taipuvainen

Ajattelin että pitäisi ehkä kirjoittaa jonakin tämmöisenä hetkenä ylös kaikki se mitä haluaisi tunnustaa, salainen, ja sen jälkeen vain sulkea word-tiedosto tallentamatta, miltä tuntuisi nähdä sanat

Kaikkien kanssa olen puhunut siitä, tai monien. Valehtelen jonkin verran, se on välttämätöntä. Ikinä ei voi antaa itsestään kaikkea, vaikka niin paljon

Ja on hyväkin valehdella, tässä se on suoja tila aika turva eikä loukkaa
eniten valehtelen Sinulle (kiittäisit minua jos tietäisit, tai ehkä vain liioittelen)

Paljon olen miettinyt myös osaisinko ottaa yhteyttä siihen jolle en ikinä ehtinyt antaa nimeä täällä, siihen joka tarttui hiuksiini ja hämmennyin mutta ainakin osasin olla soittamatta takaisin, se oli järkevää. Ja en tiedä olenko vieläkään taipuvainen

Tänä aamuna

Niin. No joo. Kaipa. Mikäs siinä. En tiijä.

Pari viimepäivää on ollut aika helppo olla. On ollut alkoholia ja ihmisiä ja toisia miehiä sanomassa asioita ja hauskaa ja musiikkia ja puoliteennäistä naurua, mutta silti ihan mukavaa. Ei oo ollut ikävä ja Tommi Läntisen, joka on siis muusikko, suomimelankoliset sanoitukset vahingossa osuivatkin oikeaan. Kaikki on ollut helppoa eikä ole ahdistanut.

Ja sitten tänä aamuna en tiennyt kenelle soittaa. 

Kerran se sanoi että jos se tekis musta biisin se ois herkkä soljuva rosoinen kaunis (mutta eihän se tiedä musiikista mitään)
ja kaikenlaista muuta mukavaa johon oli hauska sanoa takaisin kaikkea kaunista
Ja mä kerroin että kun mä aloin elää mä ostin kameran ja vinyylisoittimen ja vitusti levyjä ja kirjoja ja sitte musta tuli persaukinen ja nyt ostan vaan kaljaa, mutta ei se mitään koska mulla on jo kaikki tarvittava.

tuhoamisesta

Viimeaikoina ehkä liikaa
saattaa olla että haluan vain tuhota kaiken vaikken ole ikinä nähnyt siinä kauneutta, tuhoamisessa

(pussikaljaa kaisaniemenpuistossa, jälleen kerran, siellä missä poliisikoiramies ja kauniita naisia ja paljain jaloin läheiseen kerrostaloon kuselle, nostettiin malja svedulle, sytytettiin savukkeet, kiitos että menneisyys on menneisyydessä, keväälle, viva la vida and all that jazz)

Ei ole montaakaan tuntia ennen kuin olen taas junassa pohjoiseen, kohti olotilaa joka sulkee ulkopuolelleen Helsingin velvollisuudet kenties melunkin,
(myös sosiaaliset suhteet pussikaljan jamit ja käpylän puutalot joiden sisällä punaviinitaiteilijat punovat juonia jotka tuskin toteutuvat koskaan enkä tiedä onko se onnettomuus vai onni
Sitten on myös pieniä mukavia kriisejä jotka on helppo selvittää ja tuntuu että elämä ei junnaa paikallaan vaan mennään eteenpäin ja mukavia ihmisiä joiden nimet pitäisi muistaa ja haluaisin muistaa mutten muista, olen pahoillani
lisäksi mietin miksi kauniita sanoja on vähemmän mitä pidempään ihmisen tuntee)

ja käpyterassilla oli taas olo kuin prinsessalla ja hoviviihdyttäjällä samaan aikaan,
se taritaa olla rooli johon hakeudun uudestaan ja uudestaan,
irrallaan todellisuudesta mutta totta

Väsymys on nykyajan selitys kaikelle
ja kaikille
uupumus
hysteria
väsymys
uni