Tämän päivän iloja:
Hidas herääminen, kaksi pannua kahvia aamulla
hoidettu velvollisuus, pidetty puhe
ohikulkevan tubistin hymy, suloinen kosketus olkavarteen
nauru x 6
kotona hiljaisuus ensimmäistä kertaa tällä viikolla
ja Narttu kiertueelle kesäkuussa
(mitä muuta voi ihminen kaivata?)
torstai 26. tammikuuta 2012
tiistai 24. tammikuuta 2012
suurnaisia
Seison suihkussa kunnes sormenpääni muuttuvat ryppyisiksi niin kuin silloin muksuna ja ajattelen miten vanha olen. Viikonloppuna talo oli sukulaisia täynnä, toinen toistaan vanhempia ja toinen toistaan rikkinäisempiä. Suoritin aikuistumisriittini kuuden kohdan ohjelman mukaisesti, kunnialla, lähes. Lauantaina istuin sky barissa kahvilla kun takaa kuului naisen huudahdus, Hauska nähdä pitkästä aikaa, siitä on varmaankin kymmenen vuotta! Milloin minä voin törmätä puolituttuun ja sanoa noin? Ehkä siihen menee vielä tovi.
Hassua miten hankalaa voi olla tarttua pieniin asioihin, miten käytävillä ei ikinä törmää juuri siihen ihmiseen, johon eniten haluaisi törmätä. On ollut aika levoton olo. Sellainen, että hissantunnin puolivälissä jalat alkavat täristä ja ajatus harhailee, yritän sanoa itselleni että se on okei, piirrustaminen aktivoi juuri sitä osaa aivosta, joka muuten vaeltaisi haaveiluun, eli itse asiassa tämä on hyväksi opiskelulleni, mutta en ole kovin vakuuttava. Sitten ryhdyn miettimään, onko mahdollista juoda kahvia jättämättä huulipunajälkiä kupin reunaan, ja onko jälkiä edes tarpeellista välttää, ja kohta huomaan, että Kekkosen laiska vilkutus on mennyt minulta täysin ohi. Vaikka ei sillä kai merkitystä ole.
Hassua miten hankalaa voi olla tarttua pieniin asioihin, miten käytävillä ei ikinä törmää juuri siihen ihmiseen, johon eniten haluaisi törmätä. On ollut aika levoton olo. Sellainen, että hissantunnin puolivälissä jalat alkavat täristä ja ajatus harhailee, yritän sanoa itselleni että se on okei, piirrustaminen aktivoi juuri sitä osaa aivosta, joka muuten vaeltaisi haaveiluun, eli itse asiassa tämä on hyväksi opiskelulleni, mutta en ole kovin vakuuttava. Sitten ryhdyn miettimään, onko mahdollista juoda kahvia jättämättä huulipunajälkiä kupin reunaan, ja onko jälkiä edes tarpeellista välttää, ja kohta huomaan, että Kekkosen laiska vilkutus on mennyt minulta täysin ohi. Vaikka ei sillä kai merkitystä ole.
sunnuntai 15. tammikuuta 2012
eikä suudelmaa koskaan suudeltu?
Vallattu talo jäi sillä ilmeisesti siitäkin on onnistuttu viemään hohto. Elämä on nykyään liian rauhallista, jopa Kalliossa. Jotain uutta, jotain vanhaa, jotakin lainattua ja jotakin sinistä, tuntuu että kaikkea on joka hetkessä ja poliisit saavat minut aina ajattelemaan polttareita. Mikäköhän niissä univormuissa on niin seksikästä? Ironista joutua kyykytetyksi täysikäisyyden kynnyksellä, se on kai nyt tai ei koskaan. Ei se mittään, jos sen jossakin kuului tapahtua, niin sillan alla, siinä on sitä suomalaista kansallisromantiikkaa, luulisin että J.Aalto olisi kanssani samaa mieltä.
Tänä aamuna kävellessäni sporapysäkille, katsoessani ihmisiä, tuli semmoinen olo että olen pieni tarina. Tapasin kaksi Frankia, jotka purskahtivat sydämelliseen riemuun kuullessaan minun kuuntelevan Davea. Vanhaa kunnon Davea. Keskustelimme politiikasta,
he sanoivat että Väyrynen on narsisti, minä sanoin että mitä jos se on vitsi
he sanoivat että ketä aiot äänestää, vastasin ketä aiot äänestää
he sanoivat ettei se ole päällimmäisenä mielessä ja nauroivat taas vatsasta kumpuavaa naurua, minäkin nauroin ja tunsin itseni tyhmäksi koska annoin itseni unohtaa että niissä piireissä äänestys on passé.
Ilman heittomerkkiä se tarkoittaa huorissa käymistä.
Mulla on koko viimeyö kuvina mielessä, kaikki hyvä ja kaikki huono, se kanadalainen joka nauroi istuvalle ja se hollantilainen joka hyppäsi dösästä kustakseen virastotalon eteen, ja ne kaikki loput. Se miten W istui yöllä uunin eteen katsomaan kun pakastepizza valmistuu, se hetki aamusta kun avaan silmät ja O:n irtoripset ovat enää puoliksi kiinni, ja se kun B otti mun ajatusaallon ja teki siitä pallon ja heitti sen Relaxinin lattialle. Mulla pyörii yksi lause ajatuksissa: ”eikä suudelmaa koskaan suudeltu”, enkä saa mieleeni missä olen sen kuullut tai lukenut. Missä ihmeessä.
Tänä aamuna kävellessäni sporapysäkille, katsoessani ihmisiä, tuli semmoinen olo että olen pieni tarina. Tapasin kaksi Frankia, jotka purskahtivat sydämelliseen riemuun kuullessaan minun kuuntelevan Davea. Vanhaa kunnon Davea. Keskustelimme politiikasta,
he sanoivat että Väyrynen on narsisti, minä sanoin että mitä jos se on vitsi
he sanoivat että ketä aiot äänestää, vastasin ketä aiot äänestää
he sanoivat ettei se ole päällimmäisenä mielessä ja nauroivat taas vatsasta kumpuavaa naurua, minäkin nauroin ja tunsin itseni tyhmäksi koska annoin itseni unohtaa että niissä piireissä äänestys on passé.
Ilman heittomerkkiä se tarkoittaa huorissa käymistä.
Mulla on koko viimeyö kuvina mielessä, kaikki hyvä ja kaikki huono, se kanadalainen joka nauroi istuvalle ja se hollantilainen joka hyppäsi dösästä kustakseen virastotalon eteen, ja ne kaikki loput. Se miten W istui yöllä uunin eteen katsomaan kun pakastepizza valmistuu, se hetki aamusta kun avaan silmät ja O:n irtoripset ovat enää puoliksi kiinni, ja se kun B otti mun ajatusaallon ja teki siitä pallon ja heitti sen Relaxinin lattialle. Mulla pyörii yksi lause ajatuksissa: ”eikä suudelmaa koskaan suudeltu”, enkä saa mieleeni missä olen sen kuullut tai lukenut. Missä ihmeessä.
torstai 12. tammikuuta 2012
loivia käännöksiä
Kävelen ja korot kopisevat kerrankin, edessä kulkevan miehen sikari tuoksuu
kaikki tuoksuu
olen oppinut tekemään loivia käännöksiä kävellessäni jäässä tai loskassa, tiukat käännökset vain hidastavat ja horjuttavat
nyt sataa ja mulla on ponnari niskan vasemmalla puolella, nälkä jano ja kofeiininpuute, millon musta tuli väsynyt kellopelityttö
kaikki tuoksuu
olen oppinut tekemään loivia käännöksiä kävellessäni jäässä tai loskassa, tiukat käännökset vain hidastavat ja horjuttavat
nyt sataa ja mulla on ponnari niskan vasemmalla puolella, nälkä jano ja kofeiininpuute, millon musta tuli väsynyt kellopelityttö
perjantai 6. tammikuuta 2012
sex and the city
No jaa. Katson vaaleanpunaista ohjelmaa jossa perseläskit tungetaan poskiin ja maailma koostuu lähinnä erilaisista peniksistä. Ei ihan minun tapaistani, mutta mikäs tässä. Älä kysy miten loma on sujunut en tiedä eikä minua kiinnosta, nukuin vuoden ensimmäiset päivät olen herännyt vain juomaan ja olemaan toimettomana, tai toisinaan keskustelemaan keskellä yötä, elänyt ilman kahvia tai täytettyjä askareita. Pidin siitä mitä kirjoitit teenkö oikein vai niin kuin hyvältä tuntuu, minulla on haaleat muistikuvat että olisimme keskustelleet asiasta aamuhämärissä kivirappusilla, kun peikolla, da junior, oli yllään pelkkä vaaleanpunainen t-paita. Tai ehkä se oli vain unta.
(eikö toinen ajatus portailla ollut ettei voi olla onnellinen kokematta katastrofeja. Ja että mitä enemmän paskaa kokee, sitä onnellisempi osaa olla? en tiedä edelleenkään, osaanko allekirjoittaa, tai pitäisikö minun)
Ja muutenkin, minulla on ristiriitaisia tunteita öisin bussilla matkustamisesta, aamuisin bussilla matkustamisesta sekä täysi-ikäistymisestä. Se on luultavasti normaalia ja tervettä, ristiriitojen aikaa sekä ikä että nolla kakstoista. Vaikka tästä piti tulla selkeä vuosi.
Olisi mukava ihastua. Ehkä, tai ehkä se on vaan liian hankalaa.
(eikö toinen ajatus portailla ollut ettei voi olla onnellinen kokematta katastrofeja. Ja että mitä enemmän paskaa kokee, sitä onnellisempi osaa olla? en tiedä edelleenkään, osaanko allekirjoittaa, tai pitäisikö minun)
Ja muutenkin, minulla on ristiriitaisia tunteita öisin bussilla matkustamisesta, aamuisin bussilla matkustamisesta sekä täysi-ikäistymisestä. Se on luultavasti normaalia ja tervettä, ristiriitojen aikaa sekä ikä että nolla kakstoista. Vaikka tästä piti tulla selkeä vuosi.
Olisi mukava ihastua. Ehkä, tai ehkä se on vaan liian hankalaa.
Tilaa:
Kommentit (Atom)