kohinaa

Sanelu
Opettaja kertoi oppilaalle että hän oli epäonnistunut
Tyttö kaipasi miestä
Mary ajattelee Jonia alastomana
Mikä idiootti minä olen opettamaan
En kestä odottamista
Aika lentää

Sen sijaan että me analysoitaisiin mitä se tarkoittaa, me tehdään niistä vaan sanoja. Se on rumaa
vieressä tyttö mässyttää purukumia
avoin ikkuna narisee tuulessa, edessä joku napsuttaa kuulakärkikynän päätä
uudestaan uudestaan
Sanoja. Vain Sanoja.
Hankin baskerin, se on tarpeeksi kallellaan
Mitä minä täällä teen, olen yksi sanoista
Söin aamupalaksi jäätelöä, en pärjää yksin en pärjää yksin
tietenkin pärjään
mitä haluaisit minun sanovan? Oletko kunnossa? Mitä Sinulle kuuluu?
Voinko auttaa?
Minä en tiedä, mikä on oikein. Jos tietäisin, en tekisi väärin.
Kaikki päätöksemme tehdään aina vajavaiseen informaatioon nojaten.
Taustallamme on aina kohinaa.

haos

Voithan sä etsiä tasapainoa, mutta et sä sitä etsimällä löydä (kuinkas muutenkaan?)
Kokeilemalla elämällä hajoamalla olemalla lempeä, antamalla tuntea
mutta ymmärtämällä Tuntea todellisuutta, kuuntelemalla sydäntä
ja jos joku yrittää riidellä kanssasi
haukahda ja vaikene

Sain tuntea niin paljon.
Se on se kynttiläjuttu, molemmat päät palavat ja minä istun keskellä ja lietson tulta
eikä tarvitse olla täydellinen (siksi olen tässä) kun on tarvis, minut otetaan syliin ja rauhoitellaan kuin lasta joka olen, sanotaan
sinähän täriset. ei mitään hätää. minä autan jos tarvitset.

Sinä yllätät kaikki. Minä en enää yllätä ketään, koska kaikki tietävät.
Voisin istua kuuntelemassa kunnes jalkani sammaloituvat tupakkapaikan kiveen ja toivoa että se on tarpeeksi. kysyit, ketä rakastan, olet kuin siskoni
rakastan häntä paljon (häntä ehkä enemmän)

Sitten minulle kerrotaan että se on kaaosta. Chaos. Serbiaksi haos on jotakin todella hyvää.
Jos osaa istua kaaoksen keskellä rauhallisessa pisteessä, nauttia kauneudesta, olla olemassa
minulla on ollut elämäni kaunein ja kaaosmaisin kesä
rakkautta, paljon tunnetta
kaaosta

Bussissa puristan kitaralaukkua sylissäni kuin miestä tai lasta.

Mut istutettiin keskelle ja tuotiin vaaleanpunaista juotavaa, suudeltiin kädelle ja hymyiltiin hymylle. Ennemmin olisin istunut sivussa ja juonut kaljaa mutta arvostin ajatusta
Ristiin ympäri käpylää, kauniita puutaloja joiden pihoja en erota toisistaan
huoneissa pieniä yksityiskohtia, vanhoja kahvipurkkeja, suitsuketelineitä, karnevaalirumpuja
Tunteja soitettiin, olen edelleen epävarma
Kankkunen ilman viinaa on teeskentelyä
Nina Simmons ei polttanut piippua, mutta Janis Joplin poltti. Mieti sitä.
Jos ei ole mitään menetettävää,
onko kaikki hyvin

Keskellä yötä kentällä katseltiin kuinka pilvet nielaisivat kuun kitaansa, kuulin rakkaudesta
jumaluudesta
bussissa puristin kitaralaukkua sylissäni kuin miestä tai lasta
minä hetkenä hyvänsä katoavaa

Herään keskellä yötä juomaan. Juon vettä, avaan hanan ja kaadan lasin täyteen,
juon lasillisen, sitten toisen.
Juon niin että rinnuksille valuu,
ja lattialle.
Juon ja juon ja pian lattia lainehtii,
vettä on nilkkoihin. Sitten
polviin ja pian
uin keittiöstä sohvalle jatkamaan uniani.

jos otat

Olen hyperventiloinut kaksi viikkoa. Nyt pyörryttää.

Oppinut bilistä metsälän neljässä kerroksessa, jukeboksin rikkonaisuus Tuomarin naurusta
Istunut viimeisiin asti alppariin rakennetulla lavalla
punastunut Ylermin vieressä tavastian bäkkärillä, lähtenyt oikeaan aikaan
joutunut aikuisten maailmaan (myös minulle on taputettu)

Löytänyt itseni aamuseitsemältä muumitalosta, jossa viinit läikkyvät ja savu tuulee
Maannut kauniin naisen kanssa tutkimassa tähtiä ruoholahden kanavan rannalla
noussut lavalle hämmentyneenä ja tyrkättynä, laskeutunut portaat hehkuen
sanonut kaksi kertaa ei (kolmannella lyön)

Kuullut nykkiläisen viulistin soittoa paikassa, jossa et maksa jos laulat
Löytänyt ihmisen joka rakastaa musiikkia samalla tavalla kuin minä, mutta vahvemmin
enkä sulkeudu pois koska minä olen musiikkia, pienissä hetkissä, yhtä tässä kaikessa
voin antaa itsestäni sinulle paljon, jos otat (mutten suutele jalkojasi tai jää tuleen makaamaan)

Astuin ulos bussista ja tapasin miehen jolla ei ollut paitaa.
Juteltiin istuskeltiin maassa
siinä mäkkärin kulmalla jossa kaikki koiranulkoiluttajat käyvät kusettamassa koiriaan
Se sanoi: olet ehkä söpöin tyttö jonka olen ikinä tavannut
sanoin: lähditkö aviomiestä karkuun vai mihin hukkasit paitasi
(hän puki paidan ylleen)
Se sanoi: sä olet ehkä söpöin ja istui kyykkyyn alas jäntevästi helposti
ihan ujonakin jotenkin
liikkui niinkuin se serbialainen guru
ehkä vähän hämmennyksissä ittensä kanssa
aika kului. suudeltiin ja lähdettiin vastakkaisiin suuntiin

Sillä on tapana tulla mun luo kun se näkee mun kasvoista että olen huolissani ja mietin liikaa enkä saa keskityttyä. Se koputtaa mun päätä kapeilla sormillaan ja sanoo: älä ajattele tällä. Sitten se taputtaa muutaman kerran kämmenellä mun sydäntä: Ajattele tällä. Se ei unohda ikinä mitään, ei kalja-automaatteja, ei vahinkoja, ei onnistumisia, ei yhtäkään hyttysenpuremaa.

Opin rakentamaan rumpuja. Helsingissä samat asiat tulevat päälle. Tällä hetkellä en jaksa keskittyä

miehiin

tekemättömiin koulutöihin

siihen missä olen kun pitäisi olla jossain

stressiin, puhelinnumeroihin

Mulla on muita asioita mielessä, ne lämmittävät. 

Se on vastuun siirtämistä muualle.
Eti omat vastaukses, nää on mun.

Mä pengoin matkalaukun pohjalta Edith Piafin julisteen ja pistin sen seinälle että Jouni näkis mun tietävän jotain kulttuuristakin. 


Mä revin Coldplayn julisteen mun ovesta tänä keväänä koska oon ihan liian vanha semmoseen, enkä muutenkaan ymmärrä mitä se siinä teki. Ainoa bändijuliste seinällä on Debbie Harry, eräs tärkeä sanoi kerran että muistutan sitä. Se oli vale, mutta kaunis vale kumminkin

Viimepäivät oon lukenu Anna-Leena Härköstä kun sillä on kirjoissa vahvoja naisia ja tuttuja tunteita. Aattelin, että annan itselleni tämän kesän aikaa miettiä mitä haluan. Sitten ryhdistäydyn.
Just tällä hetkellä mun ei tarvitse päättää mitään.

Terveyskeskuksessa ei ole jonoa. 

Mieshoitajalla on karvaiset kädet. Tuuheaa mustaa karvaa, niin tiheää että iho hädin tuskin pilkottaa karvojen lomasta. Käymme kokonaisen keskustelun vaihtamatta sanaakaan. Ja taas huoneen ikkunasta näkyy hautausmaa. Mummot ja papat värisevine nivelineen raahustavat verikokeisiin Mariaan vain tuijottaakseen ulos ikkunasta, joka näyttää heidän tulevaisuutensa, haistelevat viime kuun aikakauslehtiä kuin se olisi viimeinen teko ennen kadun ylitystä. Minusta nurmikko tuoksuu ylitsevuotavalta. Sairaalan oloasuihin pukeutuneet potilaat istuvat selkä kumarassa tupakalla sisäpihalla. Se herättää toivoa. Selittämättömästä syystä se kaikki tuntuu kotoisalta. 

Kävelen kotiin kaupan kautta, kun vasen jalka tuntuu yhtäkkiä puutuneelta. Kehittelen itselleni mielessäni harvinaislaatuisen ja vaarallisen sairauden jonka analysoin päässäni Gregoryn kanssa väitellen, oikeasti vain odotan ja juon viinimarjamehua. Mietin miten mukavaa on että minulla on paikka jota voin valehtelematta kutsua kodiksi.
En tee hetkeen mitään. 

Järjestelen kirjat uudestaan, aakkostan niistä listan, siihen menee tunteja hitaalla tempolla. 

En osaa keskittyä, mutta se ei ole mitään uutta. 

Keitän päivän kolmannen kahvipannullisen
Nerudan postinkantaja juttelee joutavia

olisikohan meillä salmiakkia