Olen valvonut monta yötä putkeen ja arvatenkin juonut liikaa

olen varmaan sovinisti kun haluaisin vahvan miehen

sellaisen joka jaksaisi tarttua olkapäistä ja sanoa että rauhotu niin että todella uskoisin 

enkä vain kohauttaisi niitä olkia ja nakkelisi niskoja

väärät miehet suutelevat minua

väärät miehet soittavat saanko tulla mukaan

et saa

mutta miten niin sanotaan ihmiselle

jonkun pitäisi opettaa minut olemaan kylmä

Eilen baarissa suomalainen juoppo yritti selittää ulkomaalaiselle ystävälleni miten suomalaiset naiset haluavat että niitä rakastetaan lempeästi ja hellästi

teki mieli lyödä

en lyönyt

todeta piikikkäästi että turpa kiinni sinä ole alastonta naista nähnyt vuosiin

suomalaiset naiset rakastuvat väkivaltaisiin narsisteihin jotka 

eivät 

kysele 

saisinko 

suudella

Olen jälleen palannut Baudelairen romanttisinhorealistispaatoksellisiin tuntoihin
Voinko sille edes mitään, johtavatko tieni aina tänne, tähän pariisin ikävään
Nämä sanat ajasta, hirmuisesta painosta elämän hallitsemattomuudesta päämäärättömyydestä
taakasta joka kiinnittyy meihin niin että pian pidämme sitä osana itseämme,
ovat käsin kosketeltavia
ettekö voi tuntea sitä? juuri edessänne ympärillänne takananne
aikaa jota ette voi pysäyttää tai kadottamisen jälkeen enää löytää

Olen löytänyt itseni postmodernistista subjektista
siitä siktsofreenisesta olennosta jolle maailma on jäsentelemätön epäkronologinen ahdistava ajatuspieru
sillä eihän elämässä ole järjellistä juonta
emme näe nurkan taakse
meissä taistelee vastustamaton välinpitämättömyys ja uteliaisuuden viuhuva piiska

Öisin silmäni sulkiessani mieleeni, siihen mustavärikkääseen kohtaan silmien takana, ilmestyy kuvia
Pac-Man haukkaamassa aivan liian isoa pellettiä, taistelemassa saadakseen sen suuhun kokonaisena, kokonaisuutena. Teflonpintainen rantakivi jonka ylitse aalto virtaa uudestaan ja uudestaan joutuen aina palaamaan ja peruuttamaan saavuttamatta ikinä kiven valtaamisen tyydytystä jääden epätäydellisyyteen. Loputtomia portaita jäsenneltyyn todellisuuteen jota ei ole.

rakkaustamisen kesä 2014

Alluusiot ja intertekstit ovat vaihtuneet dialektiseen filosofiaan aisooppisiin satuihin henkiseen degeneroitumiseen partikulaareihin pastoraaleihin - barokkiromaanien eksemplaariset subjektit modernien romaanien individualismiin. Toisaalta olen saanut jotakin korvaamatonta: lannistavan dadan edessä totean etten ole valmis yliopistoon. Aivoni eivät ole lukiolaiskuuteni johdosta kehittyneet riittävälle abstraktin ajattelun tasolle, olen se yksinäinen apina joka ei oppinut abstrahoimaan. 

vuosi elämästäni on lyhyt aika. Vapauden tunteeni korreloi onnellisuuteni ja opiskelumotiivini kanssa. Suonissani virtaa elämä viina ja rakkaus, tämä kesä, kuten kaikki kesät, on rakkaustamisen kesä. Mitä on rakkaustaminen? se on mitä haluat sen olevan se on rakkauden osoittamista rakkauden tekoja rakkauden huutamista ääneen hämärässä puistossa kesäyössä. 

Haluan olla tänä kesänä teidän kanssanne. 

"Me näimme kauneutta kaikessa ja nautimme kaikesta - myrskystä ja hiljaisten tuulten huminasta, rajuilmasta ja tyynistä illoista, kuutamoisista ja pilvisistä öistä - kaikki tapasi vastakaikua sydämessämme, niin minun kuin heidän."

Haluan nähdä tämän radikaalina tilaisuutena palata siihen identiteettiin, jossa minun oli hyvä olla. Haluan tuntea toisinaan itseni hurmaavaksi nähdä kauneutta kaikessa ja nauttia kaikesta, kävellä kadulla niin että pääni kirjoittaa havaintoja ympäristöstä enkä voi olla hymyilemättä, tuntea niin valtavasti, ymmärtää että kipu tai suru ovat vain hintoja kaikesta lumoavasta ja kauniista, eivät elämä. Tästälähtien jokaisen päivän aurinko ja katupöly ja kaunis ihminen ja kaunis ajatus ja lause joka hykertelee ja sisko joka laulaa vastakaikuu sydämestäni!

Siitä päivästä muistan miten linnut lauloivat takapihalla.

Miten vihainen olin, ettei aurinko surrut kanssani

miten vihainen olen nyt loskan ja paskan keskellä,

kun en haluaisi surra.

Muistan miten poltin tupakkaa ja sälekaihtimien välistä lankeavassa valossa

savuverho väreili kuin vesi.

Ja kotiovella

raskaiden kantamuksien alle painuessani

avaimet tuntuivat liian kevyiltä käsiin;

niistä puuttui se oleellinen.

Muistan karhean parran ja hellän suudelman alavatsallani

hyvästiksi 

ääni on ääniaaltoja: värähtelyä

ääni ei ole siellä mistä ääni lähtee tai korvassa tai aivoissa vaan ilmassa, se ei tule immeiseen vain kuuloaistin kautta vaan osuu samanaikaisesti koko kehoon. Siitä on kysymys, värähtelystä tuntemisesta kokoajan tauotta sillä hiljaisuutta ei ole. Mitään ei voi nähdä, paitsi sellaista, jonka näkeminen ei ole tärkeää. Ei mitään, ja kuitenkin me värisemme. Minkä tähden? Kirjoitti Michaux joskus mutta kysyi aivan väärän kysymyksen. Minkä takia me värisemme. Mutta väriseminenhän on elintärkeää. Kun lakkaamme värisemästä, me kuolemme. 

Rauhassa kun keskittyy, kuulee yhden äänen kerrallaan.

epätasainen glissando metron pysähtyessä ja lähtiessä

(ohikulkevat äänet, joilla on suunta)

eniten pidän äänistä joilla on rytmi

kuten vaikkapa:

pesukoneet

rullaportaat

askeleet kun maassa on kiviä

Tänään on ollut yksi niistä päivistä kun olen maannut sängyssä nousematta ylös ja tuijottanut kattoa. Pitkään.

Pelkään että jos sallin itselleni näitä päiviä, en jaksa.

Sain pitää työpaikkani ja kaiken hengenahdistuksen ja väsymyksen lauetessa tajusin, ettei mitään oltu saavutettu: kaikki jatkuu ennallaan. 

Oopperan pysäkillä kasiin astuu hirmuisasti hienoa väkeä. Karita Mattilaa olivat olleet katsomassa. Valtiopäivän avajaiset ja kaikkea, kertoi hieno vanha herra vieressäni. Mietin, paheksuuko herra reikiä housuissani tai sinne tänne sojottavia lettejäni. Kun sanoin jääväni seuraavalla, herra sanoi että sopiihan se ja pidä huolta itsestäsi, pidän pidän

Rakastan sitä, miten duunissa sanomalehdistä tarttuu mustetta sormenpäihini. Katselen silloin käsiäni asiakkaiden välissä ja kuvittelen että nämä ovat vanhan duunarinaisen kädet.

vaeltava suru

Ehkä ongelmani tässä hetkessä sekä huomisessa aamussa on, että minua ei kiinnosta nämä näkökulmat vaan tunteet jotka sanat herättävät

Miten riemastuttavaa onkaan lukea Orfeuksesta, joka ei kyennyt estämään silmiään vaeltamasta rakastettuunsa ja jonka pää vielä irti revittynä meressä huusi Eurydiken nimeä

kuinka valtavan kuvottavaa

mahtavaa

Tai ymmärtää, kaiken tämän jälkeen, että suru, spleen, josta Baudelaire aikoinaan kertoi, kirjoitetaan täsmälleen samalla tavalla kuin perna. Minun pernani on poistettu, sillä siihen kasvoi sairautta. Miten pakahduttavan tunteen se saakaan aikaan. Minusta on poistettu suru.

minusta on poistettu suru!

Aikoinaan nauroimme makeasti elämän ironialle: ystävälleni kasvoi uusi perna poistetun tilalle. Diagnoosi on isopernatauti, suru joka palaa, suru joka kasvaa aina uudestaan.

Jos olisin tiennyt, että tekstitaitoon opiskeleminen on tätä, olisin aloittanut neljä vuotta sitten. 

Mun hiukset katkeilee psykosomaattisesti, ikinä ne eivät ole olleet näin pitkät ja naiselliset. Takussa kokoajan. Mulla on mies jolle olen huijannut olevani naisellinen. Olen yrittänyt kertoa totuuden, mutta se ei usko. En ole naisellinen. Se on vain pitsiä. 

Joskus uskaltautuu sanomaan ääneen, että pelkää kuollakseen ettei sittenkään ole hyvä missään, ja yhtäkkiä on hirveä hulabaloo meneillään. Onni tulee sisältä ja blaa mutta entä kun on vertigo ja huimaa hieman ja viimeisenä luottaa itseensä. Nämä ovat tällaisia hetkellisiä tiloja. Yhden illan yhden tunnin yhden minuutin tunteita.

Otin pitkästä aikaa esille saksofonin, huulipunajäljet harmaantuneissa lehdissä hymyilyttävät. Poskilihakseni eivät ole entisellään. En ole ilmatiivis. Charlie Parker soi hitaasti paperiseinistä.

Olen nostalgiapuuskassa lukenut vanhoja viestejä neljän vuoden varrelta joissa osoitetaan, kuten sanottua, että välitämme toistemme tunteista.

”Meidän tulee rakastaa elämän pitkiä sairaudentunteja

ja ahtaita kaipauksen vuosia

niin kuin niitä lyhyitä hetkiä jolloin erämaa kukkii.”

Olen joskus ollut sairas. Nyt olen vain epäkunnossa, sanoin. Olinpa nokkela.

Kolme vuotta sitten vannoin että jos en pääse tätä kurssia läpi, lopetan lukion ja menen postiin töihin ja rupean työstämään romaania epäonnistumisesta. 

Kevään viimeisenä päivänä valmistun ylioppilaaksi
Harkitsen välivuotta postissa.