolituttuun ja sanoa noin? Ehkä siihen menee vielä tovi.

Hassua miten hankalaa voi olla tarttua pieniin asioihin, miten käytävillä ei ikinä törmää juuri siihen ihmiseen, johon eniten haluaisi törmätä. On ollut aika levoton olo. Sellainen, että hissantunnin puolivälissä jalat alkavat täristä ja ajatus harhailee, yritän sanoa itselleni että se on okei, piirrustaminen aktivoi juuri sitä osaa aivosta, joka muuten vaeltaisi haaveiluun, eli itse asiassa tämä on hyväksi opiskelulleni, mutta en ole kovin vakuuttava. Sitten ryhdyn miettimään, onko mahdollista juoda kahvia jättämättä huulipunajälkiä kupin reunaan, ja onko jälkiä edes tarpeellista välttää, ja kohta huomaan, että Kekkosen laiska vilkutus on mennyt minulta täysin ohi. Vaikka ei sillä kai merkitystä ole. 

eikä suudelmaa koskaan suudeltu?

Vallattu talo jäi sillä ilmeisesti siitäkin on onnistuttu viemään hohto. Elämä on nykyään liian rauhallista, jopa Kalliossa. Jotain uutta, jotain vanhaa, jotakin lainattua ja jotakin sinistä, tuntuu että kaikkea on joka hetkessä ja poliisit saavat minut aina ajattelemaan polttareita. Mikäköhän niissä univormuissa on niin seksikästä? Ironista joutua kyykytetyksi täysikäisyyden kynnyksellä, se on kai nyt tai ei koskaan. Ei se mittään, jos sen jossakin kuului tapahtua, niin sillan alla, siinä on sitä suomalaista kansallisromantiikkaa, luulisin että J.Aalto olisi kanssani samaa mieltä.

Tänä aamuna kävellessäni sporapysäkille, katsoessani ihmisiä, tuli semmoinen olo että olen pieni tarina. Tapasin kaksi Frankia, jotka purskahtivat sydämelliseen riemuun kuullessaan minun kuuntelevan Davea. Vanhaa kunnon Davea. Keskustelimme politiikasta,
he sanoivat että Väyrynen on narsisti, minä sanoin että mitä jos se on vitsi
he sanoivat että ketä aiot äänestää, vastasin ketä aiot äänestää
he sanoivat ettei se ole päällimmäisenä mielessä ja nauroivat taas vatsasta kumpuavaa naurua, minäkin nauroin ja tunsin itseni tyhmäksi koska annoin itseni unohtaa että niissä piireissä äänestys on passé.
Ilman heittomerkkiä se tarkoittaa huorissa käymistä.

Mulla on koko viimeyö kuvina mielessä, kaikki hyvä ja kaikki huono, se kanadalainen joka nauroi istuvalle ja se hollantilainen joka hyppäsi dösästä kustakseen virastotalon eteen, ja ne kaikki loput. Se miten W istui yöllä uunin eteen katsomaan kun pakastepizza valmistuu, se hetki aamusta kun avaan silmät ja O:n irtoripset ovat enää puoliksi kiinni, ja se kun B otti mun ajatusaallon ja teki siitä pallon ja heitti sen Relaxinin lattialle. Mulla pyörii yksi lause ajatuksissa: ”eikä suudelmaa koskaan suudeltu”, enkä saa mieleeni missä olen sen kuullut tai lukenut. Missä ihmeessä.