On takki johon käpertyä.
On tulevaisuudessa se, mitä haluan nyt, minulla on

tämä hetki kertakäyttökamerassa. Minulla on puolikas aski savukkeita

vanhoja tekstejä kirjeitä merkintöjä joissa elän kun nykyisyys ei ole hyvä

Tässä on autiota

Jos kaikki muut olisivatkin kuolleet

(puuterilumen leijaillessa)

etkä olisi enää kaunis vaan ruma

voisin uneksia

Ja valot ovat jääneet päälle, viestittämään avaruuteen:

minulla on oma aurinko, minulla on korkea elintaso

kun kodit ovat yksinäisiä tähtiä maanpäällä, ja katulamput

Suomessa jossa filippiiniläiset sairaanhoitajat ja puolalaiset putkimiehet

hehkuvat 

Halasin tänään isää pitkästä aikaa. Se tuoksui bensalta, samanlaiselta kuin silloin joskus pienenä moottoripyörätalleilla, jotka olivat kiveä lattiasta katosta ja seinistä, joissa alastomat naiset olivat liikkumatta seinillä kasvoja en muista mutta muistan ihmisiä partoja ja moottoripyöriä

keho on aika kipeänä. Minulla on parveke jonka lattiassa on reikiä, jotka painautuvat jalkapohjiin kuvioina. Minulla on lyhyet hiukset jotka sisko leikkasi ja huulipunia jokaiselle viikonpäivälle. Opettelin englanniksi kukkia ja puita. Olin melkein unohtanut miten saan asioita joskus aikaan, tuntuu hyvältä, juopuneelta, uupuneelta. Mulla on puoli lasia viiniä jäljellä, juon sen ja nukahdan musiikkiin

ekalla tanssitunnilla en ajatellut pitkään aikaan, moneen minuuttiin, kymmeniin minuutteihin. Sitten kun laskeuduimme lattialle kuvittelemaan ihomme ja maan välille ilmaa ja tilaa ajatukset tulivat ja teki mieli itkeä miten hyvältä kaikki tuntui. Miten erilaisista ristiriitaisista persoonista koostun, kehosta joka on pehmeä ja epätasainen ja viileä ja kaareva, ja äänestä joka on mitä haluan: kova värisevä värähtelevä aaltoileva pehmeä nariseva nasaali ja ydin. Minua

on myös haju ja maku on kosketus ja tunne mutta lähinnä olen vain keho ja ääni

värisevä tärisevä naurava

haluaisin kirjoittaa enemmän

Katonko mä oikeasti Salkkareita. Turhia jäänteitä jostain vanhasta kai
Jätin matikan (sain kehon) musta tuntuu että se tekee mut onnellisemmaksi.
Vähän ehkä mietityttää, voiko ikinä tietää, kuinka paljon näkee ulkoapäin.
Kuka on seuraava ihminen joka mulle soittaa, vastaanko, voisin luvata
Mitä tapahtuukin, mulla on aina Passepartout

Olen ollut jokapuolella, kaikkialla samaan aikaan, en oikeastaan missään siis.
On ikävä tyttöä jonka kanssa istuttiin Handen keikan jälkeen koko yö junaradan viereisessä puistikossa ja oli niin paljon. Haluaisin soittaa, mutta en uskalla. Entä jos aikani loppuvat kesken. Ja ilotulitusten aikaan seisoin seitsemännessä kerroksessa, katolla ja hulmusi, tupakka kylmä olut sauna ja yksinäisyys. Ja mietin miten haluan ottaa sinut elämääni, todella, mutten tiedä miten. Ja kuinka monta kertaa mies voi sanoa rakastavansa naista ennen kuin tämä lakkaa uskomasta.

Ruttopuiston penkille pysähdyn, lehmuksen alle.
Kudottujen puiden keskelle, värien keskelle
kohtaan jossa on tyyntä, kun tuulen saattaa tuntea ympärillä
ohi kulkee ihmisiä jotka kerrankin katsovat ympärilleen kävelessään
sen sijaan että kävelisivät mitään näkemättä kuten niin usein..
ja olen haistanut tuoksuja, tuoksuja sattumanvaraisista ihmisistä
Luen Juicea ja on pitkästä aikaa rauhallinen onnellinen olo
Bultsa 18 käytävillä juoksee lapsia jotka väistävät viimehetkellä juoksiessaan melkein päin
tervetuloa republicaniaan, bisset 3,50, saatamme myös kommentoida hiuksiasi.
edellinen joka käveli tänne tuon näköisenä päätyi jalkalampuksi.

Ensimmäinen aamu kun syksy todella tuoksui ilmassa. Metrossa otsikot tuijottivat tiukasti, mies ammuttiin Helsingin keskustassa, kuolemaa, humalaa ja taidetta löytyy toisen alta. Maanantaiaamuna krapula ja vapina, ja edellisillan sanat mielessä, miten ollaan yhtä. Meillä on sama pulssi. Sielunveli, sielunsisko ja malja sille.

Eräänä toisena päivänä istahdan lukemaan Bukowskia. Ja Bukowskia voi lukea vain tuopin äärellä. Kirjastosta kannoin kasan marokkolaista kansanmusiikkia ja vähän palestrinaa. Keittiön ikkuna ei pysy kiinni ja yöt ovat jo kylmiä. Tuuli tulee läpi raoista, 90-luvun talot ovat tehty hajoamaan.

Ei mulla ole enää nykyään oikein mitään sanottavaa. En osaa sanoa mitään. Yritän, mutta ei ole mitään mikä kannattaisi muotoilla sanoiksi. Päässä on ajatus ampiaisista jotka muuttavat etelään talveksi. Haluaisin ryöstää maailmanpankin ja olla rauhassa hetken. Älkää pyytäkö multa mitään. Älkää ehdottako mitään, älkää sanoko että olen lahjakas
menen lukkoon ja tyhjenen

kohinaa

Sanelu
Opettaja kertoi oppilaalle että hän oli epäonnistunut
Tyttö kaipasi miestä
Mary ajattelee Jonia alastomana
Mikä idiootti minä olen opettamaan
En kestä odottamista
Aika lentää

Sen sijaan että me analysoitaisiin mitä se tarkoittaa, me tehdään niistä vaan sanoja. Se on rumaa
vieressä tyttö mässyttää purukumia
avoin ikkuna narisee tuulessa, edessä joku napsuttaa kuulakärkikynän päätä
uudestaan uudestaan
Sanoja. Vain Sanoja.
Hankin baskerin, se on tarpeeksi kallellaan
Mitä minä täällä teen, olen yksi sanoista
Söin aamupalaksi jäätelöä, en pärjää yksin en pärjää yksin
tietenkin pärjään
mitä haluaisit minun sanovan? Oletko kunnossa? Mitä Sinulle kuuluu?
Voinko auttaa?
Minä en tiedä, mikä on oikein. Jos tietäisin, en tekisi väärin.
Kaikki päätöksemme tehdään aina vajavaiseen informaatioon nojaten.
Taustallamme on aina kohinaa.

haos

Voithan sä etsiä tasapainoa, mutta et sä sitä etsimällä löydä (kuinkas muutenkaan?)
Kokeilemalla elämällä hajoamalla olemalla lempeä, antamalla tuntea
mutta ymmärtämällä Tuntea todellisuutta, kuuntelemalla sydäntä
ja jos joku yrittää riidellä kanssasi
haukahda ja vaikene

Sain tuntea niin paljon.
Se on se kynttiläjuttu, molemmat päät palavat ja minä istun keskellä ja lietson tulta
eikä tarvitse olla täydellinen (siksi olen tässä) kun on tarvis, minut otetaan syliin ja rauhoitellaan kuin lasta joka olen, sanotaan
sinähän täriset. ei mitään hätää. minä autan jos tarvitset.

Sinä yllätät kaikki. Minä en enää yllätä ketään, koska kaikki tietävät.
Voisin istua kuuntelemassa kunnes jalkani sammaloituvat tupakkapaikan kiveen ja toivoa että se on tarpeeksi. kysyit, ketä rakastan, olet kuin siskoni
rakastan häntä paljon (häntä ehkä enemmän)

Sitten minulle kerrotaan että se on kaaosta. Chaos. Serbiaksi haos on jotakin todella hyvää.
Jos osaa istua kaaoksen keskellä rauhallisessa pisteessä, nauttia kauneudesta, olla olemassa
minulla on ollut elämäni kaunein ja kaaosmaisin kesä
rakkautta, paljon tunnetta
kaaosta

Bussissa puristan kitaralaukkua sylissäni kuin miestä tai lasta.

Mut istutettiin keskelle ja tuotiin vaaleanpunaista juotavaa, suudeltiin kädelle ja hymyiltiin hymylle. Ennemmin olisin istunut sivussa ja juonut kaljaa mutta arvostin ajatusta
Ristiin ympäri käpylää, kauniita puutaloja joiden pihoja en erota toisistaan
huoneissa pieniä yksityiskohtia, vanhoja kahvipurkkeja, suitsuketelineitä, karnevaalirumpuja
Tunteja soitettiin, olen edelleen epävarma
Kankkunen ilman viinaa on teeskentelyä
Nina Simmons ei polttanut piippua, mutta Janis Joplin poltti. Mieti sitä.
Jos ei ole mitään menetettävää,
onko kaikki hyvin

Keskellä yötä kentällä katseltiin kuinka pilvet nielaisivat kuun kitaansa, kuulin rakkaudesta
jumaluudesta
bussissa puristin kitaralaukkua sylissäni kuin miestä tai lasta
minä hetkenä hyvänsä katoavaa

Herään keskellä yötä juomaan. Juon vettä, avaan hanan ja kaadan lasin täyteen,
juon lasillisen, sitten toisen.
Juon niin että rinnuksille valuu,
ja lattialle.
Juon ja juon ja pian lattia lainehtii,
vettä on nilkkoihin. Sitten
polviin ja pian
uin keittiöstä sohvalle jatkamaan uniani.