tämä vesi jota juoda ei voi

Tähän kirjaan ei ole jätetty minulle yhtä ainoata puhdasta sivua hajoaville ajatuksilleni
Kun on kuuma kuten nyt ihmiset nukkuvat parvekkeillaan
jokainen rasahdus on luonnonpuiston metsäteiden rasahdus jalkojeni alla
tänä yönä maailma tuntuu niin suurelta
kuinka paljon minuun mahtuu valheita
hirvittävästi
ne ovat minulta piilossa muissa ihmisissä te kyllä Tiedätte
miten helppoa on valehdella lapselle

Minun kaunis laivani oi muisto

joko kylliksi purjehdittiin 

tätä vettä jota juoda ei voi

joko kylliksi kierreltiin 

surut illan joko nyt

kun janottaa

kun yö on pimeässä valveilla

joko nyt kun en uskalla soittaa 

enkä uskalla vastata

Tää on sitä ällöä

ehkä ylipäätään osaan tuntea näitä tunteita koska mahdottomuus löyhkäsi kilometrien päähän heti alkajaisiksi

narri...

en muista pitikö hän käsiään hiuksissani vai lanteillani

miltä silloin tuoksui

missä vaiheessa tunne siirtyi vatsaan, siihen kohtaan

missä kaikki suuret tunteet sijaitsevat

kuin teinit suutelimme sulkeutuvan baarin seinää vasten

joku huusi: tehkää lapsia

ja tärkeimmän

sen miten tuuli nosti kukkamekkoni helmaa rantakalliolla

sen etten empinyt nousta vieraan miehen autoon

märät hiukset hyväilyt puraisut 

naururypyt silmäkulmissa

sen kaiken muistan

sitten eksynyt käsi ei enää löydäkään tukea josta pitää kiinni

hämärän tullen muistini repeilee

tarvitsen auringon

nopeasti mieli alkaa valehdella

niin helposti antaa itseään pompotella

jollei pidä varaansa

kun on ikävä