"Me näimme kauneutta kaikessa ja nautimme kaikesta - myrskystä ja hiljaisten tuulten huminasta, rajuilmasta ja tyynistä illoista, kuutamoisista ja pilvisistä öistä - kaikki tapasi vastakaikua sydämessämme, niin minun kuin heidän."

Haluan nähdä tämän radikaalina tilaisuutena palata siihen identiteettiin, jossa minun oli hyvä olla. Haluan tuntea toisinaan itseni hurmaavaksi nähdä kauneutta kaikessa ja nauttia kaikesta, kävellä kadulla niin että pääni kirjoittaa havaintoja ympäristöstä enkä voi olla hymyilemättä, tuntea niin valtavasti, ymmärtää että kipu tai suru ovat vain hintoja kaikesta lumoavasta ja kauniista, eivät elämä. Tästälähtien jokaisen päivän aurinko ja katupöly ja kaunis ihminen ja kaunis ajatus ja lause joka hykertelee ja sisko joka laulaa vastakaikuu sydämestäni!

Siitä päivästä muistan miten linnut lauloivat takapihalla.

Miten vihainen olin, ettei aurinko surrut kanssani

miten vihainen olen nyt loskan ja paskan keskellä,

kun en haluaisi surra.

Muistan miten poltin tupakkaa ja sälekaihtimien välistä lankeavassa valossa

savuverho väreili kuin vesi.

Ja kotiovella

raskaiden kantamuksien alle painuessani

avaimet tuntuivat liian kevyiltä käsiin;

niistä puuttui se oleellinen.

Muistan karhean parran ja hellän suudelman alavatsallani

hyvästiksi