mitä jos ja sitten kun

Korvat palelevat
Kävellä kotiin kun Narikalla on pimeää ja vain muutama
tupakoimassa, suudella kylmettyneitä sormia (jonkun toisen)
Kulkea käytävää, klassista musiikkia Kampin bussipysäkeillä
Väsyä ajatella sattumista, sattumia, savua sanoja ja sitä mitä jos
ja sitten kun

Istua elokuvateatterin keskimmäisellä rivillä, kun molemmilla puolilla istuvat
vastarakastuneet kädet toistensa reisillä
kuunnella tirskunaa ylärivin teineiltä ja huomata ettei ole teini
jotain vitun luontokuvia ensimmäisen tunnin
toisen tunnin itkin ilmeikkäitä kasvoja ja inhimillisyyttä, ehkä kukaan ei huomaa jos olen hiljaa
pudotin salmiakkikuulat lattialle, en uskaltanut liikkua, hipaisuakaan
niitä dinosauruksia en tosin ymmärrä
olla onnellinen siitä että valitsi juuri nämä kengät
(varaudun nykyään monenlaisiin asioihin, uskokaa pois, uskokaa nyt
kun ette ole humalassa)

pelätä että oma varjo on jonkun toisen
pelätä tuulta, ettei sen läpi mahdukaan
kuljettaa sormia kuolleiden oksien läpi
tuntea se kohta kadusta, jossa veri alkaa taas kulkea
haluta juosta
toivoa olevansa juovuksissa
tulla varovaisesti kotiin keskellä yötä, kun olohuoneessa palaa vielä lamppu ja televisiosta tulee luontodokumentteja

Hermostossani

Olen ottanut tavaksi kävellä hieman saksofonitunnin jälkeen, etenkin silloin kun olen sanonut jotakin mitä ei ehkä olisi kannattanut sanoa. Kanavan vesi oli korkealla tänä iltana, harmaa kuten taivaskin. Siltojen ali siltojen yli, lokkien vierestä ja veden päältä. Olen miettinyt, mitä osaisin sanoa jos toteaisin kykeneväni sanomaan sen ääneen. Mutta sitä en kerro tässä.

Siskolleni tultiin juttelemaan, sanottiin että sinulla on kaunis helisevä nauru. Sellainen nauru joka viestii lapsuuden kutituksista ja niiden ahdistavuudesta, sellainen tukahdutettu, kaunis, kumpuava. Ja toden totta, hänellä on mukaansatempaava nauru, sellainen, joka saa ympäröivätkin nauramaan, ja jos osaisin kuvaisin niitä lauseilla jotka kertovat tähdistä.

(Olen ehkä onnekas, poissaolojani merkitään harvoin)

Liiaksi tekemistä on jäänyt lomalle, liian monta tekstiä jotka pitäisi kirjoittaa, kirjaa jotka pitäisi lukea ja rauhaa jotka pitäisi kokea, vaikka niille ei ole paikkaa tai mahdollisuutta.
Lisäksi on ihmisiä jotka haluaisin tuntea, mutta en osaa. Viimeaikoina olen ajatellut liian paljon ja tuntenut liian vähän.
Hiukseni ovat takussa väsymyksen jäljiltä ja seuraava tunti on vasta kahdenkymmenenyhden päivän päästä, tai ehkä vähän päälle. On huono aika aloittaa yhtään mitään. Pitäisi osata nousu jonka kaaret sotkeutuvat, pisteet muuttavat paikkaansa ja ylennyksen ylentävät itseään (se ei ole hermostossani).

(Turku)

go go turkka

(Jotenkin ironisen hullua katsoa tuskaa, joka kumpuaa seitsemänvuotiaiden nykyisestä, jokapäiväisestä kohtalosta. Se on aa. Se on aa. Seonaaseonaa. Hikipisara valuu nenän päästä mutta viivyttelee, viivyttelee.) Puinen rappusenkaide, pyöreä, koristeinen. Pushkin tuoksuu kauniilta, tuoksuu kauniimmalta kuin kuulostaa. Vanhoissa filmipätkissä, joissa on hämärä valaistus eivätkä silmät erotu pimeydestä, silmät sulautuvat pimeyteen, silmät. ovat. pimeyttä edes pientä valopilkkua mielipuolen kasvoissa. (Kieli lipoo huulia ahdistuksesta kuivuneita, joka ikinen ihohuokonen näkyy poskilta. Pienet pyöreät silmälasit istuvat paikallaan vihassakin, kuin liimattuina. Pellavanvaaleita hiuksia leijailee maahan, kun ne ahdistuksessa riuhdotaan päästä. Eläimellinen huuto valtaa tilan, pulisongit, onneksi ne eivät ole enää muodissa.) Ikkunasta ulosluotu katse voi tarkoittaa niin montaa asiaa, useimmiten se tarkoittaa hengähdystä. Tartu pikaisesti juuri siihen asiaan, mitä et halua ajatella.

kumman kaa

Rautatiematkustaminen elää renessanssia ja valitettavasti pelkkä raitis ilma ei vie ihmistä kovin pitkälle. Matikantunnilla syön valkosuklaata ja lasken opettajan päästä hiuksia. Ne vähenevät tunti tunnilta.

Metrossa vastapäätäni istui nainen silmät kiinni ja jauhoi purkkaa suu auki. Ajattelin Chicagoa. Jauha sitä purkkaa vielä kerran ja hän jauhoi. Silmät aukenivat vasta Kampissa.  

(Kumman kaa oisit mieluummin, Ville Niinistön vai Jyrki Kataisen. Elämä on täynnä vaikeita valintoja, vaikeita kysymyksiä.)

Äikän muistiinpanoja

Ihminen on hailakka. HAILAKKA. Opettele käyttämään sanaa lienee.
Silloin et koskaan valehtele.

Kyseisessä on omata-henkeä. Hylkää se, jollei se ole sinulle välttämätön.

Kankeus on toisinaan hyväksyttävää. Tai en tiedä, riippuu mitä arvostaa. Se mäkeen. Ei vedetä johtopäätöksiä. Ollaan jämäköitä, tehdään päätelmiä.

Vaihtelevaa virheellisyyttä löytyy. Ikkuna on auki ja minulla on kuuma.

Kirosanat ottavat mystisyyden pois lauseista. Mittavuudelle ei tapahdu mitään.

Haluaisin luonnonkiharat hiukset. Eilen yöllä katsoin Lumikkia, mutta lopetin, sillä se ei ollut entisensä. Neljännekset ovat äklöjä, joten – mitä sitten?

Hän tuli huoneeseen laulaen.

(Autoin sitä ottamaan pinnit päästä.
Se sanoi että haluaa pörröttää hiuksensa.)