elämässä pettyy päivittäin
elämässä pettyy joka päivä

on niitä hetkiä kun valot kääntyvät punaisiksi tai spora lähtee hetkeä liian aikaisin tai läikytät kahvit päällesi ja kaikki on pilalla, eikö olekin, se tarkoittaa jotakin, koko päivä on pilalla

osaat pukea minua sanoillasi
osaat riisua minut sanoillasi
olisin halunnut tuhlata rakkauteni sinuun

muistan kuinka ennen Miestä istuin kerran ratikassa hesarin kulmalla ja nuori perheenisän näköinen mies koirineen ja intellektuelleine laseineen istui viereeni
lähelle, hyvin lähelle

mietin milloin olen viimeksi voinut haistaa miehen tuoksun ihollani

mandariinikausi on alkanut
kaamos on paska-aikaa, vituttaa, kaikki on rumaa
ja minäkin olen tyytyäinen vain niihin iskuihin jotka näkyvät
jättävät ihoon jäljen

Niin, millaista on olla keskiössä
hän kysyy mitä Hän ajattelee
Hän kertoo mitä ajattelee ja kysyy
entä hän?
ja minä välitän
ja kun purskahdan itkuun ihan vaan koska teen sellaista toisinaan hän nostaa minut tuolilta käsivarsilleen, pitää siinä sylissä pitkään. pitelee ja nauraa että älä itke my pimp has to be stronger honey luovutan ja puristan käteni kaulan ympärille enkä pelkää putoamista lainkaan kunnes teen itseni valmiiksi ja minut lasketaan alas. Mies on sammunut meritähdeksi
vaikka hänen kuuluisi olla se
joka nostaa minut syliinsä ja kertoo että olen rakas

Sulkea silmät suudellessa?
uhata kuolemalla, kihlautua vahingossa
kuten minä, seuraavana aamuna lasku kultasepänliikkeestä
osakkeesi, jotka ovatkin akuankkoja
sinä olet valehdellut minulle
vaikka minä olen aina ollut tosi
vakaa tässä pyörremyrskyssä
nyt saat sinä olla se jolle raivoan syyttä, sillä

sinä teet liian vähän
ja nautit liian paljon

ja lopulta kun katkaiset minut
muistot säilytän peltirasiassa
kaiken, rumankin
paperista taitellut linnut
bensa-asemalta ostetut käsikorut
kun eroamme

sinä kadotat kaikki kuvani

Belmont

1.
pitkästä aikaa ihminen joka kuunteli kesäaamuyössä kuinka sydän lyö vatsassa, miten linja menee läpi vartalon, mistä kohtaa olen pehmeä

2.
niin hetkessä elettävä, ettei romutu, kokonaan
sillä kuu on vasta alkanut
paha kesä

3.
ostin sitä tupakkaa jota sinä poltat
tupakkaa jota polttavat keski-ikäiset hyvin toimeentulevat ihmiset
ihan vaan ettei tuntuisi että siitä on niin pitkä aika

Kesä katoaa muutamien vapaapäivien väliin, päiväuniin vuosisuunnitteluun ja viikkoseurantoihin, lukuunottamatta näitä muutamia hetkiä. Amsterdamin terassilla, jälleen niiden ruosteisten polkupyörien välissä herkistyn ja mietin ettei sitä lasketa koska nämä hormonit ovat teennäisiä. Luen mitä on keskustella oikeista asioista, kuten siitä minkä värisiä nämä puut ovat, ja tajuan että pitkään aikaan. En ole miettinyt minkä värisiä nämä puut

Saan pojalta kirjan jonka joku tyttö on antanut pojalle, omistuskirjoitus viivataan yli, vaihdan ylleni paidan jonka varastin vuosia sitten, kun katolla oli lunta ja me olimme lumessa. Pojan soittaessa lattialla ukulela hattuni päässään, minä seison pienen parvekkeeni ovensuussa ja laulan laiskasti, jos olisin nuori karkaisin tästä kaupungista. Täytyn onnesta sormenpäistä se alkaa

aamulla istumme vastakkain keittiönpöydän äärellä
poika on tehnyt meille aamiaista
paistettuja kananmunia, sunny side up
pienellä parvekkeella tupakointia ja ihmisten suuntien seuraamista
viikon kuukauden vuoden kahden kymmenen kuluttua
ehkä jälleen

Olen maa johon tahdot

Helluntaina heilan kainalossa näin painajaisen: maa tärisi kuten Jätkäsaaren jokapäiväisissä räjähdyksissä, tiskin takana harmaa lattiamatto tuntui samaan aikaan kovalta ja pehmeältä selän alla. Kommandopipoisen lievästi sanottuna kliseisen ryöstäjän ääni resonoi seinistä yliluonnollisen möreänä. Käskin itseäni rauhoittumaan. Juuri nyt en voi tilanteelle mitään

mitäpä jos mä kuolen tänään

niin, mitäpä sitten

Herättyäni itken pitkään hiljaa, sitten lujempaa ja herätän.

Pihalla röökillä hätkähtelen. Linnut eivät ole koskaan laulaneet kuten viime päivinä. Luonnon keskellä tuntuu kuin ötökät kulkisivat iholla vaikkei siinä mitään ole. Tuhkiksen päällä on kynttilä johon tumppaan savukkeen. Päästän kissat sisään. Tuntuu viidakolta. Maa tärisee.

Minä olen maa

Olen maa johon tahdot 

Näissä hetkissä lattia keinuu ja siksakkaamme kapeita käytäviä pitkin. Poika jolla on hugh grantin surullinen suu laulaa aamuyöllä että annoin sinulle sydämeni mutta halusit sieluni ja syksyllä minä sinua kaipaan. Mutta nyt on kevät ja käsiini painautuneet kuviot muistuttavat sunset bulevardista. Jälleen, en nuku en syö juon rahani yritän olla olematta ahnas tai järkevä, enkä ole vain tunteellinen tai kaihoisa. On hetkiä jolloin kaikki tuntuu hyvältä: minut pyydetään tanskaan minulle lauletaan minulla on mies joka lukee suosittelemiani kirjoja ja verotonta kaljaa. Seuraavassa hetkessä jokainen ihmissuhde tuntuu vaikealta ja puolikkaalta, uudet yön ihmiset ovat liian lähellä liian nopeasti. Ja vaikka tänäkin yönä maailma on pieni, ei se koskaan tuo tarpeeksi lähelle muuta kuin hetken.

haluan parisuhteen mutten syyllisyyttä

haluan vapauden mutten todella

haluan outoutta mutta vain jos se

                        ei ylitä omaani

haluan kauniita sanoja mutten sanahelinää

haluan lauluja mutten enää yhdeltäkään

                        ”todella kaunista”

haluan rakkautta mutten riippuvuutta

haluan palvontaa mutta se tekee oloni epämukavaksi

haluan palvoa mutta olen perusluonteeltani tyytymätön

haluan sylin johon käpertyä tuntea itseni pieneksi

haluan intohimon, kuristavan satuttavan

                        raadollisen himon

ja sen jälkeen täydellisen pehmeyden

haluan suuttua vailla syytä ja että minut lepytetään

olen marttyyri ja sinä olet väärässä

haluan ettei kukaan omista minua mutta silti kuulun jollekulle

silmäni suuni hymyni varpaani napani arpeni

kauneuteni ja rumuuteni, kuuluvat sinulle

haluan että kerrot kaiken mutten tahdo kuulla mitään

En halua olla mystinen, en halua

että minut ratkaistaan

se olisi kaiken loppu

haluan ehkä sittenkin olla mystinen

haluan ettet halua muuta

vaikka minä haluan kaiken 

Mulla on hirveän ikävä sitä yhtä hetkeä kun Käpylässä se nojasi rennosti ulos sadepäivän lämpimässä tunnelmassa ja poltteli tupakkaa ikkunasta. Puhui turhuutta. Hymyili hyvää rauhaa.

Samanlaisia on paljon. Vaikken ole pitkään miettinyt tai ymmärtänyt tai osannut kaivatakaan, hetket Salamaponin kanssa ovat usein sellaisia. Niissä mikään ei ole oikein juuri kohdallaan siinä on jotakin mahdotonta epäkuuluvuutta ja maailmojen yhteensopimattomuutta
myös hyvää, väriseviä säveliä
tuntuu että jokainen kerta oli pieni tarinansa
runollisimpia ovat ne joissa ei suudella
pyyteettömyyttä ja paskaa

voisin herättää eloon

viimeaikoina olen yrittänyt kerätä paljon rohkeutta

yrittänyt olla kuin tämä kaikki ei minulta vaatisikaan

(todellisuudessa pelkään niin että helisen)

hetket aamutupakalla puisilla rappusilla

villapaidastasi käsivarren herkkään ihoon jääneet painaumat

jopa pienet riidanalut jotka unohdetaan

saavat sydämeni hakkaamaan hullun lailla

ja jälleen, minusta on tullut pehmeä

hölmönuskoinen hapuileva yksisuuntainen

ja minulla on paljon opittavaa

rehellisesti sanottuna?

tämä on ehkä ihaninta pitkään aikaan

Hetkittäin on tullut vastaan vaihtoehtoisia kohtaloitani.

kuinka paljon aikaa kuluu ennen kuin tapaan miehen joka kolme vuotta sitten hymyili epäuskoisesti kun murisin espoon avarissa luokkatiloissa. Sitten on näitä päiviä kun sitä syö rivin ja toisen ja kolmannen suklaata ja nukkuu silmät auki tunneilla eikä oikein jaksaisi duunissa selvitellä pienten riitoja tai miettiä kuka on oikeassa tai miten toimia kun ei ole itsekään varma

Ja voitteko kuvitella, olen pikkasen ihastunutkin,

niin vähän että se on kadonnut jo, mutta niin paljon että vielä muutama päivä sitten vatsassa tanssivat lumikeijut

En ehkä näe selvempänä mitä haluan, mutta näen selvempänä mitä en halua